8.4.2020

Yksin seitsemällä merellä kertoo Tapio Lehtisen jännittävästä seikkailusta

Sain viime elokuussa toimia haastattelijana Tieteiden talolla järjestetyssä Tietokirja.fi-tapahtumassa. Vieraina oli kolme urheilusta kirjoittanutta tietokirjailijaa: Karo Hämäläinen, Tarja Virolainen ja Ari Pusa. Otsikkona keskustelulle oli Äärirajoilla – urheilua kirjoissa.
Se oli hyvin innostava ja inspiroiva keskusteluhetki. Lopuksi kysyin, millaisia uusia kirjahankkeita kolmikolla oli. Selkeimmän vastauksen antoi Helsingin Sanomien kokenut urheilutoimittaja Ari Pusa, joka silloin pallotteli ajatuksella, että Tapio Lehtisen yksinpurjehduksesta pitäisi kirjoittaa kirja.
On suorastaan hämmästyttävää, että nyt, vain vähän yli puoli vuotta myöhemmin, kirja on valmis. Uutuuskirja on nimeään ”Yksin seitsemällä merellä” myöten kuin jatkumo tuolle Tietokirja.fi-keskustelulle.

Kun koronavirus on erottanut perheet ja ystävät toisistaan, nyt on loistava tilaisuus lukea niitä kirjoja, joita ei ole vielä tullut luettua. Sen sijaan, että käyttäisimme energiamme maailman murheiden murehtimiseen, voimme lukemalla löytää uusia maailmoja.
Tämän kevään mielenkiintoisimpiin kirjauutuuksiin kuuluu Tapio Lehtisen ja Ari Pusan ”Yksin seitsemällä merellä”-kirja. Lehtinen sijoittui  viidenneksi maailmanympäripurjehduksessa, josta kirja kertoo. Purjeveneet lähtivät matkaan heinäkuussa 2018, ja Lehtinen tuli maaliin toukokuussa 2019.
Ari Pusa seurasi Helsingin Sanomien toimittajana tuota purjehdusta, ja käytti urheilutoimittajan kokemustaan kootessaan Lehtisen purjehdustarinan kansiin. 
Lukija joutuu heti alusta asti aikamoiseen ristiaallokkoon. On lähes hengästyttävä seurata sitä, ehtiikö Tapio Lehtinen edes purjehduskilpailunsa starttiin.
Purjehdushistoria ja aiemmat maailmanympäripurjehdukset vyöryvät lukijan yli aaltojen lailla kirjan alkusivuilla. Dramaattinen tunnelma kietoo lukijan otteeseensa, joka kestää koko kirjan ajan.

Kirjan suurimmat jännitteet syntyvät taistelussa Asteria-veneen pohjaan kiinnittyneitä barnakkeleita, hanhenkauloja, vastaan. Haikalojen ja kaskelottien kohtaamisetkin ovat kirjassa kevyempiä haasteita kuin ne pahuksen siimaeliöt, barnakkelit, jotka tarrautuivat Asterian pohjaan ennen Kap Hornia ja jarruttivat veneen vauhtia kohtalokkaasti.
Jokainen tietysti ymmärtää, että purjevenettä vahtaavat haikalat tai veneen ali sukeltelevat kaskelotit eivät nekään ole aivan harmittomia kavereita yksinpurjehtijan kannalta. Jännitettävää siis riittää.
Tapio Lehtinen on tuotantotalouden diplomi-insinööri, jonka lapsista Silja on purjehduksen olympiamitalisti ja Lauri on purjehduksen olympiaseiska. Kuitenkin lapset ovat tässä kirjassa, onnistuneesti, vain sivuosan esittäjiä. Tapio Lehtisen osallistuminen Golden Globe 2018 -yksinpurjehdukseen on yksiselitteinen pääteema.

Lukija heitetään kirjaan mukaan nostalgisella vivulla. Purjehduskilpailu, johon Tapio Lehtinen starttasi kesällä 2018, oli tavallaan muistopurjehdus 50 vuotta aikaisemmin järjestetylle yksinpurjehdukselle. Silloin vain yksi vene selviytyi vaativasta urakasta maaliin. Tuo purjehtija oli Sir Robin Knox-Johnston. On hyvin vaikuttavaa, että juuri hän on kirjoittanut Lehtisen ja Pusan kirjaan esipuheen.
Aikaisempien yksinpurjehdusten kertaaminen kirjan alussa luo merkityksellisen taustan kirjalle. Lukijan mieleen palautetaan Mikki Bernerin Fazer Finland, Ludde Ingvallin Union Bank of Finland, Hjallis Harkimon Belmont Finland II ja Markku Wiikerin Martela.
Tapion pikkuveli Eero on myös meritoitunut purjehtija. Hän oli mukana Wiikerin johtamalla traagisella purjehduksella, joka päättyi Kap Hornin kiertämisen jälkeen. Martela kääntyi ylösalaisin, ja miehistö joutui kiipeämään veneen pohjan päälle vellovassa meressä. Kaikki saatiin onneksi pelastettua.
Nyt lukija joutuu jännittämään, kun Tapio Lehtinen lähestyy yksin Kap Hornia. Unet jäävät vähiin, mutta Mount Everestin valloittamiseen verrattava Kap Hornin ohittaminen onnistuu kuin onnistuukin, vaikka ne pahuksen barnakkelit jarruttivatkin menoa.

