Golfia ketun kanssa

Tein illalla nopean, noin kolmen tunnin, golfkierroksen Talman Master-kentällä. Pekan kanssa pelattiin etuysi, ja taivalsin sitten yksin takaysin.

Tai luulin pelaavani yksin. 17. väylällä avasin vasemmalle, ja pallo kopsahti parinsadan metrin päässä koivun runkoon. En kuitenkaan nähnyt mihin pallo pomppi. Löin varapallon väylän toiseen reunaan, ja lähdin etsimään ykköspalloa, kun huomasin keskellä väylää pallon. Tuohonko se pomppasikin?

Ei, se oli range-pallo. Mutta kuinka se täällä on? Laitoin ylimääräisen pallon taskuuni, koska range-pallo ei kuulu väylälle.

Kettu arvioi 18. väylän avauslyöntiä.

Sitten menin etsimään ykköspalloani, ja löysinkin sen pelattavasta paikasta. Juuri silloin minulle tuli erikoinen tunne, että minua seurataan, että joku katselee minua. Katsoin ympärilleni, mutta en nähnyt ketään. Chippasin pallon väylälle ja pelasin väylän normaalisti loppuun (no, tuplabogi).

Sen jälkeen kävelin viimeiselle lyöntipaikalle. Olin ainoa pelaaja. Kello oli jo vartin yli kahdeksan, joten ilta alkoi jo vähän hämärtää.

Sitten päätin rauhallisesti katsoa vielä ympäristöä. Ja silloin näin takatiillä yllättävän näyn: kettu tarkkaili puuhiani. Vähän se häiriintyi tajutessaan tulleensa nähdyksi. Mutta sitten se päätti istahtaa paikoilleen. 

Yritin ottaa siitä selfiekuvan (minä ja kettu), mutta ei minusta olisi luontokuvaajaksi. Kettua tuskin erottaa kuvasta, mutta siellä keskellä se on.

Ajattelin, että kettu säikähtää avauslyönnin kovaa ääntä, mutta tämä otus ei ollutkaan ensimmäistä kertaa draivia arvioimassa. Kaiken huipuksi se tuli perässäni vähän matkaa väylälle päin, mutta sitten se lähti jolkottamaan kohti rangea.

Niinpä! Olin tietenkin noukkinut siltä pudonneen pallon taskuuni. Sen täytyi nyt mennä hakemaan itselleen uusi pallo!