Kirjoihin liittyy monesti mielenkiintoisia oheistarinoita. Niin kuin P.E. Svinhufvudin Muistosäätiön eilen Ukko Pekan syntymäpäivänä 15.12. palkitsemaan kauniiseen kirjaan Aatelin historia Suomessa. Kirja ansaitsee palkintonsa niin sisältönsä kuin ulkoasunsakin puolesta. Graafisesta suunnittelusta vastaa Tuula Mäkiä.
Kirjassa mainitaan lyhyesti myös Pehr Evind Svinhufvud, jonka suvun vaiheita tunnetaan Taalainmaalta 1500-luvulta alkaen. Sieltä tunnetaan muun muassa tapaus, kun kuningas Juhana III lähetti kihlakunnantuomari Per Hanssonille aateliskirjeen. Svinhufvud-suku merkittiin Ruotsin ritarihuoneeseen 30-vuotisen sodan aikana vuonna 1627. Nimeen lisättiin myöhemmin paikkakunnan osoittava lisäys, Svinhufvud af Qvalstad. Sittemmin tämä sotilassuku asettui Sääksmäelle. Rapolan kartano oli suvun tukikohta 1860-luvulle saakka. Pehr Evind Svinhufvud syntyi Rapolan kartanossa vuonna 1861. Hän oli todellinen siniverinen, mutta pian sattui tragedia, joka vaikutti hänen henkilökohtaiseen elämäänsä, ja välillisesti ehkä Suomenkin kohtaloihin. Pehr Evind oli vain 2-vuotias, kun hänen merikapteeni-isänsä hukkui haaksirikossa.
Rapolasta oli luovuttava, ja Pehr Evindin tulevaisuus olisi voinut olla hyvinkin synkkä, mutta aatelissuvun vesana hän sai kuitenkin hyvän koulutuksen opiskellen ensin historiaa ja botaniikkaa. Lopulta hän luki itsensä lakimieheksi. Hän kuului aatelissäädyssä niihin harvoihin, jotka 1890-luvun puolivälissä alkoivat käyttää säädyssä suomen kieltä. Ritarihuonejärjestyksessä oli muotoilu, jonka mukaan siellä kuuluu käyttää ”landets officiella språk”. Svinhufvudin kaveri kansakouluntarkastaja Yrjö Koskinen Yrjö-Koskinen oli varsinaisesti se pääpukari, joka kärjisti kieliasian säädyssä kieltäydyttyään kääntämästä omaa puheenvuoroaan ruotsiksi.
Dosentti Marko Paavilainen kiteytti P.E. Svinhufvudin Muistosäätiön verkossa järjestämässä palkitsemistilaisuudessa jotensakin niin, että Svinhufvud edusti persoonakohtaisesti siirtymää kohti oikeusvaltiota.
Svinhufvudista tuli oikeustaistelun keulakuva. Valtionhoitajana sekä tasavallan presidenttinä hän edusti sitä prosessia, jossa valtaa edustanut aateli sulautui demokraattiseen tasavaltalaiseen järjestelmään. Erikoista on, että aatelismies halusi esiintyä korostetusti kansanmiehenä. Siihen Ukko Pekan metsästys- ja ampumaurheiluharrastukset tarjosivat hyvät puitteet.
Koska lähes 500-sivuinen Aatelin historia Suomessa -teos kattaa aatelin vaiheet 1500-luvulta lähtien, jää Ukko Pekan osuus ymmärrettävästi tässä palkitussa teoksessa vain sivujuonteeksi. Kirja oikeastaan päättyy mainintaan, että Suomen ensimmäisissä eduskuntavaaleissa valitun eduskunnan kaikki kolme puhemiestä olivat aatelisia! Yksi heistä oli juuri Pehr Evind Svinhufvud.
Kirjojen ystävänä huomasin ilahtuvani, kun kävin palkitun Aatelin historia Suomessa-kirjan kustantajan Siltalan sivuilla. Siellä todettiin, että kirja on tilapäisesti loppunut! Se antaa uskoa siihen, että hyvällä kirjalla on tänäkin päivänä lukijansa.
Ainakin yksi pieni kysymys jää vielä tuleville tutkijoille. Kaikki eivät nimittäin ottaneet vastaan heille tarjottua aatelis-statusta. Ainakin talonpoikaisjohtajana profiloitunut kunnallisneuvos Agathon Meurman kieltäytyi aateloinnin kunniasta. Tuskin hän oli ainoa.
Mikä mahtoi olla syynä kieltäytymiseen? Ehkä kieliasia oli yksi tekijä. Aateli oli edelleen leimallisesti ruotsinkielinen. Ehkä aateli edusti privilegioineen myös vanhaa aikaa, mennyttä maailmaa, joka oli jäämässä 1900-luvun alussa jo taakse. Teollistuminen oli jo muuttanut maailmaa. Uudet aatteet valtasivat mieliä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti