Hiihtohistoriaa

Halusin kirjoittaa kotimaisen maastohiihtokauden kynnyksellä hiihtopäivityksen, sillä viime talvena järjestämämme hiihtohistoriallisen seminaarin julkaisu ”Wau, hiihtohistoriaa!” on juuri valmistunut. Siinä on kattava kooste Loimaalla Sarka-museossa järjestetyn hiihtohistoriallisen seminaarin annista.

Tutustu julkaisuun – ehkä alat sitten itsekin kirjoittaa hiihtohistoriaa: Wau, hiihtohistoriaa!

SVUL:n Oulun piirin hiihtomestaruuskilpailut: 
Naisten sarjan hiihtäjät Vihannissa 1939. 
Journalistinen kuva-arkisto, Kaleva. 

 

Suomen Urheiluhistoriallisen seuran varapuheenjohtajana kuuluin Loimaan seminaarin järjestelytoimikuntaan yhdessä Jouko Pukin ja Timo Siukosen kanssa. Kolmistaan saimme aikaan onnistuneen tapahtuman. Kiitos siitä kuuluu Loimaan kaupungille, Sarka-museolle, Veikkaukselle, Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDOLLE, Loimaan Lehdelle ja Suomen Urheiluhistorialliselle seuralle. Ja ennen kaikkea kiitos Loimaan Perinnesukselle. Sen edustajana Jouko Pukki korjasi joku vuosi sitten edesmenneen tietokirjailija Markku Siukosen kirjakokoelman talteen Loimaalle. Se oli kulttuuriteko, jos mikä.

 

Suomen Urheiluhistoriallinen seura täyttää nyt joulukuussa 30 vuotta, joten Loimaan hiihtoseminaarin julkaisu saatiin ihanteelliseen aikaan valmiiksi. Juhlavuoden merkeissä olen yhdessä urheiluhistorioitsija Jyrki Talosen kanssa analysoinut Suomen Urheiluhistoriallisen seuran vuosikirjan kaikki artikkelit. Kirjoitimme luokittelun perusteella yhteisarikkelin tämän vuoden vuosikirjaan, joka tulee jäsenmaksun maksaneille joulukuussa. Mahdatko yhtään arvata, mikä laji olisi ollut useimpien vuosikirjan artikkeleiden aiheena?

 

Jouluksi on näillä näkymin valmistumassa myös suuritöinen SVUL:n historiateos. Tämä on ensimmäinen tutkimus ja kokonaisesitys 1900-luvun mahtavimmasta urheilujärjestöstä. Olen ylpeä saadessani toimia korkeatasoisen teoksen päätoimittajana ja yhtenä neljästä pääartikkelin kirjoittajasta. Teos ilmestyy Suomen Urheilumuseosäätiön tutkimussarjassa, ja sen kustantajana on Liikunnan ja urheilun kulttuurikeskus TAHTO yhdessä SVUL:n kanssa.

Tässä sopii tietysti mainita, että hiihto oli yksi SVUL:n menestyksen tukipilareista jopa siinä määrin, että kansallistaiteilija Akseli Gallén-Kallela käytti aikanaan suksisauvan sompaa kattojärjestön kunniamerkin aiheena.

Akseli Gallén-Kallela: SVUL:n kunniajäsenmerkki.
Tahto/Urheilumuseo.

 

SVUL:n historian ansioituneimpiin virkailijoihin kuulunut Lauri Santala tuli liiton palvelukseen 1920-luvun alussa. Hän kirjoitti ja toimitti kaksi merkittävää hiihtoteosta. Ensimmäisen osan nimi oli ytimekkäästi Suomen hiihto I. Jälkimmäisen osan pääotsikoksi oli nostettu Salpausselkä–Holmenkollen. Selittävänä alaotsikkona oli Suomen hiihto II. WSOY julkaisi molemmat teokset vuonna 1926.

Sittemmin Santala palveli SVUL:ää 1950-luvun alkuun asti. Juuri ennen Helsingin olympiakisoja hän siirtyi SVUL:n toimitusjohtajan tehtävistä Veikkaustoimiston kakkosjohtajaksi.

 

En malta olla mainitsematta tässä yhteydessä, että myös kuvataiteilija Lasse Rantanen käytti sompateemaa tehdessään mainion kannen keväällä ilmestyneeseen Tahko-kirjaani: Lauri Pihkala – koko kansan Tahko (Docendo 2022). Tämä kirja on varmasti vahvasti esillä alkavana talvena, kun yksi Tahkon ideoimista menestystuotteista, Salpausselän kisat, juhlii 100-vuotista taivaltaan.

 

Käytin hiihtohistoriallista lähestymiskulmaa myös kirjoittaessani viime kesänä kirjan Iivo – kirjoituksia mestarin urasta (Readme 2022). Kultamitalien merkitys ei synny tyhjiössä, vaan merkitykset rakentuvat aikaisempien meriittien päälle. Sankariteot toistavat sankaritekoja. Suomessa arvostetaan hiihdon arvokisamitaleita, koska hiihtotaito on ollut vuosisatojen ajan kansamme elinehto.

Pohjois-Savon kilpahiihdolla on pitkät perinteet. Vieremällä järjestettiin ensimmäiset hiihtokilpailut vuonna 1893 eli samana vuonna, jolloin Kuopiossa perustettiin jo hiihdon erikoisseura, Kuopion Hiihtoseura. Sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Karl Elis Wallenius.

Kirjallisista lähteistä tunnettu kuopiolaisen hiihdon historia ulottuu Toivo Okkolan kirjan Pohjois-Savon urheiluelämää mukaan peräti 1870-luvulle. Kuopion VPK järjesti vuonna 1879 Kuopionlahdella hiihtoretken, jolle osallistui toistasataa miestä. Ensimmäiset tunnetut hiihtokilpailut VPK järjesti Kotkankalliolla huhtikuussa 1881. Kilpailuista tiedetään sen verran, että viisi parasta palkittiin. ”Etevimmille suksen sujuttajille jaettiin pienempiä palkintoja”, kuten paikallinen lehti kertoi savolaisittain hersytellen.

Kilpahiihtoakin vanhemmat urheiluperinteet savolaisilla on raviurheilussa. Joulukuun 14. päivä 1850 ravattiin Kallaveden jäällä kilpailut, joiden voittajan aika oli 3 minuuttia 15 sekuntia. Voittopalkinto oli 25 hopearuplaa. Tuohon aikaan lehtien palstatilaa ei uhrattu sellaisille epäolennaisuuksille kuin hevosten saatikka ohjastajien nimet.

München 1972

Katselin Yleisradion Teema-kanavalta neliosaista historiadokumenttia Münchenin verilöyly 1972, ja päätin kirjoittaa blogiini ohjelman herättämiä ajatuksia. Ohjelmasarja, jossa palataan 50 vuoden takaisiin kauhun hetkiin, löytyy Areenasta. Suosittelen.

Järkyttävä päivämäärä 5. syyskuuta 1972 on osa oman sukupolveni kasvutarinaa. Se on karmea muistutus siitä, miten julmia ja häikäilemättömiä ihmiset voivat olla toisilleen.

Aihe, München 1972, tuli minulle seitsemän vuoden aikana erittäin tutuksi, kun tein Suomen joukkueen ylijohtajan Pekka Kareen muistelmia. Pekka joutui urheilujohtajana tilanteeseen, jota ei ollut harjoitellut. Suomen joukkueen majapaikasta näkyi selvästi se rakennus, jossa Israelin joukkue majoittui. Juuri sinne arabiterroristit iskivät.

Monet Israelin olympiajoukkueen urheilijat tulivat ensimmäisen kerran Saksaan toisen maailmansodan kauhujen jälkeen. Kilpakävelijä Shaul Ladany kertoi dokumentissa, että joukkue tiesi ennalta riskit. Hän kertoo dokumentissa myös kamalista keskitysleirikokemuksistaan. Vaikka Ladanyn tarina tulee kerrottua Pekan kirjassakin, elävän kuvan vangitseva voima on kieltämättä tässä kohtaa ylivertainen.

Ladany on esiintynyt lukuisia kertoja julkisuudessa, joten hänen tarinansa tunnetaan. Silti se puhuttelee joka kerta.

Olympiakisojen järjestäjänä Länsi-Saksa halusi esiintyä maailman silmissä vapaamielisenä ja modernina demokratiana, jossa ei tarvittaisi voimakeinoja tai poliisien luotiliivejä. Terroristit pilasivat tuon haaveen.

 

Varatuomari Pekka Kare joutui lapsena kahdesti jättämään Viipurin maalaiskunnassa ja Viipurissa sijainneet kotinsa puna-armeijan hyökkäyksen vuoksi. Sen vuoksi tuntuu aivan kohtuuttomalta, että hän joutui kohtaamaan terroristien hyökkäyksen oman urheilujohtajauransa huippuhetkellä.

Omasta kokemuksestani ajattelen, että Lasse Virénin, Pekka Vasalan, Tapio Kantasen ja muiden juoksijoiden hienot esitykset vetivät erikoisella tavalla valheellisen unohdusverhon terrori-iskun ylle. Vaikka kymmenvuotiaanakin tajusin terroritekojen julmuuden, heittäydyin täysillä suomalaisjuoksijoiden menestyksen luomaan haavemaailmaan.

Jos Suomen Painonnostoliiton kunniapuheenjohtajan Pekka Kareen elämänmakuinen tarina kiinnostaa, voit tilata kirjan Pekka Kare, raudan ja runon mies muistelee minulta 20 euron ja postimaksun hinnalla. 

 

Kirjoitin kuukausi sitten Pekka Kareen ja Münchenin kisojen järjestäjäorganisaation pestaaman Suomen joukkueen avustajan Markku Nurmisen tapaamisesta. Se oli onnellinen hetki. Haluan tallentaa sen parhaisiin muistoihini.

Vähän aikaisemmin palvelutaloon muuttanut Pekka oli kyllä aluksi varovainen. Onko tämä 74-vuotias mies tosiaan se nuori kaveri, joka oli Suomen joukkueen apuna Münchenissä 50 vuotta sitten? Yhteiset muistot sulattivat jään ja tarinat lähtivät lentoon.  Voit lukea tuosta onnellisesta tapaamisesta täältä.

 

Ja tästä pitäisi löytyä saksalais-ranskalaisen dokumentin Münchenin verilöyly 1972 linkki Yle Areenaan.

P.S. Helsingin Sanomat julkaisi tänään 24.11.2022 Pekka Kareen muistokirjoituksen.