SVUL:n historiaa ja innovaatiokeikkoja

Teen lyhyen joulupäivityksen poikkeuksellisen vauhdikkaan syksyn tapahtumista. Huomenna perjantaina juhlitaan 30-vuotiasta Suomen urheiluhistoriallista seuraa. Puheenjohtaja dosentti Heikki Roiko-Jokela on valmistellut yhdessä Jyrki Talosen kanssa huomiset juhlat, jotka pidetään Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahdossa eli samassa paikassa, jossa yhdistys aikanaan perustettiin.

Urheiluhistoriallisen seuran mittavin saavutus on ollut tasokas vuosikirja, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1994. Sittemmin tasokas julkaisu on ilmestynyt lähes joka vuosi. Se on ainutlaatuista urheilun ja liikunnan kulttuurityötä, josta suuri kiitos kuuluu antaa puheenjohtaja Heikki Roiko-Jokelalle ja kirjan toimittamisessa vuosia mukana olleelle Esa Siroselle.

Vuosikirja valmistui tänäkin vuonna, vaikka aikataulu oli tiukka. Lämpiäisiä päästään tutkimaan 30-vuotisjuhlassa.

Kiersimme Tuomo Jantusen kanssa
herättelemässä innovaatioita.

 

Syksyn aikana kiersin eri puolilla Suomea puhumassa Lauri Pihkalan innovaatioista. Tilaisuuksissa onnistuttiin ainakin jossain määrin paikkakunnilla herättelemään yleisöä kehittelemään tahkomaisia ajatuksia, joka oli tietenkin päällimmäisenä tarkoituksena.

Oli innostavaa tehdä yhteistyötä näiden innovaatiotilaisuuksien merkeissä energisen liikuntaneuvos Tuomo Jantusen, Tahko Pihkala -seuran puheenjohtajan, kanssa.

Ja toki meidän tavoitteenamme oli myydä kirjoittamaani Lauri Pihkalan elämäkertateostakin Tahko Pihkala -seuran lukuun. Sekin onnistui kohtuullisesti.

 

Viime kuukausien suuri teema on kaikesta huolimatta ollut SVUL:n historiateoksen kustannustoimittaminen. Olen tehnyt työtä Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahdossa periaatteessa osana talon henkilökuntaa. Kirjaa voi jo tilata Tahdon verkkokaupasta, tämän linkin kautta.

Kirja julkistetaan lauantaina 17. joulukuuta. Se on suuri päivä. Odotan tilaisuutta malttamattomasti. Tämä on ensimmäinen perusteelliseen tutkimustyöhön pohjautuva teos Suomen Valtakunnan Urheiluliitosta. Kirjoittajina ovat lisäkseni Jouni Lavikainen, Kalle Rantala, Vesa Vares ja Ossi Viita.

Monet luulivat, että SVUL teki konkurssin 30 vuotta sitten. Niin ei kuitenkaan käynyt. Uudesta kattojärjestöstä, Suomen Liikunta ja Urheilu, se jäi kuitenkin ulos. Tai jätettiin ulos.

Historiaprojektin käynnistäminen on ollut hiljaiseloa viettäneen SVUL:n viime vuosien merkittävin operaatio.

 

Tuntui hyvältä, kun Eila Ruuskanen-Himma, jonka kanssa olimme takavuosina samaan aikaan Suomen urheiluhistoriallisen seuran hallituksessa, pyysi minua vastaamaan Urheilujohtajaseniorien Urheiluvaikuttaja-kysymyksiin. Pääsin kerrassaan hienoon seuraan. Vastaukseni löytyvät täältä.

 

 

Juuso Waldenin kuolemasta 50 vuotta

Havahduin tänään lukiessani Helsingin Sanomien nostalgiapalstaa. Juuso Waldenin kuolemasta uutisoitiin 50 vuotta sitten. Vuorineuvos kuoli 65-vuotiaana marraskuun 19. päivä 1972. 

Reed-yhtymää vastaan käydyt englantilaisottelut
kuuluivat Juuson suuriin saavutuksiin. UPM:n arkisto.

Kirjoittamani elämäkerta Juuso Walden – urheilumies ja viimeinen patruuna (Readme 2021) ilmestyi vuosi sitten syksyllä. Silloin puhuimme mm. Juuson pojan Laurin kanssa, että tähän syksyyn voisi ehkä jotakin muistotapahtumaakin viritellä.

Vuosi on niin lyhyt aika, että hyvä suunnitelma jäi lähes kokonaan toteutumatta lähinnä omien kirjoituskiireitteni vuoksi. Viime viikolla puserrettiin Urheilumuseon eli Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDON ammattilaisten kanssa SVUL:n vuosisata -niminen suurteos kirjapainoon. Se on ensimmäinen tutkimus, joka kohdistuu Suomen Valtakunnan Urheiluliiton koko historiaan. Kirjoitan siitä lisää toisella kertaa.

 

Aivan kokonaan en Juusoa ole unohtanut. Pidän avoimen Juuso Walden -esitelmän Zoom-etäyhteydellä tiistaina (22.11.2022 – kuinkapa sattuikin näin hauska palindromipäivämäärä). Esitelmän tilasi Seinäjoki Lakeus -niminen rotaryklubi. Minulla on lupa välittää linkki, jos joku haluaisi kuunnella klo 18 alkavaa puolen tunnin esitelmääni.

 

Elämäkertakirjani toi uusia sävyjä Juuson tarinaan. Hän oli värikäs persoona, joka johti Yhtyneitä Paperitehtaita menestyksellisesti kunnes hänen äitinsä kenraalitar Anni Walden kuoli vuonna 1962. Anni oli omalta nimeltään Konkola. Suku oli 1800-luvulla kehittynyt Jämsän seudun mahtisuvuksi.

Kenraalittaren myötä katkesi elävä yhteys kenraali Waldenin ajan yhtiöön. Yhtiön liiketoimet Italiassa olivat suuri pettymys. Alkoholisoituva Juuso alkoi simputtaa yhtiön johtoporrasta 1960-luvun aikana yhä pahemmin. Lopulta velkaantuneen yhtiön puhevalta siirtyi Kansallis-Osake-Pankille, joka siirsi Juuson hienovaraisesti mutta päättäväisesti syrjään toimitusjohtajan tehtävistä 1960-luvun lopussa.

Juuson tavaramerkkinä oli englantilaistyylinen lippis. Hän liikkui
 Land Roverilla, jota kutsuttiin hänen komentovaunukseen.
UPM:n arkisto.

Monet ovat halunneet omia Juuson, jolla oli poikkeuksellisen vahva henkilöbrändi: Land Rover komentovaununa ja englantilaishenkinen lippis helposti tunnistettavana päähineenä. Jalkapallopiirien ja valkeakoskelaisten lisäksi Juuso oli kummisedän roolissa monessa muussakin urheilulajissa ja monella muullakin tehdaspaikkakunnalla kuin jalkapallossa ja Valkeakoskella. Jämsänkosken, Kaipolan, Simpeleen ja Myllykosken suuruuden ajat osuivat yksiin Juuso Waldenin parhaisiin työvuosiin.

Myllykoskella tuskin kukaan enää muistaa, että Juuson aikana sinne rakennettiin 1940-luvun oloihin moderni sisäurheiluhalli. Se halli saattoi antaa virikkeitä siihen, että Otaniemen uusi urheiluhalli rakennettiin ja otettiin käyttöön olympiavuoden alussa 1952.

Yhtiön vahva urheiluohjelma oli osa sitä patriarkaalisen johtamisen järjestelmää, jota Juuso isänsä peruja vaali. Juuso kutsui itseään”Vanha isäksi” ja piti hyvää huolta henkilökunnastaan. Hän perusti maatiloja ja palkkasi puutarhureita, jotta tehtaiden työväelle riittäisi kaikissa olosuhteissa ruokaa. Kun Juuson perustama Yhtyneiden Paperitehtaiden laivasto vei paperituotteita Englantiin, se toi paluumatkalla sarvipäitä ja ankkoja kotimaahan.

Juuso (oik.) toimi monien valtiovierailujen yhteydessä
teollisuusvierailujen isäntänä. Kuvassa on Neuvostoliiton
korkeinta johtoa. UPM:n arkisto.

 

Jalkapallon lisäksi Yhtyneiden Paperitehtaiden urheiluohjelman päälajeja olivat yleisurheilu, hiihto sekä kenraalin ajoilta periytynyt ampumaurheilu. Muita lajeja, joissa Yhtyneiden Paperitehtaiden henkilökunnan edustajat kilpailivat korkealla tasolla, olivat mm. ampumahiihto, soutu, suunnistus, paini, pikaluistelu, uinti ja naisvoimistelu.

Myös painonnostajat saivat merkittävää aineellista ja henkistä tukea Juusolta. Kerron siitä enemmän kirjassani Pekka Kare, raudan ja runon mies muistelee (2022).

Naiset pääsivät yleisurheilussa jo varhain mukaan yhtiön mestaruuskilpailuihin, jonka seurauksena Yhtyneiden Paperitehtaiden naisurheilijoita oli mukana myös Helsingin olympiakisoissa Suomen joukkueessa. Naisten urheilusta puhuttaessa on mainittava myös tunturityttöjen ohjelma. Yhtiö alkoi jo 1930-luvun lopulla lähettää naistyöntekijöitä Lappiin hiihtämään ja vaeltamaan.

Juuso Walden kehitti myös suomalaista valmennusosaamista tuomalla Suomeen ulkomaalaisia valmentajia ainakin jalkapalloon ja mäkihyppyyn. Vaikka uutta tietoa ja osaamista jaettiin aluksi vain yhtiön urheilijoille ja pelaajille, vähitellen osaaminen siirtyi myös yhtiön ulkopuolelle.

 

Tämän blogipostauksen kaikki valokuvat ovat UPM:n arkistosta Valkeakoskelta, ja ne liittyvät viime vuonna valmistuneeseen kirjaprojektiini. Kirjan tekemisessä sain arvokasta apua UPM:n arkiston johtajalta Ari Siréniltä. Linkki alussa mainitsemaani Hesarin juttuun löytyy täältä.