Paavo Nurmen säätiö 50 vuotta

Pidin viime viikolla neljä päivää lomaa. Oltiin Kemiönsaarella, uitiin, luettiin dekkaria ja niin, oikeastaan parhaiten niitä päiviä kuvaavat sanat ”oltiin lomalla”. Olen kirjoittanut pari-kolme vuotta putkeen ja liukunut aina uuteen projektiin vanhan valmistuessa. Nyt jätin tietsikan kotiin ja ”unohdin” kaikki projektini vähäksi aikaa. Teki muuten hyvää.

Sydäntutkimuksen kultainen syke.

Viimeksi olen saanut valmiiksi ja kansiin Paavo Nurmen Säätiön 50-vuotishistoriikin nimeltä ”Sydäntutkimuksen kultainen syke. Paavo Nurmen säätiön 50 vuotta”. Kirjan kannen suunnitteli nuori lahjakkuus Aleksi Mustonen. Hän on suorastaan visuaalinen taikuri. Kannessa on vahva viittaus Paavo Nurmeen, kun juoksuradat on taivutettu kahteen numeroon, 5 ja 0. Lisäksi se nolla on sydämen muotoinen, koska säätiö on erikoistunut sydän- ja verisuonisairauksien tutkimiseen.

Paavo Nurmi lahjoitti vuonna 1968 kaksi kivitaloa ja miljoona markkaa säätiölle. Ne olivat se alkupääoma, jota säätiö on vaalinut huolella. Säätiö on jakanut historiansa aikana jo 5 miljoonaa euroa sydän- ja verisuonitautien tutkimukseen. Norssista ylioppilaaksi kirjoittanut Vesa Manninen, mainitsen tämän koulun aina mielelläni, kuului ensimmäisiin stipendin saajiin. Nykyisin hän on säätiön hallituksen varapuheenjohtaja. Ja hänellä on kyllä niitä ansioita sen verran paljon, että tuo ylioppilaaksi kirjoittaminen tulee kenties vasta ansioluettelon kolmannella sivulla vastaan. Manninen on muun muassa johtanut Wihurin tutkimuslaitosta.

Säätiön hallituksessa vaikuttaa edelleen myös varatuomari Pekka Kare, joka oli aikanaan perustamassa Diakonissalaitoksen tiloissa säätiötä yhdessä Paavo Nurmen ja Diakonissalaitosta johtaneen Lauri Kalajan kanssa. Presidentti Urho Kekkosen henkilääkäri Pentti I. Halonen toi myös oman lääketieteellisen asiantuntemuksensa säätiöön heti alkumetreistä lähtien.

Paavo Nurmen säätiön hallituksen jäsen Pekka Kare (oik.)
kävi heinäkuun alussa säätiön asiamiehen Petri Mannisen
kanssa tarkistamassa Kalliossa olevan remontointikohteen.
Mauri Ratilainen oli mukana valokuvaajana.

Säätiön hallituksen puheenjohtajana toimii Mika Nurmi, Paavo Nurmen pojanpoika. Hän on ottanut isänsä Matti Nurmen kehittämän yritysryppään johtoonsa. Jos kuvailisin Mika Nurmen tapaa toimia yrittäjänä, sanoisin hänen rakentaneen monesta laatikosta rakentuneen tornin tai paremminkin muurin, ”Nurmen muurin”, jossa luotetut toimijat tekevät tulosta. Säätiön asioissa tärkeä toimija ja yhteistyökumppani, tietenkin hallitusjäsenten lisäksi, on säätiön asiamies Petri Manninen. Säätiö on kuitenkin vain yksi ”laatikko” monen laatikon kokonaisuudessa, tässä ”Nurmen muurissa”, ja sitä kokonaisuutta Mika Nurmi siis johtaa.

Säätiön historiikissa on Wihurin tutkimuslaitoksen Ateroskleroosilaboratoriota johtavan professori Petri Kovasen artikkeli säätiön lääketieteellisistä linjoista. Kovanen piti myös samanhenkisen kuulijoita inspiroineen puheen Turussa hotelli Marinassa järjestetyssä säätiön 50-vuotisjuhlatilaisuudessa kesäkuussa.

"Kallion katolla" - Paavo Nurmen säätiön remontoiman
talon ylimmistä kerroksista voi nähdä esimerkiksi
Kallion kirkon yllättävästä suunnasta.

J.K. Paasikivi – Keravan ensimmäinen pääministeri

J.K. Paasikivi osti Keravalta talon kesällä 1917. Anna-vaimo oli samaan aikaan Naantalin kylpylässä. Juho Kusti kirjoitti Annalle, että kauppasopimuskin on jo tehty tuosta Jukolan tilasta, joka oli aikanaan perustettu Ylikeravan Skogsterin rusthollin ja Alikeravan Inkilän maakirjatalon maille. Tulee mieleen entinen mies, joka osti hevosen rakkaan muorinsa rahoilla, kun tämä sattui olemaan poissa kotoa.

Mutta Juho kirjoitti Annalle, että tilaa oli katsomassa muun muassa Mauri Honkajuuri ja muitakin KOP:n herroja. He kyllä ostaisivat tilan, jos se ei Annaa miellyttäisi.

Tila sijaitsi hyvien kulkuyhteyksien varrella. Maantie vei Porvooseen, ja rautatie Helsinkiin.

Paasikivi oli nuorempana toiminut Uuden Suomettaren toimittajana, joten hän kirjoitti suhteellisen paljon muistiinpanoja. Hän opiskeli aluksi venäjän kieltä ja opintojensa vuoksi hän oleskeli puolen vuoden ajan Novgorodissa. Siellä hän tutustui venäläiseen sielunmaisemaan.

Juho Kusti oivalsi, että varattoman nuorukaisen olisi hankittava hyvätuloinen ammatti, joten hän vaihtoi alaa ja lähti lakimiesuralle. Tämä johti hänet valtiokonttorin ylitirehtöörin virkaan vuonna 1903. Hän oli myös kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja ajoi agraaripoliitikkona torppariuudistusta. Yhteiskunnan etu vaati vähäosaisten olojen parantamista. Paasikivi kannatti yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta myös kunnalliselle tasolle. Valtiollisissa vaaleissa uudistus toteutui jo vuonna 1906, mutta kunnallisvaaleissa sama periaate saatiin läpi vasta 1917.

Veikko Leppäsen tekemä patsas paljastettiin Keravalla J.K. Paasikiven
syntymän 100-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 1970. Taiteilija
oli itse kuollut vuoden 1969 lopulla.

Vuonna 1914 tapahtui suuria asioita. Juho Kusti siirtyi KOP:n palvelukseen, ensimmäisen maailmansota syttyi ja saman vuoden lopulla Paasikivestä tuli KOP:n pääjohtaja.

Nämä kaikki tiedot löytyvät Tuomo Polvisen kirjoittamasta teoksesta J.K. Paasikivi, valtiomiehen elämäntyö I, 1870–1918. Polvinen kertoo vuonna 1898 julkaistussa teoksessa, että hänen opettajansa historian professori Arvi Korhonen oli aikanaan kahdesti kieltäytynyt Paasikiven elämäkerran kirjoittamisesta. Näin suurtyö jäi professori Polviselle.

Paasikivi oli vanhasuomalainen ja isänmaallinen, mutta hän ei kannattanut vastakkainasettelua Venäjän Keisarikunnan kanssa. Talousmiehenä hän ymmärsi täydellisesti, mitä Pietarin markkinat Suomelle merkitsivät.

Vuonna 1917 Paasikivelle tarjottiin mahdollisuutta ryhtyä valtionhoitajaksi, mutta asia jäi keskusteluihin. Sen sijaan on mielenkiintoista, että Svinhufvud lähetti Paasikiven Pohjoismaihin eli Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan tekemään propagandaa Suomen itsenäistymisen puolesta joulukuun alussa jo ennen Suomen itsenäisyysjulistusta. Paasikivellä oli siis hyvin arvostettu luottoasema politiikan sisäpiireissä suuriruhtinaskunnan viime vaiheissa.

Sisällissodan aika oli Paasikivelle ikävä kokemus. Hän ei voinut näyttäytyä punaisessa Helsingissä, eikä hän voinut mennä kotiin Keravalle. Hänet olisi lynkattu KOP:n pääjohtajana, kuten  monelle KOP:n konttorinjohtajalle kävi. Niinpä hän piileskeli ystäviensä luona kuin karkuri tai pahantekijä.

Paasikivi olikin erittäin poliittinen henkilö. Hänestä tuli ensimmäinen keravalainen pääministeri 100 vuotta sitten, 27. toukokuuta 1918. Hän kuului siihen joukkoon, jotka kannattivat monarkiaa. Muutaman kuukauden ajan näytti siltä, että Suomesta olisi tullut kuningaskunta.

Nyt, kun olen lukenut Polvisen ensimmäistä nidettä Paasikivestä, huomaan hämmästyväni, kuinka suurissa saappaissa J.K. Paasikivi oli jo Suomen suuriruhtinaskunnan loppuaikoina ja Suomen itsenäistymisprosessissa.

Paasikivi ei ollut sotasankari, vaikka hänet muistetaan kiukkuisena ja äkkipikaisena miehenä. Hän oli oikeasti rauhantekijä. Kun presidentti Mannerheimin terveys petti, tehtiin venäläistä mentaliteettia ymmärtävästä Paasikivestä presidentti.