Yksin seitsemällä merellä -kirjasta voi veikata myyntimenestystä. Siinä on aitoa suolaisen meren makua. Se johtuu ainakin jossain määrin siitä ratkaisusta, että kirjassa käytetty termistö on aitoa purjehdusslangia. Kustantamossa on varmasti mietitty, menevätkö termit, kuten plägä, reivi, riki ja ruffi, jo liiankin kauas keskivertolukijasta. Meitä maakrapuja varten kirjan lopussa on onneksi sanasto. 
Mielenkiintoista on tutustua kirjan lopussa olevaan kirjaluetteloon niistä teoksista, joita Tapio Lehtinen vajaan vuoden mittaisen seikkailunsa aikana luki. Paksuja teoksia.

Haluan vielä lopuksi mainita itseni yllättäneen paradoksaalisen jutun. Olen muutaman kerran saanut olla Belmont-veneen kyydissä, mutta se ei vielä tee maakravusta purjehtijaa. Purjehdus on minulle siis yhtä vieras asia kuin DX-kuuntelu. Mutta kun kirjassa kerrotaan radioamatöörien roolista Tapio Lehtisen matkalla, se tuo molemmat itselleni vieraat asiat jotenkin lähelle. Kyse on yhteyden saamisesta ihmiseen, joka on hyvin kaukana. Ja sehän on yksi tämän kevään isoista teemoista, yhteyden pitäminen eristyksessä oleviin ystäviin. 
Kuvaus siitä, kuinka radioamatöörit olivat Lehtisen purjehduksen tukena, oli kenties tämän uutuuskirjan jännittävintä ja parasta antia.

Tapio Lehtinen ja Ari Pusa: Yksin seitsemällä merellä. Docendo 2020 (sidottu, 240 sivua)

30.3.2020

Kameralenkillä

Kävin eilen sunnuntaina kameralenkillä Keravan ehostuneessa Keinukalliossa. Kameran linssin läpi katsominen on hieno kokemus. Maailma saa raamit. Voisin jopa sanoa, että se on juuri nyt hyvin terapeuttista, kun koko maapalloa kiusaa arvoituksellinen koronaviruspandemia. Tunnustaa sitä tai ei, ihan varmasti jokaisen mielessä on epävarmuutta tämän poikkeuksellisen tilanteen johdosta.

Keinukallion portaat ovat hyvä kuntoilupaikka, kunhan
jokainen muistaa pitää etäisyyttä naapuriinsa. Älä mene
portaisiin, jos siellä on ruuhkaa!

Poikkeuksellista? No kyllä. Perjantain ja lauantain välisenä yönä (28.3.2020, klo 00.00) Uusimaa eristettiin. Tällaista toimenpidettä ei ole ennen tehty, jollei lasketa rajavyöhykkeiden eristämistä sota-aikoina. Onneksi Uusimaa eristettiin nyt. Pelottava koronavirus pitää saada hallintaan.
Nyt toimitaan onneksi toisin kuin esimerkiksi 300 vuotta sitten, kun rutto riehui Helsingissä. Silloin parempiosaiset pyrkivät eristämään itsensä köyhistä, sairaista ja nälkää näkevistä. Demokraattisessa yhteiskunnassa maantieteellinen eristäminen on paljon järkevämpi ja inhimillisempi ratkaisu. Nyt on huoli kaikkien suomalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista.


Paleleva leskenlehti.
Kameralenkistäni piti kirjoittaa. Kameran kanssa ympäristöään tarkkailee aivan uusin silmin. En ole mikään suuri enkä edes pieni luontoasiantuntija, mutta koin riemullisen löytämisen tunteen, kun sain kuvattua leskenlehden. Löysin myös Keravan uuden beachvolleykentän ja Keinukallion portaiden huipulta Lappsetin erinomaiset kuntoilulaitteet.
Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä yli 30-vuotisen hienon uran luonut Mairit Pellinen on innostanut minut tähän ”valokuvausliikuntaan” tai ”kameralenkkeilyyn”. Mairit on jo vuosia kuvannut luontoa ja saanut samalla hoidettua aerobisen liikunnan tarvettaan.

Keinukallion huipulta löytyy hyvä
kuntoilupiste. Pidä hanskat kädessä!


Keinukalliossa voi löytää monia
virikkeitä liikkumiseen.
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa oli valokuvaamisesta innostunut uimaopettaja Ilkka Keskinen. Hän puhui meille opiskelijoille valokuvaamisen puolesta jo 1980-luvulla. Ilkka on kuvannut paljon myös omassa elementissään, vedessä ja veden alla.

Minun kohdallani kameraliikunta on todentunut nyt korona-aikana. Kun keskittyy siihen, että saa ruudulle haluamansa näkymän, unohtaa automaattisesti koronaviruksen ja työasiat. Suosittelen. Useimmilla on taskussaan puhelin, jossa on kamera. Se on ensimmäinen askel. Ja kyllä oikea kamera tarjoaa harrastajakuvaajalle sitten vielä varmemman tavan ottaa etäisyyttä korona-arkeen. Siihen ei tarvita ammattilaisen kalustoa. Itselläni on peruskamera Canon EOS M50.