Kropan kuuntelu. Tai sietämätön kipu. Tai molemmat. Näitä
tulin miettineeksi lauantaina, kun katselin televisiosta Kalevan kisoja.
Kristiina Mäkelä hyppäsi kolme kertaa, 13,37, 13,84 ja 13,57. Sen jälkeen hän
jätti kolme viimeistä hyppyä käyttämättä, sillä Mäkelän kolmannelle
mestaruudelle ei näkynyt uhkaajaa. Haastajista vain Essi Lindgren (13,09) pääsi
yli 13 metriä.
 |
| Kristiina Mäkelä |
Tietenkin on kolmaskin vaihtoehto kropan kuuntelun ja
sietämättömän kivun lisäksi. Se kolmas vaihtoehto on järki. Järki voi sanoa,
että ei kannata hypätä pelkästä hyppäämisen ilosta vastatuulessa enempää, kun
lähimpään uhkaajaan on eroa 75 senttiä.
22-vuotias Kristiina Mäkelä on noussut suomalaisessa yleisurheilussa
yhdeksi harvoista kansainvälisistä tähdistä. Tähtiluokituksen hän sai hypättyään viime
talvena hallissa Suomen ennätyksen kansainvälisille mitoille 14,20.
EM-hallikisoissa hän hyppäsi karsinnassa 14,06 ja sijoittui loppukilpailussa
kahdeksanneksi tuloksella 13,66. Loppukilpailussa hän sai vain kaksi mitattua
tulosta.
Kesäkuussa Orimattilan Jymyä edustava Mäkelä loikki Lahdessa
ulkorataennätyksensä 14,06.
Tuloskuntoa löytyy siis sinne 14 metriin, joka
vastaa karkeasti miesten 17 metrin tasoa. Kansallisella kärkitasolla liikutaan
silloin, kun nainen hyppää 13 metriä ja mies 16 metriä, kuten esimerkiksi Lappeenrannan
Urheilumiesten 19-vuotias Simo Lipsanen. Nuorukainen loikki Tsheboksaryn
Eurooppa Cupissa juhannuksena myötätuulen avittamana 16,62. Lauantaina hänen
”hop, step and jump” kantoivat karsinnassa tasan 16 metriä. Sunnuntaina
Lipsanen hamuaa ensimmäistä voittoaan Kalevan kisoissa.
Miesten Suomen ennätys on Pertti Pousin 17,00 Kuortaneen
juhannuskisoista vuodelta 1968. Johan Meriluoto onnistui Turun Kalevan kisoissa
2001 venyttämään loikkansa peräti 17,04:ään, mutta myötätuulta oli silloin harmittavasti
liikaa. Kaikkiaan kymmenen kertaa
Kalevan kisoissa voittanut Meriluoto oli Edmontonin MM-kisoissa 2001 kymmenes.
MM-Edmontonissa Meriluoto hyppäsi karsinnassa sen kauden
parhaansa 16,76, mutta loppukilpailussa tulokseksi tuli 16,54.
Tästä tullaankin kolmiloikan neljänteen ”ulottuvuuteen”
kropan kuuntelun, kivun sietämisen ja järjen käyttämisen lisäksi. Se on palautuminen.
Kolmiloikkaajan jänteet, rustot ja lihakset vaativat maksimisuoritusten jälkeen
paljon enemmän huoltamista ja palautumisaikaa kuin 100 metriä, kuulantyönnön
tai pituushypyn lajikseen valinneella urheilijalla.
Tämä kaikki liittyy Kristiina Mäkelään ja hänen
lajivalintaansa. Hänen on vaikea vakuuttaa yleisöä ja mediaa jokaisessa
kilpailussa omista taidoistaan, koska kolmiloikkaajan pääsy tuloskuntoon, ja etenkin tuloskunnon muuttaminen hiekkakasassa huipputulokseksi, on poikkeuksellisen
herkkää ja lisäksi äärimmäisen altista olosuhteiden vaikutuksille. Olisipa 20
asteen lämpö ja 1,5 metrin myötätuuli, niin 14 metriä olisi Mäkelälle ”jokapäiväistä
leipää”. Jos katsomossa istutaan talvitakeissa ja hyppyjä tehdään vastatuuleen,
ei urheilijoilla ole mahdollisuuksia loikkia ennätyksiä.
Kristiina Mäkelä on itse valinnut tuskien taipaleensa, joten
ei häntä säälitellä kannata. Tähdeksi tullaan vain kärsivällisyyden, ja
kärsimyksen, kautta.
— Kalle Virtapohja (@kallevirtapohja) August 1, 2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti