Aamulenkki nro 292 Juuson sauna

Isossa-Britanniassa on yllättäen virinnyt halua vanhan suomalaissaunan kunnostamiseen, kuten Janne Oivio kertoi artikkelissaan Helsingin Sanomissa 27.11.2023.

Aihetta käsitteli ensin The Guardian, joka kertoi suurlähettiläs Jukka Siukosaaren kiinnostuneen suomalaissaunan suojelemisesta. Kyseessä on yksi harvoista rakennuksia, joka pystytettiin alun perin Lontoon olympiakisoihin 1948. Tässä on Esther Addleyn 26.11.2023 ilmestynyt artikkeli Guardianissa.

Campaigners seek listed status for Finnish sauna from 1948 London Olympics https://t.co/PrA0tlisI5

— Guardian news (@guardiannews) November 27, 2023

class="MsoNormal" style="font-family: Calibri, sans-serif; margin: 0cm;">

Maidstonen sauna kuuluu osaksi Yhtyneiden Paperitehtaiden ja englantilaisen Albert E. Reed & Co. Ltd välisten tehdasotteluiden suurta kertomusta. Toisen maailmansodan jälkeen järjestettiin kymmenen tehdasottelua vuoroin Suomessa Myllykoskella ja Valkeakoskella, vuoroin Maidstonessa Englannissa. Otteluja käytiin kaikkiaan 15 vuoden ajan alkaen vuodesta 1947. Ne urheilijat, jotka pääsivät matkustamaan Englantiin 1940-luvulla, olivat todellisen kultapossukerhon jäseniä. Heille opetettiin jopa englannin kielen alkeita ennen matkaa, eihän Suomessa juuri kukaan osannut siihen aikaan englantia. Ottelujen tähtiä olivat mm. maastojuoksussa kunnostautunut Veikko Hakulinen, maasto- ja viestijuoksuissa urakoinut Olavi ”Tankki” Salonen ja Valkeakosken Hakan jalkapalloilija Juhani Peltonen.

Kun kolmas tehdasottelu käytiin vuonna 1949 Maidstonessa, vihittiin nyt uudelleen virinneen kiinnostuksen kohteena oleva sauna ottelun yhteydessä käyttöön Maidstonessa.

Arkkitehti Toivo Jäntin suunnittelema sauna oli rakennettu Suomen olympiajoukkueelle Lontoon olympiakisoihin 1948.

Vuorineuvos Juuso Walden puhuu saunan vihkiäisissä vuonna 1949.
Kirjoittamani kirjan Juuso Walden, urheilumies ja viimeinen patruuna (Readme 2021) kuvitusta.
Kuva: UPM:n arkisto.

 

Vuorineuvos Juuso Walden päätti lopettaa ottelut sen jälkeen, kun Yhtyneiden Paperitehtaiden yksi välitavoite tuli saavutettua vuonna 1961, jolloin Suomi liittyi brittivetoisen Euroopan vapaakauppasopimuksen (EFTA) piiriin.

 

Reed-ottelujen jälkilöylyjä päästiin maistamaan yllättäen vielä syksyllä 2020, kun Kentin piirikunnasta otettiin yhteyttä Suomen olympiakomiteaan ja kerrottiin suomalaisesta saunasta, jonka käyttäjiin esimerkiksi vanha paperimies Rodney Norley oli kuulunut kuuden vuosikymmenen ajan. Vanhan saunan tarina alkoi olla lopussa, sillä sen käyttö oli vähentynyt, kun lähistölle on noussut uusia kuntosaleja. Eikä vanhassa saunassa ole enää aikoihin ollut samanlaista hohtoa kuin takavuosina, kun Reed-ottelujen vanhat veteraanit kävivät siellä muistelemassa Suomen-matkojaan.

Yli 70 vuotta käytössä olleen Englannin vanhimman suomalaissaunan tarina tuntui päättyvän vuonna 2020, kun paikallisilla saunojilla ei ollut enää varoja saunan remontoimiseen. Saunan tarinalle alettiin piirtää pistettä, kun sauna, tai pikemmin sen omistava urheiluseura, vaihtoi omistajaa. Uudet omistajat eivät ole halunneet investoida vanhan saunan kunnostamiseen, kuten Chloe Norley kertoi sähköpostissaan Suomen olympiakomitealle vuonna 2020. Vaikka paikallinen kansanedustaja Tracey Crouch kävi tutustumassa saunaan, keinoja saunan säilyttämiseen ei keksitty. Niinpä saunaan liittyviä valokuvia ja dokumentteja päätettiin toimittaa paikalliseen museoon Maidstonessa.

Suomen olympiakomiteassa kukaan ei tietenkään tuntenut saunan tarinaa, joten sieltä käännyttiin Urheilumuseon eli nykyisen Tahdon puoleen. Erikoistutkija Vesa Tikander selvitti nopeasti saunan tarinan. Jos englantilaisten toiveena olisi ollut saunan kunnostusrahojen löytyvän Suomen olympiakomitean kautta, toive jäi toteutumatta.

 

Kerron kirjassani Juuso Walden, urheilumies ja viimeinen patruuna (Readme 2021), kuinka sauna päätyi Maidstoneen. Yhtyneiden Paperitehtaiden patruunalla oli siinä asiassa sormensa pelissä. Sen vuoksi kutsunkin sitä kirjassani ”Juuson saunaksi”.

Sauna päätyi Aylesfordin tehtaan henkilökunnan käyttöön puoli vuotta sen jälkeen, kun ensimmäinen Reed-ottelu oli käyty Aylesfordissa. Albert E. Reed & Co. Ltd.:n Robert V. Norris lähetti silloin 12.3.1948 päivätyn kirjeen Suomen olympiakomiteaan kutsuen Suomen olympiajoukkueen majoittumaan ja harjoittelemaan tehtaan kentällä Aylesfordissa Lontoon olympiakisojen aikana. Koska käytännön kisajärjestelyjen vuoksi Suomen joukkueen oli kätevintä majoittua viralliseen kisakylään Richmond Parkiin, suomalaiset kiittivät tarjouksesta, mutta eivät kuitenkaan tarttuneet siihen.

Richmond Parkin olympiakylään majoittuneelle Suomen joukkueelle rakennettiin oma suomalainen sauna. Kyseessä oli Puutalo Oy.n asennusvalmis elementtirakennus. Se on harvoja rakennuksia, joita kisoja varten ylipäänsä rakennettiin.

Lontoon olympiakisojen aikana suomalaisdelegaatio kävi 8.8.1948 Olympiakomitean puheenjohtajan William Lehtisen johdolla Reed-yhtymän vieraana Aylesfordissa ja, ilmeisestikin, sopi samassa yhteydessä, että kisojen jälkeen suomalaisten sauna voitaisiin lahjoittaa Reed-yhtymän urheiluseuralle.

Vieraanvaraisuudesta kiitolliset Suomen olympiajoukkueen johtaja William Lehtinen ja OK:n sihteeri Erkki Hara lähettivät vielä 19.10.1948 kiitoskirjeen Reed-yhtymän johtajalle eversti C.D. Sheldonille onnistuneen vierailunsa johdosta. Saunasta ei siinä yhteydessä kuitenkaan mainittu mitään.

Yhtyneiden Paperitehtaiden henkilökunnan Työn Äärestä -lehti (3, 1949) kertoi, että seuraavana kesänä sauna vihittiin Maidstonessa Aylesfordin tehtaalla käyttöön ennen Yhtyneiden Paperitehtaiden kolmannen Reed-ottelun alkua. Se ei ollut mikään pieni juttu. Saunan vihki kesäkuun 18. päivä 1949 lähettiläs Eero A. Wuori. 

 

Arkkitehti Toivo Jäntin suunnittelemaa saunaa voi pitää merkittävänä osana suomalaista rakennushistoriaa. Suomalaiset puunjalostusteollisuuden yritykset perustivat Puutalo Oy:n huhtikuussa 1940 lievittämään lähes 400 000 Karjalan evakon asuntopulaa jälleenrakentamisen Suomessa. Yhteishenki oli teollisuuden piirissä talvisodan jälkeen vahva, ja mukaan tuli muun muassa sellaisia puuteollisuuden suuryrityksiä kuin Enso-Gutzeit Oy Kotkasta, Kemi Osakeyhtiö, Kymmene Oy Kotkasta, Joh. Parviaisen Tehtaat Oy Jyväskylästä, Rauma Oy, Oy H. Saastamoinen Oy Kuopiosta, G.A. Serlachius Mäntästä, Veitsiluoto Oy Kemistä ja Oy Vientihöyläämö Turusta. 

Puutalo Oy:n toimitusjohtajan tehtäviä hoiti yhtiön perustamisvaiheessa Veitsiluoto Oy:n johtaja Lauri Kivinen, joka toimi myös yhtiön hallituksen puheenjohtajana.

Puutalo Oy:n toiminta lähti lentäen liikkeelle, kun sen tehtäväksi tuli Ruotsin valtion Suomelle lahjoittamien 2000 ”ruotsalaistalon” suunnittelu ja asentaminen. Näitä taloja valmistettiin pikatahdilla ja talojen yhtenäinen asuinalue löytyy esimerkiksi Turun Kupittaalta. Sotavuosina Puutalo Oy:n taloja tehtiin mm. Saksan armeijalle Norjaan ja Pohjois-Suomeen ja taloja vietiin myös Saksaan ja Italiaan. Rauhan tultua Puutalo Oy:n osalle tuli valmistaa Neuvostoliittoon 6400 valmispuutaloa. Sotien jälkeen Puutalo Oy vei koottavia talojaan myös pommitusten tuhoamaan Keski-Eurooppaan.

Ilmari ja Tyyne Kare asuivat Turussa Puutalo Oy:n "ruotsalaistalossa".
Kirjoittamani kirjan Pekka Kare, raudan ja runon mies muistelee (2022) kuvitusta.
Kuva: Pekka Kareen kokoelma. 

 

Vuorineuvos Lauri Kivisen tarinaan saa mukavaa täydennystä Jyrki Vesikansan kirjoittamasta Suomen Kansallisbibliogafian artikkelista (SKS 2005). Metsänhoitaja Kivinen johti ensin valtionlautatarhaa Kotkassa, sitten hän siirtyi Rovaniemelle johtamaan valtion perustaman Veitsiluodon metsäkonttoria. Vuonna 1930 Kivinen siirtyi Helsinkiin johtamaan Metsähallituksen liikeosastoa, mutta palasi jo kahden vuoden kuluttua pohjoiseen valtion tehtaista muodostetun Veitsiluodon toimitusjohtajaksi. Kolme vuotta myöhemmin Kivinen sai aikaan yksityisen Kajaani Oy:n kanssa yhteisen Oulu Oy:n perustamisen, ja Pohjois-Suomessa alettiin keittää mäntyä selluksi. Syksyllä 1944 Kivinen määrättiin siviilimiehenä johtamaan Pohjois-Suomen evakuointia. Se oli suuroperaatio, jossa 125 000 ihmistä ja 75 000 nautaa siirrettiin vetäytyvän Saksan armeijan jaloista turvaan Ruotsin puolelle. Vielä merkittävämpi ponnistus oli sotakorvaustoimitusten organisointi Sotakorvausteollisuuden valtuuskunnan eli Sotevan puheenjohtajana. Kivinen palasi vuonna 1948 johtamaan Veitsiluotoa.

P.S. (20.1.2024) Helsingin Sanomissa oli tänään toimittaja Ismo Uusituvan artikkeli, jonka mukaan huonoon kuntoon päästetty suomalaissauna on saanut suojelupäätöksen. Tuskinpa Juuso-kirjallani on ollut vaikutusta tähän päätökseen, mutta silti on mielenkiintoista seurata, miten saunan tarina kehittyy. Tästä pitäisi löytyä HS:n artikkeli: https://www.hs.fi/urheilu/art-2000010131201.html

 

Aamulenkki nro 291: Tunteet pinnassa Koskin kirjamessuilla

Tein tunteikkaan kirjamessuretken 100-vuotisjuhlavuottaan viettävälle Valkeakoskelle lauantaina (18.11.2023). En kuitenkaan ollut Koskin kirjamessujen päätähti, sillä siinä roolissa esiintyi Valkeakosken oma voimistelijatyttö, jonka tarinan Liisa Talvitie on kertonut tänä vuonna ilmestyneessä kirjassa Hilkka Ahde: sinisilmäinen optimisti (Docendo 2023). Oli mukava tervehtiä Hilkkaa, jonka tapasin pariinkin kertaan haastatellessani hänen puolisoaan Matti Ahdetta presidentti Urho Kekkoseen liittyen. Kun tarkastin Wikipediasta Matti Ahteen kuolinajan hämmennyin todella. Matin kuolemasta tulee jo neljä vuotta. Hyvänen aika, miten aika rientää! Olimme aivan äskettäin yhdessä Kuopiossa muistelemassa Urho Kekkosta erityisesti urheiluasioihin liittyen. Mutta siitäkin täytyy siis olla jo yli neljä vuotta!

Olin viidensillä Koskin kirjamessuilla hyvin valmistautuneen Jukka Partasen haastateltavana. 

Koskin kirjamessuilla näin myös valoisan ja nykyisin monenlaisiakin tunteita herättävän kaksikon Lotta ja Pappa, kuten myös kaksi vuotta sitten. Heidän supersuosionsa tuntuu kestävän. Papan eli Jorman Saahkon muistisairaus on tietysti asia, joka tuo murhetta muuten valoisan kaksikon ylle.

Kolmas toimija, joka myi kirjojaan kuin siimaa, oli Jyväskylän yliopiston taidehistorian dosentti Leena Valkeapää, jonka teos Kansallispuvun kulttuurihistoria kiinnosti todella monia ostajia. 

Minä perustin kirjamyyntipöytäni Valkeakosken Eläkkeensaajien puheenjohtajan Pentti Hupasen ja yhdistyksen 50-vuotishistoriikin kirjoittamisprosessista päävastuun kantaneen Olavi Waljakan pöydän viereen. Meillä oli mukavia juttuja, ja yhteispeli sujui hyvin.

Olin kirjamessuilla kertomassa Valkeakosken yhteiskoulusta Helsingin olympiavuonna ylioppilaaksi kirjoittaneesta varatuomari Pekka Kareesta, joka toimi 20 vuotta ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Münchenin olympiajoukkueen ylijohtajana. Pekka oli seitsemän vuoden ajan ystäväni, kunnes hän kuoli jotenkin odottamatta 8. marraskuuta viime vuonna. Siis aika tarkalleen vuosi sitten.

Pekka Kare (oik.) oli Paavo Nurmen säätiön ensimmäinen asiamies. Hänen jälkeensä
säätiön käytännön asioita on hoitanut Petri Manninen (vas.).
Kuva: Mauri Ratilainen.

Pekan tarina on hyvin koskettava. Hän syntyi Viipurin maalaiskunnassa vuonna 1931. Ensimmäisen evakkokokemuksensa hän sai jo ennen talvisotaa, kun läheinen koulu paloi ja koululla asunut Sallin opettajapariskunta tuli hätämajoitukseen joksikin aikaa Kareen kotitaloon. Sallin perheessä oli Pekkaa viisi vuotta nuorempi poika Veikko, joka asuu nykyään Nokialla. Hänet tunnetaan Molok-jätteenkeräysjärjestelmän kehittäjänä ja luojana.

Ensimmäisellä omalla evakkomatkallaan Kareet muuttivat Loimaan kautta Turkuun, mutta sieltä perhe palasi Viipuriin heti kun se tuli mahdolliseksi. Toinen evakkomatka päättyi sitten Valkeakoskelle.

Tuntuu siltä, että Siuntiossa asunut Pekka ehti tehdä itselleen tärkeät asiat. Hän juhli 90-vuotisjuhlansa ja lauloi monikymmenpäiselle vierasjoukolleen Ystävän laulun, hän sai todistaa kirjansa Pekka Kare, raudan ja runon mies muistelee ilmestymisen, ja hän sai haudata vaimonsa Eijan muutamaa kuukautta ennen omaa kuolemaansa. 

Ja kyllä se niin vain on, että aito ystävyys on sellaista, joka kestää, jopa kuoleman. Yksi messukävijä lähetti minulle messujen jälkeen kuvan Pekan ylioppilaskirjoitusten tuloksista. Nyt ymmärrän, miksi Pekka ei niitä itse aikanaan kovin tarkasti esitellyt minulle. Mutta ylioppilaslakin Pekka sai kuin saikin saman vuoden syksyllä 1952, toisella yrittämällä.

Ylioppilaskuvaan liittyi hauska tarina, sillä Pekka oli silloin töissä Säterillä. Hän tuli käymään kotonaan Lehmustiellä vain kuvausta varten, joten hänellä oli työhaalarit jalassaan, ja hän vaihtoi ylleen vain paidan ja pikkutakin ja pisti ylioppilaslakin päähänsä, sillä housut peittyivät kukkameren taakse. Kuvauksen jälkeen hän palasi pikaisesti takaisin työmaalleen.

Eräs toinen messukävijä kertoi asuvansa nyt siinä talossa Valkeakosken Lehmustiellä, jonka Pekka ja pikkuveljensä Tauno rakensivat isä-Ilmarin apuna sotien jälkeen.

Ilmari ja Tyyne Kare Lehmustiellä uuden kotinsa edustalla. 

Koskin kirjamessut on vahvasti paikallinen tapahtuma, josta kaupunginkirjaston henkilökunta ansaitsee ruusut. Hienoa, että he haluavat tarjota paikallisille kirjailijoille ja lukijoille tällaisen mahdollisuuden kohtaamiseen.

Minustakin tuntuu tulleen jo puolittain ”koskilainen” kirjoitettuani kirjat Pekka Kareesta ja Juuso Waldenista. Oli mukava jutella taas kerran esimerkiksi toimittaja Juhani Vallin kanssa, joka kirjoitti messuista mukavan jutun Valkeakosken Sanomiin. 

Valkeakoski on sattumoisin ollut mielessäni myös seuraavaa kirjaa tehdessäni, sillä tammikuussa ilmestyy Helsingin yliopiston kovakudos- ja infektiosairauksien professoriemerituksen Jukka H. Meurmanin muistelmakirja. Myös hän kirjoitti aikanaan ylioppilaaksi Valkeakosken yhteiskoulusta!

Jukka H. Meurmanin isoisä oli asemakaava-arkkitehti Otto-Iivari Meurman, jonka isoisä oli puolestaan legendaarinen suomalaisuusmies Agathon Meurman. Agathonin elämäntarinaan tutustuin aikanaan kirjoittaessani kirjaa Liuksialan kartano Kangasalla. Meurmanit 200 vuotta isäntinä ja suomalaisen yhteiskunnan rakentajina (2021). Se kirja onnistui mielestäni aika hyvin, josta kertoo varmaan sekin, että myös Jukka H. Meurman halusi tehdä kanssani yhteistyötä. 

Niin, että ei olisi aivan mahdotonta, vaikka suuntaisin seuraavillekin Koskin kirjamessuille. Katsotaan sitä sitten aikanaan.