Juuso Walden oli kova urheilumies ja viimeinen patruuna

Helsingin kirjamessuviikonloppu on omalta osaltani takana. Monta mukavaa tapaamista. Oli muun muassa kustantajia, toimittajatuttuja ja vanhoja urheiluystäviä. Poikkesin juomassa kupin teetä Tietokirjailijoiden osastolla ja treffasin kirjailijoiden tekijänoikeusjärjestö Sanaston toiminnanjohtaja Anne Salomaan, joka kertoi niistä toimenpiteistä, joilla kirjailijoiden tekijänoikeuslain uudistukseen yritetään vaikuttaa. Lakiluonnos on epäonnistunut, sillä se ei ota huomioon kirjallisuuden vahvinta kasvutrendiä eli äänikirjoja. Salomaa oli sitä mieltä, että lakiluonnos on kirjoitettava kokonaan uudelleen.

Tässä suhteessa eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikko on nyt tärkeä avainhenkilö. Pidetään peukkuja.

 

Kävin WSOY/ReadMe:n osastolla signeeraamassa ja esittelemässä kirjaani Juuso Walden, urheilumies ja viimeinen patruuna, jonka julkistamiskiertue toteutettiin elokuun lopussa. Aloitimme kiertueen Urheilumuseolta ja hirveän vesisateen hakatessa asfalttia ajoimme Jalkapallomuseolle Valkeakoskelle.

Me, eli vuorineuvos Juuso Waldenin poika Lauri, kirjan kustantaja Jussi Kiilamo ja minä, tapasimme Valkeakoskella muun muassa Laurin isosiskon Eeva-Liisan ja Valkeakoskella kasvaneen ja Hakassa jalkapalloa pelanneen toimittaja Matti Pitkon.

Aamusta iltaan kestänyt kiertue oli niin onnistunut, että muistelimme sitä Jussi Kiilamon kanssa lämmöllä Helsingin kirjamessujen hälinässä.

Jussi Kiilamon kanssa muisteltiin 
elokuista julkistamiskiertuetta.

Juuso Waldenista kertovan kirjan urheiluhistoriallisten tietojen tarkistuksesta saan kiittää Vesa-Matti Peltolaa, joka on Suomen Urheilutietäjien puheenjohtaja, ja Markku Kasilaa, jonka erityisalaa on varsinkin Valkeakosken jalkapallo. Vesa-Matti oli elokuussa mukana Urheilumuseon julkistamistilaisudessa, ja Markku oli mukana Valkeakosken tilaisuudessa.

Kiertue jatkui minuuttiaikataululla kohti Jämsänkoskea. Kangasalla huomasimme, että sää selkenee, tie kuivaa ja mieliala nousee. Poikkesimme kahvilla, ja sen jälkeen huristelimme entistäkin iloisemmalla ilmeellä Jämsänkoskelle. Saman päivän kolmas julkistamistilaisuus oli Kauko Sorjosen säätiön omistamassa Pässinmäessä, joka on Jämsänkosken tehtaan isännöitsijälle vuonna 1957 rakennettu edustuskoti. Säätiö oli rahoittanut kirjan kirjoittamista ja antanut minulle residenssikäyttöön taidekiinteistöksi muutetun Pässinmäen.

Kun nyt tuli Kauko Sorjonen puheeksi, niin laitan tähän linkin Ylen tuoreeseen uutiseen, jossa kotiseutuneuvos kertoo aikovansa muuttaa pois Jyväskylästä ja myydä Wivi Lönnin kotitalon: 

Lue Ylen uutinen Kauko Sorjosesta. 

 

Kauko Sorjonen on hyvää tarkoittavana kulttuurimesenaattina vähän samanlainen patruunahenkinen toimija kuin vuonna 1972 kuollut vuorineuvos Juuso Walden. Juuso loi Yhtyneet Paperitehtaat Osakeyhtiön urheiluohjelmasta suoranaisen taideteoksen. Yhtiö, eli oikeastaan Juuso, lähetti urheilijoita firman rahoilla ulkomaille kilpailemaan ja saamaan uusia kokemuksia. 

Englantilaisen Reed-yhtiön kanssa vuonna 1947 käynnistetty ottelusarja oli aivan omassa mittaluokassaan. Toistasataa Yhtyneiden Paperitehtaiden työntekijää lähetettiin vuosien saatossa Englantiin kilpailumatkalle, joka tarjosi uskomattomia elämyksiä. Paperitehtaan työntekijät pääsivät näiden matkojen ansiosta esimerkiksi katsomaan televisiota kauan ennen kuin Suomessa oli nähty ensimmäistäkään televisioapparaattia.

Reed-ottelut järjestettiin avajaisineen ja kunniakäynteineen
vähintään yhtä juhlavasti kuin tavalliset maaottelut.
Lähde: UPM:n arkisto.

Kirjamessuilla jäi erityisesti mieleen, kun yksi kirjan ostaja kysyi minulta, oletko itse tyytyväinen Juuso-kirjaan. Oli helppo vastata, että olen. Se vastaus ratkaisi ostopäätöksen sillä kertaa.

Koen, että Juuson luomasta urheiluimperiumista oli tärkeä kirjoittaa. Haastattelin kirjaan esimerkiksi Olavi ”Tankki” Salosta ja Jouko Kuhaa. Molemmat pääsivät nauttimaan Yhtyneiden Paperitehtaiden urheiluohjelmasta ja molemmat edustivat parhaina vuosinaan Kaipolan Virettä eli Kaipolan tallia.

Minut yllätti se, että Kaipolan tallilla ei varsinaisesti ollut omaa valmentajaa. Juoksijoiden neuvojaksi pestattiin kyllä toisinaan joitakin tunnettuja vaikuttajia, kuten esimerkiksi turkulainen olympiamaileri Denis Johansson. Deniksen valmennukseen pääsi varusmiesaikanaan Turussa myös Veli Lehtelä, soudun kaksinkertainen olympiamitalisti.

Vaikka Veli Lehtelä oli töissä Säterin tehtaalla Valkeakoskella, hänkin pääsi nauttimaan Juuson urheiluohjelmasta. Paras työnäyte tästä yhteistyöstä saatiin vuonna 1961 kun Veli Lehtelä ja Toimi Pitkänen voittivat Henleyn regatan, joka soudetaan Thames-joella. Se on edelleen ainoa suomalaisvoitto Henleyn regatassa.

Toimi Pitkänen ja Veli Lehtelä Henleyn regatan voittajina.
Kuva: UPM:n arkisto.

Vuorineuvos Juuso Waldenin tarina on täynnä sellaista latausta, ja arvoitusta, että se kestää vuodesta toiseen. Hyvä tarina liittyy Valkeakoskella järjestettyyn painonnostomaaotteluun. Painonnostoliiton kunniapuheenjohtaja Pekka Kare muisteli, kuinka kilpailun aikataulua venytettiin ja venytettiin, että Lontoosta palannut vuorineuvos ehtisi seuraamaan edes viimeiset nostot. Ja kyllä muuten ehti!

Ensi vuonna tulee 50 vuotta Juuson kuolemasta. Suomalaisessa urheilussa ei ole toista mesenaattia, joka olisi rakennuttanut viidelle paikkakunnalle yhteensä kymmeniä, ehkä jopa satakunta urheilun suorituspaikkaa. Ampumaradat, jalkapallokentät, yleisurheilun suorituspaikat, hiihtoladut, hyppyrimäet, uimalat ja soutukeskukset, ja niin edelleen ja niin edelleen. 

Kaikki suorituspaikat eivät kuitenkaan olleet suuria menestyksiä. Kaipolan betoninen hyppyrimäki töröttää yhdenlaisena rapautuvana muistona Juuso Waldenin valtavasta urheiluinnostuksesta. Hannu Teider vei minut sinne Kaipolan hyppyrimäelle, kun olin tekemässä kirjaa. Jylhä maisema herätti kunnioitukseni niitä mäkikotkia kohtaan, jotka siitä betonista ovat joskus laskeneet ja ponnistaneet sen nokalta liitoon. Samalla ajattelin myös Juusoa, joka halusi antaa suomalaisille mahdollisuuden pysyä maailman parhaiden mäkimaiden kehityksessä mukana.

Kaipolan betoni parhaina päivinään.
Kuva: UPM:n arkisto.

Kalenterissani on vielä syksyn ja talven aikana monta merkintää Juuso Waldenin kirjan tiimoilta. Yksi niistä on Koskin kirjamessut Valkeakoskella 20. päivä marraskuuta. Olen messuilla haastateltavana klo 12.00. Messujen ohjelma on täällä: Katso Koskin kirjamessujen ohjelma täältä.

 

Otan Valkeakoskelle laatikollisen Juuso-kirjoja mukaan myytäväksi. Jos päivä sopii ohjelmaasi, tule ostamaan Koskin kirjamessuilta signeeratut joululahjakirjat tai vaikka vaan jakamaan omia muistojasi Juusosta!

Kunnianosoitus keihäänheitolle

Keskiviikkona julkistettiin Urheilumuseolla vaikuttava keihäänheiton historiakirja Sinivalkoinen keihäskaari. Kirjasta näkee, että kustantaja Docendo on ollut vakavissaan asialla, sillä ulkoasuun on panostettu poikkeuksellisen paljon. Kirjan kirjoittajat Tapani Salo ja Pasi Rein ovat kokeneita urheilutoimittajia, jotka ovat seuraanneet keihäänheittoa jo viidellä vuosikymmenellä. Tarina etenee sujuvasti, ja lukijalle tarjoillaan sopivassa suhteessa tuloksia ja tarinoita. 

Kirjassa kerrotaan myös 50-vuotiaan Pihtiputaan keihäskarnevaalien tarina. Leo Pusa oli Urheilumuseolla kertomassa keihäskarnevaalien alkuvaiheista. Jorma Kinnunen oli maailmanennätysmiehenä Pihtiputaalla syntyneiden keihäänheittäjien ykkösnimi, mutta itse asiassa Putaalta oli lähtöisin niin monta huippuluokan heittäjää, että jonkinlainen yhteiskisa oli pakko järjestää. Idea kehittyi, ja ensimmäiset karnevaalit järjestettiin vuonna 1971.

Leo Pusa karsiutui seuraavana vuonna Münchenin olympiakisojen loppukilpailusta. Matti Järvinen, kymmenen maailmanennätyksen heittäjä ja olympiavoittaja, tuli Leksan luokse sanoi, että ei sinusta keihäänheittäjää tule. Mutta sinusta tulee hyvä valmentaja. Leksa ei lopettanut kerrasta. Hän jäähdytteli vielä muutaman vuoden ja päätti uransa Keravan Urheilijoissa. Hän pitää edelleen hallussaan seuran ennätystä 77,64 vuodelta 1977. 

Tarinaan kuuluu, että Matti Järvinenkin edusti hetken aikaa Keravan Urheilijoita voittaen Euroopan mestaruuden 1938 seuran edustajana. 

Leo Pusalla on todellakin ollut valmentajana sellainen ote, että hän on leiponut tai hionut Suomelle monta arvokisamitalistia. 

Oli mukava tavata Urheilumuseolla pitkästä aikaa myös keihäslegenda Kimmo Kinnunen, jonka heittouraa seurasin urheilutoimittajana hyvinkin tarkasti. Suomen joukkueen MM-kisaleirillä ennen Tokion maailmanmestaruuskisoja ei ollut paikalla Kimmon valmentajaisä Jorma Kinnunen vaan Leo Pusa, jonka ihmistuntemus, tarkka valmentajan silmä ja rauhallinen olemus olivat sellainen yhdistelmä, että Kimmo kypsyi voittamaan maailmanmestaruuden. 

Samana vuonna urheilutoimittajat äänestivät Kimmon vuoden urheilijaksi. Sitä valintaa ei kukaan kyseenalaistanut. Hienoja aikoja, mutta niistäkin on kulunut jo 30 vuotta. 

Tein silloin paljon yhteistyötä valokuvaaja Juha Sorrin kanssa. Saimme loistavan ajatuksen, että tehdäänpä Kimmosta kirja. Ajatus hyväksyttiin Kinnusten kotona ja otin yhteyttä kustantajiin. Ilman tulosta. Kustannustaloissa ajateltiin silloin, että jaaha, taas yksi maailmanmestari keihäänheitossa, mitä sitten? Silloin oli aivan normaalia, että suomalainen voittaa keihäänheiton arvokisoissa. 

Kyse oli varmaan myös siitä, että Kimmon MM-kisoissa hopealle jättämä Seppo Räty oli niinä vuosina Suomen valovoimaisin urheilija. Vaikka Kimmon mestaruus olikin huikea saavutus, Seppo Räty oli vuoden 1987 maailmanmestarina ja urheilujohtajien painajaisena ehkä vielä kiinnostavampi persoona. 

Rädyn ja Kinnusen jälkeen tuli lyhyt katkos miesten keihäänheittomenestyksessä, kunnes Tero Pitkämäki voitti Osakassa 2007 maailmanmestaruuden ja palautti marssijärjestyksen maailman keihäskartalle. Tero sai sitten Antti Ruuskasesta hyvän adjutantin, ja he pitivät kahdestaan yllä suomalaisten mainetta keihäskansana oikeastaan viime vuoteen asti. 

Nyt, kun on saatu kansien väliin suomalaisten keihässaavutukset, herää kysymys jatkosta. Menestyvätkö suomalaiset enää niin repivässä lajissa kuin keihäänheitto? Aikaisemmin vahvat tyypit tulivat maatiloilta ja olivat metsätöiden karaisemia, kun taas nykyisin keihäänheittoa kokeilevien nuorten kokemuspiiri rakentuu tietokonepeleistä. 

Mutta ei kannata vaipua epätoivoon. Kimmo Kinnusen poika Jami Kinnunen heitti viime kesänä 81 metriä ja HKV:n Topias Laine voitti alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuden. Potentiaalia Suomesta löytyy edelleen vaikka mihin.