Suomi menestyi sata vuotta sitten Pariisin olympiakisoissa 1924 niin hyvin, että silloin laskettiin vain kultamitaleita. Suomelle 14, siis nel-jä-tois-ta, kultamitalia! Vain Yhdysvallat menestyi paremmin. Muita mitaleita tuli Suomelle niin paljon, että laskuissa ei tahtonut suurinkaan asiantuntija pysyä, pistesijoista puhumattakaan. Niinpä Pariisin 1924 kisojen loiston päivinä suomalaisten urheilumainetta oli rakentamassa moni unohdettu urheilusuuruus.
Lauri Halonen oli TUL:n kestävimpiä juoksijoita.
Kuva on julkaistu Arbetarbladetissa 1921.
Yksi sellainen oli Lauri Halonen, kirjaltaja Oskar Halosen poika Kuopiosta. Perheen pää Oskar Halonen tunnettiin hiljaisena ja rauhallisena miehenä, joka kuittasi muiden mieltä kuohuttaneet asiat toteamalla ”niin vainennii”. Hän työskenteli Savon Sanomien latomossa. Laittoi muiden tekemiä juttuja lehteen. Ja jos sattui käymään niin, että lehden varsinaisilla toimittajilla oli ollut joku tärkeä edustustilaisuus eivätkä he pystyneet itse kirjoittamaan juttujaan, Oskari saksi sivuille sopivaksi katsomiaan juttuja pääkaupungin lehdistä. Se oli yleisenä tapana siihen aikaan. Tieto oli tarkoitettu jaettavaksi.
Oskar Halonen oli toiminut kirjaltajana jo Kuopiossa ilmestyneessä Tapiossa 1880-luvulla. Sittemmin hän työskenteli Kuopion pataljoonan soittokunnassa kolmisen vuotta, kunnes palasi kirjaltajaksi työskennellen lehtilatomoissa Helsingissä, Tampereella ja Vaasassa.
Oskar Halonen meni naimisiin Frimanin sukuun kuluneen kangasalalaisen Hilma Frimanin kanssa ja perheeseen syntyivät Oskari, Helly ja Lauri. Lapset olivat vielä kovin pieniä, kun heidän Hilma-äitinsä kuoli vuonna 1896, Laurikin vain parivuotias.
Yksinhuoltajaksi jäänyt Oskar Halonen palasi takaisin rakkaaseen Kuopioon. Kotikulmillaan ”Oka” Halonen toimi ensin latojana Kuopion Uudessa Kirjapainossa, missä tehtiin Juhani ja Pekka Ahon toimittamaa Uutta Kuvalehteä ja Pekka Brofeldtin, toisin sanoen samaisen Pekka Ahon, päätoimittamaa Uutta Savoa.
Vuonna 1902 Oskar Halonen vaihtoi K. F. Malmströmin kirjapainoon. Malmström oli faktori, joka perusti Pohjois-Savo-nimisen nuorsuomalaisen sanomalehden, pitäen kirjapainoväkensä, mm. Oskar Halosen, leivässä. Kun Kuopiossa perustettiin Maalaisliiton sanomaa julistamaan uusi sanomalehtiosuuskunta Savon Sanomat vuonna 1907, sen painopaikaksi valikoitui K. F. Malmströmin kirjapaino. Kenties osana tarjouskilpailua Malmström lakkautti Pohjois-Savon. Yhtä kaikki, Oskar Halonen oli latomassa jo Savon Sanomien näytenumeroita vuoden 1907 lopulla. Seuraavana vuonna kirjapainon nimeksi vaihtui Oy Kirjapaino Sanan Valta, jonka palveluksessa Oka työskenteli pitkään ja kohosi 1920-luvulla Kuopion Kirjatyöntekijäin yhdistyksen puheenjohtajaksi.
Vaikea äitipuoli
Yksinhuoltajaksi jääneen Oka Halosen taloutta tuli hoitamaan Eva Hirvonen mukanaan ensimmäinen poikansa. Eva oli Oskar Halosen Helly-tyttären kokemuksen mukaan äkäinen ja kova komentamaan. Silti Eva kohosi leipäsuden asemasta Oskarin puolisoksi ja synnytti hänelle neljä poika ja kaksi tytärtä.
Oskar Halosen vanhin poika ensimmäisestä avioliitosta oli Oskari Halonen, jolla oli ilmeisesti isänsä peruja niin paljon musikaalisuutta, että hän toimi suurimman osan elämästään Helsingin sotilassoittokunnassa. Urakehitys vei hänet Suomenlinnaan esikuntavääpeliksi.
Oskar Halosen vanhin tytär Helly meni kirjapaino-oppiin ja suuntautui isänsä vanavedessä kirjapainoalalle, käsinlatojaksi. Helly meni sittemmin naimisiin rautatieläisenä leipänsä tienanneen Tetu Sorjosen kanssa. Tetu urheili Kouvolan Urheilijoissa ja kävi sen verran Kuopiossakin voimailemassa, että kaappasi Hellyn mukaansa Kouvolaan.
Myös Hellyn velipuolet hakeutuivat isänsä vanavedessä samalle alalle, latomotyöntekijöiksi.
Hannes, Viljam ja Tatu Kolehmainen Helsingissä noin vuonna 1907.
Museovirasto.
Kolehmaisen veljekset
Kuopiossa asusti vuonna 1895 leskeksi jäänyt Sohvi Kolehmainen, jolla oli neljä poikaa ja tytär. Tatu, Viljam ja Hannes innostuivat hiihtämisestä ja juoksemisesta 1900-luvun alkuvuosina. Neljäs veljeksistä oli nimeltään Kalle. Hän syntyi vuonna 1894 eli samana vuonna kuin Halosen Lauri. On mahdollista, että Lauri ja Kalle olivat leikkikavereita jo pienestä pitäen.
Ei ole mitenkään yllättävää, että Halosen lapset tutustuivat Kolehmaisen Sohvin liikkuvaisten poikien kanssa. Kuopio oli 1900-luvun alussa vielä suhteellisen pieni kaupunki. Kolehmaisen pojat olivat Hellyn kokemuksen mukaan niin ilkeitä tytöille, että hän ei mielellään mennyt heidän kotinsa lähettyville.
Lauri sen sijaan sai innoitusta Kolehmaisen veljesten juoksuharrastuksesta ja ryhtyi itsekin juoksemaan. Vanhemmat Kolehmaisen veljekset olivat juoksijoina jo ikänsäkin puolesta eri sarjassa kuin Hannesta viisi vuotta nuoremmat Kalle ja Lauri, joten ”pikku pojat” löysivät toisistaan kirittäjät.
Helsinkiin muutettuaan Lauri Halonen liittyi ensin Koiton Visaan. Kesällä 1914 urheilun asiantuntijat seurasivat silmä kovana, kun Kalle Kolehmainen ja Lauri Halonen kirmasivat muilta karkuun viiden mailin kansallisessa kilpailussa Helsingissä. Kalle oli viisi sekuntia parempi. Hänelle povattiin suurta tulevaisuutta.
Mutta samana syksynä Kalle Kolehmainen koki vakavan onnettomuuden. Hän oli Kuopiossa metsällä, kiipesi aidan yli, haulikko laukesi ja oikea käsi vaurioitui. Siitä huolimatta Kalle Kolehmainen jatkoi urheilemista ja vaihtoi isoveljensä Tatun ohjeiden mukaan todelliseen suurseuraan Helsingin Kisa-Veikkoihin.
Mutta Kalle ei pystynyt enää samanlaiseen vauhtiin kuin aikaisemmin.
Sen sijaan Lauri Halosen kehitys jatkui. Myös hän vaihtoi suurseuraan, Helsingin Kisa-Veikkojen kiivaimpaan haastajaan Helsingin Jyryyn. Syksyllä 1916 hän säväytti Turun Riennon kilpailuissa voittamalla 40 200 metriä pitkän ”lyhyen maratonin” ylivoimaisesti ajalla, jota paremmin oli kotimaan kamaralla juossut vain Tatu Kolehmainen neljä vuotta aikaisemmin. Kesällä 1917 Lauri Halonen saavutti 25 kilometrillä Suomen mestaruuden. Samana syksynä hän voitti Viipurin Pontevan kilpailuissa täyden maratonin. Hänestä oli tullut luotettava huipputason maratoonari.
 |
| Lauri Halonen, Koiton Visa 1914. |
Halosesta maratontähti
Kun Jyryn urheilijoista muodostettiin sisällissodassa vuonna 1918 punakaartin maineikkain komppania, Lauri oli mukana. Taisteluissa hän haavoittui saatuaan luodin jalkaansa. Hän oli myöhemmin sitä mieltä, että luoti olisi tullut omien suunnalta.
