Juha ja Venäjä Parnassossa

Löysin Juhani Ahon uudelleen nelisen vuotta sitten, kun kirjoitin Jämsänkoskella Pässinmäessä eli entisessä tehtaan isännöitsijän edustuskodissa Kauko Sorjosen säätiön stipendiaattina kirjaa Juuso Walden, urheilumies ja viimeinen patruuna (Readme 2021). Pässinmäen eteisaulassa tulija kohtaa Juhani Ahon Rautatiestä tutun pariskunnan, Matin ja Liisan, sellaisina kuin Vieremältä lähtöisin ollut kuvanveistäjä Eva Ryynänen heidät aikanaan puuhun veisti. Rautatien ensimmäinen painos ilmestyi tarkalleen 140 vuotta sitten. Täytyy sanoa, että tarina on kestänyt hämmästyttävän hyvin aikaa. 

Vierailin Juhani Ahon nuoruuden maisemissa Vieremällä kirjoittaessani kirjaa Iivo – kirjoituksia mestarin urasta (Readme 2022). Niinpä iloitsin suuresti, kun Parnasson tuottaja Karo Hämäläinen hyväksyi Juhani Ahon Juha-romaanin vastaanottoa käsitelleen esseeni arvostetun kirjallisuusjulkaisunsa kesäkuun numeroon (Parnasso 3/2024). 

Parnassossa julkaistun esseeni otsikon "Juha ja Venäjä" ja ingressin "Juhani Ahon Juha ilmestyi aikana, jolloin V-sanaa ei ollut aina suotavaa kirjoittaa" Karo muokkasi oivaltavasti. Tässä on ensimmäinen Parnassossa julkaistu tekstini, jollet ole sitä vielä ehtinyt lehdestä lukea:

Juhani Aho (1861–1921). Kuva: Museovirasto.

 

Juhani Ahon (1861–1921) romaani Juha ilmestyi keväällä 1911. Se oli heti jättiläismenestys. Kirja tuli kirjakauppoihin 10. huhtikuuta. Painokoneet kävivät heti kuumina ja vielä samana keväänä siitä otettiin neljäskin painos. Romaanissa on vahva tarina, kolmiodraama rajaseuduilla. Siitä on tehty jo neljä elokuvaversiota, kaksi oopperaa, ainakin yksi tanssiteatteriesitys ja useita kesäteatteriversioita.

Rajateemaa Aho oli käsitellyt menestyksellisesti jo vuonna 1897 ilmestyneessä Panu-romaanissaan. Siinä hän kuvaa savolaisten ja karjalaisten välisiä kahinoita siihen aikaan, kun kristinuskoa tuotiin rajaseuduille. Kuusi vuotta Panun ilmestymisen jälkeen Aho kirjoitti nelinäytöksisen näytelmän samasta aiheesta. Vaikka teatteriversiosta tuli pettymys, se avasi kirjailijalle tien näytelmien maailmaan.

Juhani Aho kirjoitti teoksiaan poikkeuksellisissa poliittisissa olosuhteissa. Kaksi hänen romaaneistaan, Yksin(1890) ja Papin rouva (1893), olivat aikanaan synnyttäneet jo sensuurimielialaa. Yksin-romaania pidettiin epäsiveellisenä ja Papin rouvan väitettiin loukanneen suomalaisen naisen kunniaa.

 

Juha-romaani teki paluun kirjalliseen keskusteluun, kun presidenttiehdokas Mika Aaltola kirjoitti Helsingin Sanomien pyytämän esseen Suomesta, suomalaisen kirjallisuuden kautta. Kaikilta presidenttiehdokkailta pyydettiin vastaava kirjoitus. Aaltolan essee ”Venäjän rajan takana vaanivat vaarat ja viettelykset” (HS 19.11.2023) käsitteli Juhani Ahon ajatonta romaania Juhaa.

Aaltola toi Juhani Ahon tarinan ja teeman tähän päivään ja pääsi varoittamaan Venäjän pyrkimyksestä puuttua Suomen asioihin: ”Tässä ajassa Juha olisi huolissaan siitä, mitä Venäjä voi irti saada. Hän pyrkisi kiinnittämään asiat vahvasti ja estämään sen, että raja nähtäisiin liukuvana piirteenä. Hän rakentaisi raja-aitaa ja linnoittaisi Suomea idän uhkaa vastaan.”

Professori Juhani Suomi (HS 23.11.2023) yllättyi Aaltolan näkökulmasta. Hän vastasi Helsingin Sanomissa: ”Kun me olemme Aaltolan kanssa lukeneet kovin erilaista Juhaa, koetin katsastaa, miten kaunokirjallisuutemme tuntijat ovat teosta tulkinneet. Kai Laitinen luonnehtii sitä jo Ahon Papin rouvassa esiintyneen eroottisen kolmioasetelman toistoksi, vain kuvitteellisen Karjalan saloille sijoitetuksi.”

Suomi esitteli muitakin asiantuntija-arvioita, jonka jälkeen hän tiivisti: ”Yksikään kirjallisuutemme asiantuntijoista ei ole edes puolella sanalla viitannut minkäänlaisiin Venäjä-kytköksiin tai -traumoihin teoksen syntymiseen vaikuttaneina motiiveina, teoksen sanomasta puhumattakaan.” 

Turun Sanomissa ansiokkaan uran toimittajana ja kriitikkona tehnyt Jouko Grönholm tuli tämän jälkeen mukaan palstoille (HS 25.11.2023) riemuiten kiinnostavasta keskustelusta, joka Juhani Ahon romaanista oli syntynyt. Hän muistutti kirjallisuuden historiaan hyvin perehtyneenä, että teoksen ilmestymisen jälkeen Aho osallistui itsekin debattiin saatuaan Akateemisen Kirjakaupan perustajalta ja Juhan julkaisseen Kustannusliike Otavan toimitusjohtajalta Alvar Renqvistiltä selvän toimeksiannon.

 

Juhani Ahon vanhemmat ja hänen sisaruksensa asuivat seitsemän vuotta nykyisen Vieremän alueella sijaitsevassa Kyrönniemen pappilassa perheen isän Theodor Brofeldtin toimiessa Iisalmen kappalaisena ja kirkkoherrana. Kuopion lyseota käynyt esikoispoika Juhani kävi pappilassa lomillaan ja koki siellä jopa ensirakkautensa, mutta naimisiin hän meni taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin kanssa. 

Juhani Aho tunsi omakohtaisesti sananvapauteen kohdistuneet paineet. Hän oli toiminut Keskisuomalaisenedeltäjän Keski-Suomi-lehden päätoimittajana. Sitten veljekset Juhani ja Pekka menivät toimittajiksi kuopiolaiseen Savo-lehteen Juhani Ahon toimiessa päätoimittajana ennen veljeään Pekkaa, jonka päätoimittajakaudella sensuuri lakkautti lehden.

Juhani Aho kuului ryhmään, joka oli perustamassa Helsingin Sanomien edeltäjää Päivälehteä, joka lakkautettiin vuonna 1904. Hänen veljistään Kaarlo Brofeldtista (myöh. Kalle Aho) tuli Kauppalehden ja Pekka Brofeldtista Kotimaan ensimmäinen päätoimittaja. Voi vain kuvitella, millaiset tunteet Juhani Aholla oli silloin, kun pikkuveli Kaarlo karkotettiin maasta vuonna 1903.

Ihmettelin aluksi, että keskellä Suomea sijaitsevassa Ylä-Savossa, entisessä Lapinkorvessa, kasvanut Juhani Aho kiinnostui niin paljon rajateemasta, että kirjoitti siitä kaksi menestysromaania, Panun ja Juhan. Käytyäni Vieremällä Kyrönniemen pappilassa oivalsin syyn. Pappila sijaitsee 1800-luvun valtatien, vesireitin, varrella. Sen merkitys nousi potenssiin, kun Saimaan kanava valmistui vuonna 1856.

Vieremä kuuluu Vuoksen vesistöön. Kun vesireittejä pitkin tuli mahdolliseksi kulkea Venäjälle asti, se lisäsi kaupankäyntiä ja vaurautta. Iisalmen kauppala perustettiin neljä vuotta kanavan avaamisen jälkeen. Seuraavana vuonna parkaisi Brofeldtin perheen esikoispoika Juhani ensimmäisen elämänhuutonsa Lapinlahdella, joka sijaitsee lähes tarkalleen Vieremän ja Kuopion puolivälissä samojen vesireittien varrella.

Kehitys oli nopeaa. Savon rata valmistui vuonna 1889. Iisalmen kaupunki perustettiin kaksi vuotta myöhemmin. Tietoisuus Venäjän läheisyydestä vahvistui vilkastuneen kaupan vuoksi myös vesistön latva-alueilla. 

 

Ensimmäisen sortokauden päättyminen osui ajallisesti yksiin valtiopäiväuudistuksen kanssa. Uusi yksikamarinen eduskunta oli kuitenkin keisarille alisteinen. Kolmen vuoden aikana ennen Juha-romaanin ilmestymistä keisari oli hajottanut eduskunnan neljä kertaa. Ja sitten Suomen asioiden esitteleminen keisarille siirrettiin Venäjän hallitukselle suomalaisten protestoinnista huolimatta. 

Venäjän kansallismielisten piirien pyrkimys Suomen erikoisaseman lopettamiseen tunnettiin ahdistavana. Ulkomaisissakin lehdissä oli  kirjoitettu ”Suomen lopusta”. Venäjän duuman runnoma laki yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä siirsi osan lainsäädäntövallasta pois suomalaisten omista käsistä niin, että lakia säätämässä ollut duuman jäsen Vladimir Purishkevits hihkui päätöksen jälkeen: ”Finis Finlandiae!” 

Kontrollin luonne siirtyi ennakkosensuurista repressiivisen valvonnan alueelle, jolloin rikosoikeudellisin toimenpitein yritettiin estää hallituksen ja keisarin kannalta epätoivottujen kirjoitusten levittäminen. 

Helsingissä ilmestynyt aktiivisen vastustuspuolueen lehti Framtid, jonka näkyviin kirjoittajiin kuului muun muassa aktivisti Konni Zilliacus, julkaisi toukokuussa 1910 historiantutkija ja kirjailija Alma Söderhjelmin Sveitsistä lähettämän artikkelin juuri tuolla latinankielisellä otsikolla ”Finis Finlandiae”. 

Kesällä 1910 otettiin takavarikkoon pilalehti Kurikan 13. numeron painos, koska lehdessä oli karikatyyri, jonka katsottiin loukkaavan Hänen Majesteettinsa kunniaa. Myös kuvan alle painettu runo ”Suomen loppu” katsottiin loukkaavaksi, kun se alkoi provosoivasti:

On valtiokaappaus täytetty,

on Suomelle nyrkkiä näytetty

ja lakia korvalle lyöty.

 

Takavarikon lisäksi painoylihallitus vaati kanteen nostamista majesteettirikoksesta, ja niin pilalehden vastaava julkaisija, Työväen Sanomalehti Oy:n taloudenhoitaja Albin Karjalainen tuomittiin kuudeksi kuukaudeksi vankilaan. Hänellä oli jo siinä vaiheessa valtava arvostus Siltasaaren seudulla, sillä hän oli tehnyt aloitteen Helsingin Työväen Säästöpankin perustamisesta ja toimi pankin hallituksen varapuheenjohtajana kuolemaansa saakka. 

Varatuomari Johannes Gummerus joutui Framtid-lehden vastaavana toimittajana silmätikuksi  julkaistuaan lehdessään tammikuussa 1907 artikkelin ”Finlands landtdag och den ryska revolutionen”. Hänelle langetettiin lopulta vuonna 1914 kuuden kuukauden vankeustuomio.

 

Jos luonnehdimme Juhani Ahon romaanin saamaa vastaanottoa myrskyisäksi, syyllistymme vain vähäiseen liioitteluun. 

Aholle tuttu Helsingin Sanomat julkaisi uutuusromaanista otteen siitä tilanteesta, kun romaanin päähenkilön Juhan puoliso karkasi Shemeikan kanssa. Kaksi päivää myöhemmin lehti julkaisi Rafael Engelbergin vastinetekstin (HS 9.4. ja 11.4.1911). Kirjoittaja totesi, että monet lukijat luultavasti jäävät epätietoisiksi siitä, mistä aikakaudesta romaani kertoo. Sen jälkeen kriitikko päätteli, että kirjailija oli kenties tarkoituksellisesti jättänyt ajan ja paikan määrittämättä, koska halusi keskittyä romaanissaan ihmisiin, heidän kohtaloihinsa ja sisäiseen elämäänsä. 

Hän määritteli sitten Juhan eräänlaiseksi ”psykoloogiseksi” romaaniksi. Hän nosti esille myös romaanin rakkausteeman, mutta Aho teki sen hänen mielestään niin miesmäisesti, ettei lukijaa rasiteta ”sairaalloisella hentomielisyydellä tai äitelällä imelyydellä”. Uutta romaanissa oli Aholle aiemmin niin tyypillisen ”suvannon soutelemisen” vaihtuminen koskien laskemiseen.

Romaani sai aluksi hienoa palautetta. Eino Kaila kirjoitti Uuteen Suomettareen (26.4.1911) ylistävän arvostelun. Papin poika Eino Cederberg kirjoitti Mikkelin Sanomissa (13.4.1911), että Juhani Aho oli astunut teoksessaan ”kansallisen historiallisromantiikan” alalle. 

Nimimerkki S.L. eli maisteri Salu Latvala arvioi Juhaa Juhani Ahon koulukaupungissa Kuopiossa (Savo20.4.1911). Hän painotti, että kirja käsittelee päähenkilöiden sisäisiä tunteita ja sijoitti tapahtumat samoihin maisemiin Suomussalmen ja Kuusamon seuduille, jonne Juhani Aho oli kuljettanut jo Panu-romaaninsa lukijat.

Hämeenlinnalla on keskeinen sija suomalaisuusliikkeen kehityksessä muun muassa säveltäjämestari Jean Sibeliuksen ja runoilija Eino Leinon koulukaupunkina. Kaupungin ensimmäinen sanomalehti, Hämäläinen, perustettiin vuonna 1858. Viranomaiset määräsivät sen lakkautettavaksi ensimmäisen sortokauden aikana vuonna 1900. Kahden vuoden kuluttua perustuslailliset perustivat uuden Hämetär-lehden. 

Nimimerkki Aku Tela kirjoitti Hämettäreen (20.4.1911) Juhani Ahon Juhasta. Aku Tela oli Kaarle Augusti ”Atte” Tarjanteen (alk. Törnqvist) käyttämä nimimerkki. Hänen Onni-veljensä oli suomenkielisten ja -mielisten hoviarkkitehtina suunnitellut muun muassa Kansallisteatterin. Arviossaan nimimerkki säälitteli, ehkä puolivakavissaan, Juhani Ahon romaanin päähenkilön Juhan kohtaloa, kun tämä joutui avioon itseään paljon nuoremman Marjan kanssa. Kovaa kohtaloa täydensi sitten ”rajantakainen Venäjän Karjalan puoleinen Lemminkäis-luonteinen Uhtuan Shemeikka”.

 

Monet karjalaiset pahoittivat mielensä romaanista. Kirjailija Rafael Engelberg paheksui itämaisuuden kuvausta mainiten esimerkkinä naisenryöstön. Se olisi ollut parempi irrottaa kokonaan tapahtumapaikasta, rajan takaisesta Karjalasta. Muuten hän painotti, että vain kirjalliset tarkoitukset olivat saaneet Ahon kuvaamaan Shemeikkaa niin kuin oli kuvannut (HS 21.4.1919).

Uusi Suometar siteerasi seuraavana päivänä pitkästi Engelbergin Helsingin Sanomiin kirjoittamaa vastinetta lisäten, että Repolan seudulta peräisin olleiden tietojen mukaan ainakin siellä kiinnitettiin sukupuolisiveyteen erityistä huomiota.

Nimimerkki R. arvioi romaanin Savotar-lehdessä (22.4.1911) ylistävästi, vaikka huomauttikin joistakin kieliasun epätarkkuuksiin. Nimimerkki korosti, että ajalla ja paikalla ei ole romaanissa merkitystä: ”Juhassa vie kirjailija meidät Karjalan rajaseuduille aikoihin, jolloin Suomi vielä oli Ruotsin yhteydessä, paikkaa ja aikaa kuitenkaan tarkemmin määrittelemättä. Mutta tätä määrittelyä emme kaipaakaan olkoonpa, että teos onkin laillaan historiallinen romaani.”

Nimimerkki O.K. katsoi tarpeelliseksi puhdistaa Savotar-lehdessä (29.4.1911) Shemeikkojen ja karjalaisten mainetta. Hän kirjoitti vastauksen: ”Siveys tuolla heimolaistemme keskuudessa on hyvinkin korkealla kannalla. Karjalaiset ovat tällaisesta, sanoisinko, tahdittomuudesta hyvinkin pahoillaan.” 

Suistamolla syntynyt kirjailija Iivo Härkönen kirjoitti Juhani Aholle julkisen palautteen mielensä pahoittaneiden puolesta (Uusi Suometar 3.5.1911). Härkösen mukaan romaani antaa vienankarjalaisista ihmisistä ja kulttuurista vääristyneen, todenvastaisen mielikuvan. 

 

Juhani Aho vastasi Otavassa, että vaikka hän sijoitti romaanissaan päähenkilön antagonistin Shemeikan Uhtuaan, hän ei tarkoittanut todellista, maantieteellistä Uhtuaa niin kuin hän ei tarkoittanut Panussa Rajavaarallakaan mitään tiettyä maantieteellistä paikkaa.

”Samoista syistä tunkihe kirjaani Shemeikan nimi antamaan vaikutusta jostakin puoleksi tarunomaisesta rajusta metsänkävijästä ja kauppiassissistä. Yhdistelmä Uhtuan Shemeikka on sitä paitsi myöskin äännellinen, soinnullinen, tyylillinen.”

Aho puolustautui myös muistuttaen, että vaikka Shemeikan sukua oli romaanin julkaisemisen jälkeen puolustettukin voimakkaasti, niin suurissa ja vanhoissa suvuissa oli, tunnetusti, kaikkialla myös suvun huonontumista. Sitten hän suuntasi sanat kirjailija Iivo Härköselle:

”On kuin onkin sangen lapsellista – hra Iivo Härkösen tavoin – ruveta ruikuttamaan, että kirja osoittaisi meidän tällä puolen rajaa muka olevan vieraita ja kylmiä karjalaisille heimoveljille ja että täällä nyt rupeisi syntymään harhakäsityksiä sikäläisistä oloista.”

Aho lopetti kirjoituksensa painottaen, että olisi väärin yrittää piirtää karttaa hänen mielikuvitustarinansa paikoista.

Ajan ja paikan merkitys näkyy juuri siinä, kuinka pontevasti niiden merkitys kiistettiin. Helsingin SanomissaJuhani Aho päätyi parodioimaan romaanin herättämää keskustelua. Hän ei kirjoittanut omalla nimellään, vaan kirjoituksen tekijäksi ilmoitettiin Doct. Phil. Honoris-Causa, toisin sanoen Aho kirjoitti nimettömänä kunniatohtorina. Kyseisen kunniatittelin hän oli oikeasti saanut Keisarilliselta Aleksanterin yliopistolta neljä vuotta aikaisemmin. Kirjoituksen otsikkona oli ”Lisävalaistusta kysymykseen ’Juhan’ ajasta ja paikasta”. Alaotsikkona oli vielä kirjoituksen pakinasävyn paljastava tarkennus: ”Ote laajemmasta akatemisesta väitöskirjasta” (HS 10.5.1911). Kirjoituksessaan Aho määritteli romaanin tapahtumat mukatieteellisesti 1700-luvun puoliväliin ja Kuusamoon. Tyylilajillaan kirjailija halusi osoittaa, että kysymykset tapahtumien ajasta ja paikasta eivät olleet millään tavalla relevantteja.

Jos romaanin ihmissuhteet ovat vaikeita ja monimutkaisia, sellaisia ne olivat myös Juhani Ahon omassa elämässä. Hän oli naimisissa taidemaalari Venny Soldan-Brofeltin kanssa ja hänellä oli suhde myös vaimonsa siskoon. Karjalaisten reaktiot olisivat olleet toisenlaisia, jos he olisivat tienneet, että kirjailija eli itse samankaltaista elämää kuin hänen romaanihenkilönsä Shemeikka. Juhan ilmestymishetkellä kirjailijan oma kolmiodraama oli kuitenkin vielä varjeltu salaisuus.

Näkemys Juhasta vain kolmiodraamana oli johtava diskurssi romaanin julkaisemisesta lähtien. Tämän vuoksi monet kirjallisuuden ystävät kallistuvat edelleen tähän suuriruhtinaskunnassa vallinneeseen tulkintaan.

 

Erityishuomion ansaitsee suomenkielisten kulttuuripiirien aikakauslehti Valvoja. Koska J. R. Danielson oli esittänyt uuden lehden perustamista, hänestä tehtiin myös ensimmäinen päätoimittaja vuonna 1880. Valvojankäsitys suomalaisuudesta piti sisällään niin suomenkieliset kuin ruotsinkielisetkin vapaamielisesti ajattelevat kansalaiset. 

Valvojasta kehittyi suomalaisen kirjallisuuden merkittävä kasvu- ja kaikualusta Juhani Ahosta ja Minna Canthista alkaen. Vuonna 1900 lehteen kirjoitti myös muuan Aino Malmberg, joka oli Tekla Hultinin kanssa ensimmäinen suomenkielinen naisopiskelija yliopistossa ja ensimmäinen opiskelija, joka omalla esimerkillään muutti ajatusta siitä, että synnyttäminen ei estäisi naista jatkamasta opiskelujaan. Luonnontieteitä ja englannin kieltä opiskelleesta Aino Malmbergista tuli ensimmäisiä suomalaisia anglofiilejä, joka käänsi muun muassa Rudyard Kiplingin tekstejä Suomeksi.

Vaikka Valvoja oli nuorsuomalaisten toimittama lehti, se pystyi asialinjalla jatkamaan ilmestymistään sortovuosinakin, vaikka ensimmäisellä sortokaudella sen julkaisemia Helsingin kirjeitä olikin sensuroitu.

Valvoja otti ohjelmaansa naisten aseman parantamisen ja vuosina 1909–1910 sen päätoimittajana toimi yksi ensimmäisistä merkittävistä naistoimittajista, Helmi Setälä (Krohn). E. N. Setälän puolisona hän oli kasvanut luontevasti Valvojan piiriin. Oletettavasti senaattori E. N. Setälän toiminta nousee lähiaikoina uudella tavalla tutkimuksen kohteeksi, sillä tasavallan presidentti Alexander Stubb on samaa sukua hänen kanssaan.

E. N. Setälä (nimimerkki Spectator) oli nuorsuomalaisten leiriin kuulunut suomen kielen professori, joka oli ollut jo kahteen otteeseen kansanedustajana. Hän oli toiminut muun muassa perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana. Perheessä tiedettiin siis varsin hyvin, kuinka tarpeetonta oli pohtia, millaiset suhteet suomalaisilla oli rajan takana asuviin, tai kuvasiko romaani idästä tulevaa uhkaa. Viranomaisia ei kannattanut niinä aikoina ärsyttää etenkin, kun E. N. Setäläkin oli jo kenraalikuvernööri Seynin hampaissa.

Helmi Setälä kirjoitti Valvojassa (2–3/1911) Juhani Ahon romaanista tuoreeltaan: 

”Omituista on sekin, että tälle uudelle kirjalle on tahdottu etsiä jonkinmoista historialista ympäristöä tai ainakin sovelluttaa se johonkin erityiseen aikakauteen. Ikään kuin teos, joka käsittelee niin inhimillisiä ja todellisia tunteita ja ristiriitoja kuin ”Juha” tarvitsisi mitään ajanmääritystä. Se ei välttämättömästi kaipaisi edes paikallisväritystäkään. Yhtä hyvin se soveltuisi minne muualle hyvänsä kuin Karjalankin rajamaille.” 

Myös Juhani Aho kuului Valvojan avustajakuntaan. Ei siis ihme, että hän sai lehdessä runsaasti huomiota. Kun Aho täytti 50 vuotta puolisen vuotta Juhan ilmestymisen jälkeen, Valvoja julkaisi erityisen juhlanumeron. Jalmari Finne analysoi Juhani Ahoa näytelmäkirjailijana (Valvoja 9, 1911) todeten teatteri-ilmaisun sisäistämisen mahdollistaneen Ahon onnistumisen niin hyvin Juha-romaanissa. (Savo 12.9.1911).

Valvojan vuoden viimeiseen numeroon kirjoitti kirjailija Aino Kallas analyysiä ”Juhani Ahon uusimmasta tyylikehityksestä”. Hän kävi läpi kirjailijan tuotantoa ja tuli lopulta uutuusromaaniin tiivistäen: ”Juhan lukee kymmenesti kielen takia, pari kertaa sisällyksen.” (Valvoja 12, 1911)

 

Toisen sortokauden alussa, Juhani Ahon Juha-romaanin ilmestymisen edellä, oli nostettu noin 70 kannetta. Vaikka kaikki kanteet eivät johtaneet oikeusprosesseihin tai tuomioihin, toisen sortokauden alkuvuosina yli 30 suomalaistoimittajaa sai vankeustuomion majesteettirikoksesta.

Siihen aikaan sanan- ja ilmaisunvapautta rajoitti ahdistava poliittinen ilmapiiri. Toisaalta romaanin vastaanotto herätti suuria tunteita. Monet karjalaiset pahastuivat siitä, että Shemeikasta tehtiin tarinan antagonisti, pahis. He kokivat sen loukkaavana. Rajantakainen personoitunut uhka toi kuitenkin tarinaan voimaa. 

Yhteiskunnallista keskustelua ei voitu romaanin ilmestymisen aikaan käydä avoimesti, koska keisarin tai korkeiden viranomaisten epäkunnioittava käsittely saattoi johtaa käräjille. Siinä mielessä presidenttiehdokas Mika Aaltolan avaus oli tervetullut. Hänen arvionsa on esitetty ilman niitä sananvapauden kahleita, jotka rajasivat keskustelua sata vuotta sitten.

 

LUE LISÄÄ TÄSTÄ AIHEPIIRISTÄ:

ANTIKAINEN & TUOMIOJA 2021: Antikainen, Marjo-Riitta & Tuomioja Erkki, Edelläkävijä. Aino Malmberg – aktivisti, feministi, sosialisti. Tammi. 

EKHOLM 2000: Ekholm, Kai, Kielletyt kirjat 1944–1946. Yleisten kirjastojen kirjapoistot vuosina 1944–1946. Väitöskirja Oulun yliopistoon. Lievestuore.

HARJUMÄKI 2018: Harjumäki, Annikki, Demokratisoitumiskehitys Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa porvarissäädyn valtiopäivävaalien kautta tarkasteltuna. Historian lisensiaattitutkielma. Tampereen yliopiston Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Tampere.

HJELT 1910: Hjelt, Edv., Vaiherikkailta vuosilta. Muistelmia I. Toiminta yliopistossa ja senaatissa routavuosina. Otava.

LEINO-KAUKIAINEN 1984: Leino-Kaukiainen, Pirkko, Sensuuri ja sanomalehdistö Suomessa vuosina 1891–1905. SHS.

NEUVONEN 2018: Neuvonen, Riku, Sananvapauden historia Suomessa. Gaudeamus.

ZETTERBERG 2001: Zetterberg, Seppo, Eero Erkko. Otava.