Aaro Hellaakosken runoaforismi ”Tietä käyden tien on vanki,
vapaa on vain umpihanki” innoitti Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajan Mikael
Pentikäisen kirjoittamaan umpihankihiihdosta.
Hellaakoski tavoitti kyllä jotain olennaista tuossa 70
vuotta sitten julkaisemassaan mietelmässä. Se kuvaa mielestäni taitelijan luomisprosessia
mitä osuvimmin.
Tove Janssonin umpihanki oli Pellingin edustalla olevassa
saaressa. Kuvataiteilija Reidar Särestöniemi teki taidettaan Kittilässä. Jean
Sibelius ja Pekka Halonen vetäytyivät Helsingin humusta Järvenpäähän,
Tuusulanjärven maisemiin.
Valmiiksi poljettua juntua, ”kaikkien” kulkemaa tietä pitkin
kulkien ei voi tehdä uusia oivalluksia. Laumassa käyttäytyy lauman tavoin.
Olisi liian rohkea sanoa, että siihen Hellaakosken aforismiin
kiteytyy aika paljon jopa suomalaisuuden olemuksesta.
Esi-isämme ovat olleet todellisia umpihankihiihtäjiä. Jos
mietitään, mikä on suomalaisten kansallisurheilua, niin kyllä hiihto tulee
aivan listan kärjessä.
Jo vuonna 1446 kirjoitti Viipurin linnan päällikkö Kaarle
Knuutinpoika Bonde, kuinka suomalaiset hiihtäjät merkitsivät Hämeen ja Savon
välisen maakuntarajan. Hiihtäminen oli luonnollinen tapa liikkua.
Kun Olaus Magnus piirsi ensimmäisen kerran Suomen kartalle
vuonna 1539, niin eikö sinne karttaan merkitty, niin, hiihtäjiä!
Ja mitäpä muita urheiluvälineitä Kalevalassa valmistetaan
kuin suksia, nimittäin lylyä ja karvapohjaista kalhua!
Lieto Lemminkäinen tuumaili aikanaan, että ”kyll´on tässä
nuorisossa, kansassa kasuavassa, tuon lylysi lykkijäistä, kalhun kannan
potkijaista.”
Siinä hiihtovalmentaja Lemminkäinen kertoo, miten noita
eriparisia suksia käytettiin. Lylyä liu'utettiin, ja lyhyemmällä kalhulla
potkittiin vauhtia.
Kun tasavallan presidentti Urho Kekkonen hiihti pitkiä hiihtolenkkejään, hän meni kyllä
latuja pitkin. Mutta kuvaannollisesti hän kyllä painui umpihankeen. Hänen piti
löytää oma tapansa johtaa Suomea paljon vaikeammassa tilanteessa, missä me
nykyisin olemme.
Pitkät hiihtoretket antoivat Suomen presidentille vahvan ja
tunnistettavan identiteetin. Kyllä siinä hiihtolenkkien tuomaa kestävyyttä
kysyttiinkin, kun naapurimaan pääministeri ajoi sotalaivalla Hangon
rantavesille syksyllä 1968. Siinä ei eduskuntaa paljon informoitu, kun Kekkonen
hyppäsi Kosyginin laivaan neuvottelemaan.
Nykyään puhutaan paljon brändin rakentamisesta. Kekkonen
osasi rakentaa omaa brändiään ainoalla oikealla, eli itselleen luontevalla,
tavalla. Kekkonen hiihti, koska hän piti hiihtämisestä. Brändi istui
täydellisesti, koska Kekkonen oli aito.
Haluaisin nähdä myös Sauli Niinistön hiihtämässä. Se sopisi
tasavallan presidentille paremmin kuin rullaluistelu. En viittaa
hyväkuntoiselta vaikuttavan presidentin ikään, mutta kansakunnan isän
harrastuksena murtomaahiihto on kyllä turvallisempi laji kuin rullaluistelu. Murtomaalla
ei tarvita edes kypärää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti