Suomen ensimmäinen urheilukirja

Sanooko nimi Gustaf (Gustavus) Starck (1675–1710) sinulle jotakin, rakas Aamulenkki-blogin lukija? Hän on tehnyt ensimmäisen suomalaisen urheilukirjan. Hänen maisterinväitöskirjansa, siis opinnäytetyönsä, tarkastettiin Turun Akatemiassa vuonna 1697. Työn ohjaajana oli Christianus Alander. Gustavus Starckin 51-sivuinen opinnäytetyö käsitteli antiikin viisiottelua ja sen sankareita, ja sen nimenä oli ”De pancratio indeq: viro forti arte natura, marte & moribus”. Varsinainen opinnäyte on kirjoitettu ajan tavan mukaan latinaksi. Lopussa on kuitenkin ruotsinkielinen onnittelu- tai ylistysruno Starckille. Myös kirjan alussa on toistakymmentä sivua taustatekstiä ruotsiksi ja latinaksi. Niitä voisi luonnehtia sen ajan akateemisen muodollisuuden vaatimiksi teksteiksi.

Ensimmäisen suomalaisen urheilukirjan
kannessa oli opinnäytteen ohjaajan nimi
suuremmalla kuin työn tekijän nimi.
(Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot)

Gustaf Starck syntyi vuonna 1675. Hänen isänsä toimi Kyminkartanon voutina. Gustaf Starckin mainitaan toimineen ensin sotapappina ja osoittaneen tällöin ahkeruutta, vaatimattomuutta ja jumalanpelkoa. Olisipa mielenkiintoista tietää, missä päin Starck hoiti sotapapin tehtäviä. Suuri Pohjan sota käytiin Itämeren herruudesta 1700–1721. Ehkä varhainen urheilukirjailija on ollut ensimmäisten joukossa Kaarle XII:n armeijassa. Karoliinipappi?
(Sain tämän tekstin julkaisun jälkeen ystävällistä palautetta Liikunta & Tiede -lehden toimituspäälliköltä Jouko Kokkoselta. Ensinnäkin hän vahvisti käsitykseni, että tämä Gustaf Starck oli ensimmäisen suomalaisen urheilukirjan kirjoittaja. Lisäksi hän tarkensi ylioppilasmatrikkelin tietojen pohjalta, että Starck aloitti rykmentinpastorina vuonna 1697 Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentissä. Kyseessä oli Joakim von Cronmanin rykmentti. Matrikkelissa mainitaan vain vuosi 1697. Luultavasti rykmentin pastorin pesti on kestänyt kauemmin kuin yhden vuoden. von Cronmanin rykmentti osallistui Suuren Pohjan sodan alkukahakoihin Riiassa vuonna 1700. Joakim von Cronman kuoli tai sai surmansa vuonna 1703.)

Gustaf Starck nimitettiin vuonna 1703 (ylioppilasmatrikkelin mukaan jo 1702) Jämsän kirkkoherraksi. Korpilahti kuului siihen aikaan vielä Jämsän seurakuntaan, jonka vuoksi Starckin saarnamatkoista tuli varsin pitkiä. Hän merkitsi muistiin syntyneet ja kuolleet, joten hänen jäljiltään monet sukututkijat ovat pystyneet rakentamaan sukujensa tarinoita.

Starck kävi ahkerasti pitämässä kotitarkastuksia seurakuntalaistensa luona. Samalla hän opetti nuorisolle sisälukua ja sai vastaavasti tietoa seurakuntalaistensa elämäntavoista.

Hän meni naimisiin Pernajan rovastin Petrus Serlachiuksen tyttären Annan kanssa. Petrus mainitaan Gustaf Strackin opinnäytetyön alkulehdillä, ymmärtääkseni yhtenä työn tarkastajista.
Toukokuussa 1710 syntyi Gustafin ja Annan poika David, joka lähti aikanaan itsekin pappisuralle. Mutta perheonni oli lyhytaikainen, sillä Gustaf Starck kuoli samana vuonna vain 35-vuotiaana.

Elettiin Suuren Pohjan sodan vuosia, joten Starckille ei aivan heti löytynyt seuraajaa. Se kertoo mielestäni siitä, että Starckin kuolema tuli yllättäen. Vasta vuonna 1712 nimitettiin seuraajaksi Stephanus (Stefan) Sylvester, joka oli  venäläisen sotaväen hyökätessä jättänyt oman seurakuntansa Impilahdella, joka sijaitsee Laatokan pohjoisrannalla. Sota raivosi kuitenkin kaikkialla. Isonkyrön Napuen taistelun jälkeen venäläiset tulivat vuonna 1714 ”barbaarisella julmuudella” hävittämään myös Jämsää. Isoviha oli alkanut.

Ensimmäisen suomalaisen urheilukirjan kirjoittajan Gustaf Starckin kuolinsyy on jäänyt ainakin minulle tuntemattomaksi. Samana vuonna 1710 kuoli myös hänen kirjansa painanut Turun akatemian kirjanpainaja Johan Wall. Kirjanpainajan hautajaiset järjestettiin 22.11.1710.

Hypoteettisesti on mahdollista, että Gustaf Starck on onnettomuudekseen käynyt Turussa kyseisenä syksynä. Rutto levisi tuona vuonna satamakaupunkien kautta Suomeen. Ei ole lainkaan mahdoton ajatus, että Starck ja Wall olisivat kuolleet ruttoon. Tämä oletus vaatisi kuitenkin tarkempaa tutkimista.

Pihkala Starckin jalanjäljissä

Suomen olympiajoukkueen paluujuhla Pallokentällä 1920.
(Atelier Rapid, Museovirasto)

Luulen, että Lauri "Tahko" Pihkala (1888–1981) tunsi Gustaf Starckin uraauurtavan opinnäytetyön. Tahko oli hyvin kiinnostunut antiikin urheilusta. Luultavasti antiikin sankarillinen Hellas ja sitä terrorisoinut suuri Persia on synnyttänyt sortovuosina Suomessa laajemminkin sympatiaa ja innostusta.
Pihkala kirjoitti antiikin viisiottelusta muun muassa kreikkalaisen urheilun suurimpiin auktoriteetteihin kuuluneen englantilaisen historioitsija Edward Norman Gardinerin (1864–1930) kanssa yhteisartikkelin ”The system of Pentathlon”, joka julkaistiin Journal of Hellenic Studies -nimisessä lehdessä vuonna 1925.

Sitä ennen Pihkala oli kirjoittanut Urheilijan Jouluun 1924 artikkelin ”Antiikkinen viisiottelu. Kuolemantuomio vai renessanssi”, jossa hän ehdotti 5-otteluun uutta pistelaskutapaa.

Pihkalan aktivoituminen yleisurheilun 5-ottelun tutkijana saattoi liittyä siihen, että maailmalla laji ei ollut kovinkaan suosittu, ja sen pudottamisesta olympiakisojen ohjelmasta on ehkä ollut liikkeellä jo ennakkohuhuja. Kohtalokasta oli, että kymmenottelu ajoi suosiossa 5-ottelun ohi.

Yleisurheilun 5-ottelu oli olympiakisojen ohjelmassa vain kolme kertaa. Lajin suureksi sankariksi jäi Mikkelin Eero Lehtonen, joka voitti kaksi olympiakultaa, vuosina 1920 ja 1924. Lehtonen oli suunnitellut osallistumista myös vuoden 1928 olympiakisoihin, mutta kuultuaan 5-ottelun pudottamisesta kisaohjelmasta hän luopui kokonaan urheilusta.

Muistitko Thorpen?

Jim Thorpe, Tukholman
olympiakisojen sankari.
(Wikimedia)

Ensimmäinen olympiavoittaja 5-ottelussa oli amerikkalainen James "Jim" Thorpe vuonna 1912. Thorpe voitti Tukholman olympiakisoissa lisäksi kymmenottelun, ja Ruotsin kuningas tokaisikin palkintoja jakaessaan, että hänen mielestään Thorpe on maailman paras urheilija.

Intiaaniverinen Thorpe julistettiin kuitenkin seuraavana vuonna ammattilaiseksi hieman kyseenalaisin perustein amatöörisääntöjen rikkomisesta. Samalla hänen oli luovutettava pois olympiakultamitalinsa. Se onkin jo eri tarina.

P.S. Olen täydentänyt tekstiä 21.4.2020 muun muassa FT, toimituspäällikkö Jouko Kokkoselta saamani palautteen perusteella liittyen Gustaf Starckin toimintaan sotapappina.

P.S. 2 (25.10.2020) Täytyy sanoa, että tämä postaus ei osunut aivan kohdilleen, mutta tekstiä syntyy. Sain jo kesällä Urheiluarkiston Matti Hintikan ystävällisen palautteen, mutta erinäisten kiireiden vuoksi en ole ehtinyt täydentämään tätä tekstiä. Matti ohjasi minut lukemaan antiikin urheilun asiantuntijan Juha Tahvanaisen pro gradun vuodelta 1997. Se ilmestyi siis 300 vuotta sen jälkeen, kuin tässä postauksessa mainittu "ensimmäinen suomalainen urheilukirja" De Pancratio. Minä en tiennytkään sitä Turun Akatemian käytäntöä, jossa tavallisesti työn ohjaaja eli tässä tapauksessa Krister Alander kirjoitti pro gradu -väitöskirjan, jota oppilas eli tässä tapauksessa Gustavus Starck, puolusti. Krister Alander on siis todellisuudessa ensimmäisen suomalaisen urheilukirjan tekijä, ja Gustavus Starck on kirjaan huolellisesti perehtyneenä puolustanut sitä.

No kuka sitten oli Krister tai Chritiernus Alander? Hän syntyi Ahvenanmaalla Finströmin kirkkoherran poikana vuonna 1660. Hän sai ensin kotiopetusta ja täydensi opintojaan Turun yliopistossa ja Uppsalassa. Vuonna 1692 hänestä tuli Turun yliopiston kaunopuheisuuden professori. Alanderin maallinen vaellus päättyi jo vuonna 1704.