Helsingin Jyry oli niitä seuroja, jotka erotettiin syksyllä 1918 Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitosta. Siitä tuli sitten tammikuussa 1919 perustetun Työväen Urheiluliiton vahva tukipilari. Ja Laurista tuli TUL:n parhaita juoksijoita. Hän halusi kuitenkin mukaan Antwerpenin olympialaisiin, mutta TUL kielsi työläisurheilijoita osallistumasta porvareiden olympialaisiin. Se oli Laurille vaikea paikka, olihan hänen ihailemansa Hannes Kolehmainen tulossa Amerikasta edustamaan Suomea. Myös Lauri halusi mukaan.
Mutta siirtyminen TUL:n seurasta SVUL:n seuraan ei ollut mikään yksinkertainen juttu. Työväen aatteen omaksuneet velipuolet lähettivät Kuopiosta rasvatun köyden Laurille saatesanoilla: mene ennen siihen kuin porvariseuraan.
Lauri muutti suunnitelmiaan ja juoksi vielä muutaman vuoden työläisseura Jyryssä. Syksyllä 1920 Hannes Kolehmainen kilpaili kahdesti TUL:n kilpailuissa, Helsingissä ja Kotkassa, voittaen molemmilla kerroilla 20 kilometrin kilpailun. Lauri Halonen voitti samoissa Helsingin Jyryn kilpailuissa maratonjuoksun.
Seuraavana vuonna Lauri Halonen lähetettiin Pragiin eli Prahaan ensimmäisiin työläisolympialaisiin. Se oli Työväen Urheiluliiton propagandamatka, jolla haluttiin osoittaa parhaille työläisurheilijoille, että heidän ei tarvitse vaihtaa liittoa voidakseen kilpailla maailman parhaiden kanssa.
Siitä reissusta tuli pettymys ainakin suomalaisille urheilijoille. Yleisurheilukilpailujen järjestelyt olivat kyläkilpailujen tasoa. Suomalaiset kilpailivat Prahassa lähinnä toisiaan vastaan ja ihmettelivät, miksi muut olivat niin huonoja tai eivät välittäneet voittamisesta. Lauri tuli palkintosijoille 5000 ja 10 000 metrillä. Paluumatkalla Berliinissä oli uudet kilpailut, ikään kuin maaottelu Berliini vastaan TUL. Jälleen Lauri keräsi kapsäkkiinsä palkinnot samoilta matkoilta kuin Prahasta.
Kun Pariisin vuoden 1924 olympiakisat lähestyivät, alkoi olympiamaraton taas poltella Laurin mieltä. Nyt hän piti päänsä. Päästäkseen mukaan olympialaisiin hän vaihtoi Jyrystä Helsingin Kisa-Veikkoihin. Samalla hänestä tuli SVUL:n urheilija. Tie olympialaisiin olisi auki, jos Lauri onnistuisi katsastuksissa.
Hyvin kävi. Lauri Halonen valittiin Pariisin olympiajoukkueeseen. Pariisin olympiamaratonilla Lauri Halonen pääsi vihdoin samalle viivalle Tukholman ja Antwerpenin olympialaisten sankarin Hannes Kolehmaisen kanssa.
Maraton juostiin Pariisissa kovassa helteessä. Albin Stenroos kesti hellettä parhaiten ja karkasi ylivoimaiseen voittoon. Lauri Halonen oli toiseksi paras suomalainen sijoittuen neljänneksi. Se oli sellaista aikaa, jolloin pistesijoilla ei ollut Suomessa juuri mitään vaihtoarvoa. Vähiten arvoa oli kuitenkin Hanneksen suorituksella. Hän joutui keskeyttämään.
 |
| Lauri Halonen voitti useita maratonkilpailuja. Kuva on Työväen Urheilulehdestä vuodelta 1919. |
Kuopion Urheilu-Veikkoihin
Lauri Halonen siirtyi Helsingin Kisa-Veikoista Kuopion Urheilu-Veikkoihin ja juoksi Pariisin olympiavuoden jälkeen vielä muutaman vuoden kansallisella tasolla keräten vaikuttavan palkintokokoelman.
Laurin isä ”Oka” Halonen työskenteli latojana Savon Sanomien latomossa kuolemaansa eli vuoteen 1930 saakka.
Laurin velipuolista tuli niin kovia kommunisteja, että he kuuntelivat huumaantuneina idästä tulleita houkutuksia työläisten paratiisista. Ilmeisesti isänsä kuoleman jälkeen 1930-luvun alussa kaksi tai kolme velipuolta lähti Neuvostoliittoon ja ryhtyi Petroskoissa konelatojiksi, isältään perittyyn ammattiin.
Paratiisiunelma oli saattanut haihtua jo siinä vaiheessa, kun Stalin aloitti puhdistukset. Halosen pojistakin jäi sukulaisille vain epämääräinen tieto… ”heidät on viety”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti