Retu Kukkosen saavutuksia

Enson Kisailijain lipun naulaus toukokuussa 1934.
Retu Kukkonen on oikealla. Kuva: Museovirasto.

Haluan esitellä harvinaisen toimeliaan urheilumiehen Retu (Reino Aleksander) Kukkosen (1903–1979), jonka syntymästä tuli muutama päivä sitten kuluneeksi 120 vuotta. Retun maine on jäänyt hänen poikansa, Jääskessä vuonna 1934 syntyneen Anssi Kukkosen maineen varjoon. Vaikka Anssista tuli television ensimmäinen urheilutoimittaja, hänen isänsä ansiot urheilussa olivat omana aikanaan vielä pojan ansioita merkittävämpiä, jos niitä nyt tekisi mieli jotenkin vertailla.

Retu Kukkonen kävi viisi luokkaa Imatran keskikoulua ja Kotkan kauppaopiston. Kesällä 1918 hän meni konttoriapulaiseksi metsäteollisuusyhtiö Tornatorille. Sieltä hän siirtyi maaliskuussa 1920 vastaaviin tehtäviin Enson tehtaiden pääkonttoriin. Gutzeitin metsäkonttorissa hän toimi konttoristina vuoteen 1934. Sen vuoden marraskuussa hän siirtyi Enson tehtaiden lähetysosastolle osastopäällikön apulaiseksi. Nämä tehtävät päättyivät talvisodan syttyessä eikä paluuta ollut, sillä Enson tehtaat jäivät rajalinjan väärälle puolelle.

Talvisodasta kotiuduttuaan Retu Kukkonen siirtyi Helsinkiin Metsähallituksen hiilivaraston päällikön apulaiseksi kesällä 1940.

Jo varhain pikajuoksuharrastus johdatti hänet urheilutoimittajaksi ja urheilun järjestötehtäviin. Hän oli perustamassa Enson Kisailijoita vuonna 1922 ja hän osallistui seuran lipun juhlavaan naulaukseen vuonna 1934. Neljä vuotta myöhemmin hänet kutsuttiin seuran kunniajäseneksi.

Retu oli SVUL:n Viipurin piirin ja Suomen Hiihtoliiton johtokuntien jäsen useamman vuoden ajan.

Toimittajatehtävät alkoivat päivälehtien kirjeenvaihtajan tehtävistä. Vuodesta 1932 lähtien hän oli toimittajana Imatralla ilmestyneessä sanomalehti Ylä-Vuoksessa. Samana vuonna hänestä tuli Helsingin Sanomien Ylä-Vuoksen kirjeenvaihtaja. Yleisradiolle hän teki jo 1930-luvulla lyhyitä selostuksia kotimaasta ja ulkomailta. Sanomalehtimiesten liittoon Kukkonen liittyi vuonna 1937 ja Urheilutoimittajien Kerhoon vuonna 1941.

Retu Kukkosen ura käy ilmi Kulttuurikeskus Tahdon eli entisen Urheilumuseon arkistokokoelmissa säilytettävästä kirjeestä, jolla Retu Kukkonen haki Suomen Ampujainliiton yhdistettyä sihteerin ja liiton lehden toimittajan tehtävää heinäkuussa 1940. Siihen häntä ei kuitenkaan valittu. Sen sijaan Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana Urho Kekkonen huolehti, että Kukkosesta tuli marraskuussa Urheiluliiton sihteeri, joka oli siis siihen aikaan pääsihteerin tehtävänimike.

Olympiavuonna 1952 Retu Kukkonen siirtyi SVUL:n osastopäälliköksi ja samalla Suomen Urheilulehden talouspäälliköksi.

Vanhat urheilumiehet saattavat muistaa vielä hauskan anekdootin 100 metrin kilpailuista 1920-luvulta. Kuuluttaja kuulutti alkuerien jälkeen loppukilpailuun selvinneet: ”Kekkonen, Kokkonen ja Kukkonen sekä paras kakkonen.” En ole aivan varma, onko juuri noilla sanoilla koskaan kuulutettu missään kilpailuissa, mutta se olisi ollut mahdollista lähinnä Kajaanin uudistetulla urheilukentällä järjestetyissä Kajaanin Kipinän toisissa kansallisissa kilpailuissa heinäkuussa 1927. Tietysti on mahdollista, että tuo sanonta on syntynyt vasta myöhemmin tähän kilpailuun liittyen. Kilpailun voitti Urho Kekkonen, Retu Kukkonen oli toinen, Iisalmen Visan Jukka Matilainen oli kolmas ja hänen seurakaverinsa Heino Kukkonen oli neljäs. Matilainen olisi siis ollut se erien ”paras kakkonen”.

Retu Kukkosen yksi taidonnäyte oli kesällä 1938 toteutetut yleisurheilun Ylä-Vuoksi–Riika-ottelut. Alkukesällä koottiin viidestä Ylä-Vuoksen seurasta joukkue, joka matkusti Riikaan ja otteli yleisurheilussa paikallisten juoksijoiden, hyppääjien ja heittäjien kanssa. Ylä-Vuoksi hävisi ensimmäisen kaksipäiväisen ottelun 66–74. Ottelun yhteispisteet laskettiin vasta Vuoksenniskalla ja Ensossa elokuussa kilpailtujen lajien jälkeen. Vuoksenniskalle tuli tuhatkunta katsojaa ja toisena päivänä Ensossa oli yli 2000 katsojaa. Yleisön kannustus auttoi, mutta ei tarpeeksi. Vaikka Ylä-Vuoksi onnistui olemaan kotikentillään parempi, se ei aivan tavoittanut Riian kahdeksan pisteen etumatkaa. Voitto matkasi vieraiden mukana Latviaan numeroin 139–141.

Matti Mikkola oli tuolloin nouseva keihäänheittokyky. Hän voitti lajinsa niin vieraskentällä kuin kotiyleisön edessäkin ylittäen elokuussa 70 metrin rajan (70,40). Hänen tähtensä oli nousussa vielä kesäkuussa 1941, jolloin hän voitti Berliinissä kutsukilpailun maailman kärkituloksella. Hän osallistui jatkosotaan lentäjänä, mutta se sota jäi hänen osaltaan lyhyeksi. Hänen pommituslentokoneensa syöksyi maahan Onttolan kentän lähellä saman vuoden lopulla, eikä hän selvinnyt maahansyöksystä.

Ylä-Vuoksen joukkue Latviassa kesäkuussa 1938. Riian lähetystövirkailija Leo Tuominen (takana vas.), Torsti Lahti, V. Virolainen, U. Kaskinen, Väinö Huomo, Iivari Pentikäinen, H. Sihtola, Oiva Mentula, Eero Riikonen, korkeushyppääjä Leo Räkköläinen, keihäänheittäjä Matti Mikkola, 400 m juoksija Aku Räkköläinen, Tauno Raskinen, F. Jakobsson, ja retken johtaja Retu Kukkonen. Edessä Ossi Renvall, Latvian suomalaisvalmentaja Veikko Rinne, A. Simpanen, Yrjö Nieminen ja E. Suikkari (kisaturisti). Kuva: Museovirasto.

Retu Kukkonen kilpaili Urho Kekkosen kanssa Imatran Jyskeen 35-vuotisjuhlakisoissa syksyllä 1939. Sisäministeri Kekkonen, 39 v., voitti 100 metrin kilpailun mukavalla ministeriajalla 12,5. Kukkosen aika oli yhden lehtitiedon mukaan 12,7, toisen 13,0. Olennaista oli, että Kekkonen voitti.

Urho Kekkonen oli parhaimmillaan korkeushyppääjänä. Hän voitti korkeudessa kaikkiaan neljä SM-mitalia, joista Suomen mestaruus Lahdessa 1924 oli arvokkain saavutus.

Iisalmen Visan Heino Kokkonen oli myös korkeushyppääjä, joka kilpaili Kekkosen kanssa samoihin aikoihin. Molemmat olivat syntyneet Pielavedellä. SM-kisoissa Kekkonen oli parempi vuonna 1923 (3. vs. 4.), vuonna 1924 (1. vs. 3.) ja vuonna 1927 (3. vs. 4.). Kokkonen oli Kekkosta parempi vuonna 1928 (2. vs. 3.).

Heino Kokkonen siirtyi vuonna 1928 Helsingin Kisa-Veikkoihin ja saavutti uudessa seurassaan kolme SM-hopeaa vuosina 1928, 1929 ja 1931. Vuonna 1930 hän sijoittui korkeudessa neljänneksi. Kolmiloikassa hän sijoittui vuonna 1927 viidenneksi ja vuonna 1931 kuudenneksi. Lisäksi hän oli kahdesti pikaviestissä SM-pronssilla HKV:n kakkosjoukkueessa.

Heino Kokkonen oli neljä vuotta nuorempi kuin Urho Kekkonen. Kokkonen hyppäsi Suomenjoella vuonna 1930 ennätyksensä 186. Se oli sentin parempi kuin Kekkosen Lahdessa kuusi vuotta aikaisemmin hyppäämä henkilökohtainen ennätys. Kokkonen nousi näin yhden sentin turvin parhaaksi Pielavedellä syntyneeksi korkeushyppääjäksi.

Jukka Matilainen, joka oli Kajaanin satasen loppukilpailussa kolmas, kuului tunnettuun Matilaisten veljessarjaan. Hän oli 400 metrin aitajuoksijana mukana Amsterdamin olympiakisoissa 1928. Seuraavana vuonna hän voitti siinä lajissa Suomen mestaruuden. Hänen veljensä Kalle Matilainen oli Amsterdamin olympiakisoissa 10 000 metrin juoksussa kahdeksas.

Veljeksistä parhaiten olympiatasolla menestyi Martti Matilainen, joka oli muuten mukana vuonna 1938 Retu Kukkosen junailemissa Ylä-Vuoksi–Riika-otteluissa halliten keskimatkojen juoksuja. Hän sijoittui 3000 metrin estejuoksussa neljänneksi niin Los Angelesissa 1932 kuin Berliinissäkin vuonna 1936.

Jukan, Kallen ja Martin veli Erkki Matilainen oli myös urheilija. Hän ylsi pikajuoksijana SM-mitalitasolle, mutta moni tuntee hänet myös taidemaalarina.