20.1.2018

Kolme olympiaurheilijaa lähti jääkärikoulutukseen

Alkuvuodesta on valmistauduttu käsittelemään vuoden 1918 herkkiä tapahtumia. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö avasi keskustelun uudenvuodenpuheessaan kutsumalla vuoden 1918 sotaa sisällissodaksi. Se on turvallinen nimitys. Se ei loukkaa ketään 2000-luvun ihmistä. Mutta presidenttiehdokas Pekka Haavisto kommentoi, että hänen suvussaan kyseessä oli veljessota.
Sodan nimestä siis keskustellaan edelleen.
Vuoden 1918 sota oli niin kipeä, että sitä oli viime vuosituhannella vaikea käsitellä. Herättäähän se edelleen syviä tunteita. Kansalaissota oli 1900-luvulla melko yleisesti käytetty nimitys. Saman maan kansalaiset toisiaan vastassa. Ja muita nimityksiä olivat punakapina ja kapina. Molemmat osapuolet, valkoiset ja punaiset, olivat liikkeellä kapinamielellä.
Sota päättyi valkoisten voittoon, ja voittajat kutsuivat sitä vapaussodaksi. Nimitys perustui siihen, että venäläiset virkamiehet ja sotilaat haluttiin saada pois maasta. Haluttiin vapauttaa Suomi. Sodan nimi politisoitui, kun hävinneellä puolella taistelleilta, tai hävinneitä ihan vaan kannattaneilta, vietiin vapaus. Vankileireistä tuli koston väline. Se on murheellinen tarina. Sitäkin tarinaa tänä sisällissodan 100-vuotisjuhlavuonna voidaan toivottavasti kiihkotta kertoa ja käsitellä.
Tosiasia on, että vankileirit eivät olleet niiden nuorten mielten mielessä, jotka suuressa vapauden kaipuussaan lähtivät Saksaan Pfadfinder-kurssille saamaan sotilaallista koulutusta. Kaikkiaan parituhatta nuorta miestä lähti vuosina 1915–1917 matkaan. Osa kyllä katosi omille teilleen, ehkä Amerikkaan.

Julius Saaristo, ensimmäinen suomalainen keihäänheiton
olympiavoittaja, palasi jääkärikoulutuksesta Suomeen
vänrikkinä jääkäreiden pääjoukon mukana. 
(Museoviraston kokoelma)

Olen löytänyt Lockstedtiin Pfadfinder-kursille ilmoittautuneiden jääkäreiden joukosta kolme olympiaurheilijaa. Minulla on pohjana muutama vuosi sitten jo edesmenneeltä Antti O. Arposelta saamani alustava lista jääkäriurheilijoista. Olen yrittänyt täydentää tuota listaa. Nimekkäin olympiaurheilija oli keihäänheiton ensimmäinen olympiavoittaja Julius Saaristo. 20-vuotiaana olympiakultaa voittanut Saaristo taitaa edelleen olla nuorin olympiavoittajamme.
Tauno Ilmoniemi oli toinen jääkärien joukossa ollut olympiamitalisti. Hän osallistui Tukholman olympiakisoissa 20 miehen joukkuevoimisteluun. Suomen joukkue sai hopeaa. Ilmoniemi oli myös taitava uimahyppääjä. Hän osallistui myös uimahyppyihin, mutta karsiutui kuitenkin loppukilpailusta.
Kolmas olympiaurheilija, jonka olen jääkäreiden joukosta löytänyt, oli Einar Wichmann. Hän oli varamiehenä tuossa joukkuevoimistelun hopeajoukkueessa. Ilmeisesti Wichmann siis matkusti Tukholmaan ja oli valmiina hyppäämään joukkoon, jos joku olisi viime hetkellä loukkaantunut.

Julius Saaristo (1891–1969)
-       Keihäänheiton ensimmäinen suomalainen olympiavoittaja. Tukholmassa 1912 kulta keihäänheiton molempien käsien yhteistuloskilvassa ja hopea paremman käden kilpailussa. Antwerpenissa 1920 neljäs keihäänheitossa. Edellä oli kolme suomalaista, eli Suomi saavutti Antwerpenissä ainutlaatuisen neloisvoiton. Saavutti SM-kisoissa useiden keihäänheittomitalien lisäksi 10-ottelussa SM-hopeaa 1911 sekä seiväshypyssä hopeaa 1911 ja pronssia 1910.
-       Lähti Saksaan opiskelemaan kone- ja sähkötekniikkaa 1912, mutta liittyi siellä vapaaehtoisena jääkäripataljoonaan syyskuussa 1915 ja elämänura vaihtui sotilaan ammattiin. Saapui Suomeen jääkäreiden pääjoukon mukana, noin 950 muun jääkärin kanssa, vänrikkinä 25. helmikuuta 1918. Erosi armeijasta vuoden 1927 lopulla. Siirtyi kesällä 1928 suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja nimitettiin Kuopion suojeluskuntapiirin 8. alueen päälliköksi. Siirrettiin helmikuussa 1930 5. alueen päälliköksi. Talvisodan alkaessa oli pioneerikomppanian päällikkönä. Siirto sotavankileiri 6:n päällikön apulaiseksi ja vartiokomppanian päälliköksi 1942. Erosi armeijan palveluksesta sodan päättyessä. Yleni majuriksi. Edusti Tampereen Pyrintöä ja Viipurin Reipasta ja oli lisäksi perustamassa Viipurin Urheilijoita. Toimi urheilu-uransa jälkeen Warkauden Urheilijoiden puheenjohtajana 1931–1932.
Tauno Ilmoniemi (sukuniemi vuoteen 1906 Granit, 1893–1934)
-       Osallistui Tukholman 1912 olympiakisoihin ja saavutti joukkuevoimistelussa hopeaa. Osallistui myös uimahyppyihin sijoittuen suorien kerroshyppyjen karsintakilpailun erässään kolmanneksi. Hän karsiutui näin loppukilpailusta, mutta suomalaisten toimittajien arvion mukaan Ilmoniemi kärsi vääryyttä arvostelutuomareiden taholta. Kuopiolainen Ilmoniemi kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion klassillisesta lukiosta 1912. Jätti kesken insinööriopinnot Teknillisessä korkeakoulussa, lähti Saksaan jääkärikoulutukseen ja ryhtyi sotilasuralle. Yleni everstiksi ja komennettiin Pohjois-Pohjanmaan sotilasläänin komentajaksi heinäkuussa 1933. Edusti Kuopion SLU:ta ja toimi Kuopion Uimaseuran puheenjohtajana 1930–31. Valittiin sen jälkeen KuUS:n kunniajäseneksi.
Einar Wichmann (vuodesta 1936 Vihma, 1893–1944)

-       Tukholman olympiakisoissa 1912 voimistelujoukkueen varamiehenä. Lähti jääkäriksi Saksaan jo vuonna 1915 opiskeltuaan sitä ennen teknillisessä korkeakoulussa 1912–1915. Suomeen palattuaan sisällissodassa Kuopion läänin suojeluskuntakomppanian ja Pohjois-Savon rykmentin komppanianpäällikkönä. Jäi jääkäriuraltaan sotilaaksi ja toimi muun muassa Viipurin upseerikokelaskurssien opettajana 1918—1919, ja Kadettikoulun johtajana 1933–1936. Suomen valkoisen kaartin komentaja 1936–1939. Ylennettiin kenraalimajuriksi 1941. Kaatui Tali-Ihantalassa 5.8.1944 kenraalimajurina ja 6. divisioonan komentajana. Mannerheim-ristin ritari nro 22. Edusti Ylioppilasvoimistelijoita.

5.9.2017

Kekkonen rakentaa yhä Suomen ja Viron suhteita

Viron ja Suomen suhteet ovat aivan poikkeukselliset. Tuskin missään muussa maassa arvostetaan toisen maan valtionpäämiestä yhtä suuresti kuin Virossa Suomen tasavallan presidenttiä Urho Kekkosta.
Kun Viro täyttää ensi vuonna, 2018, täydet 100 vuotta, Kekkonen nousee varmuudella esiin yhtenä suomalais-virolaisen yhteistyön voimakkaimmista tukipylväistä.
Kekkonen toimi Suomalais-Virolaisen seuran esimiehenä 1938–1945 eli seuran lopettamiseen asti. Yleisurheilussa Kekkonen oli Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana aloittanut Viro-maaottelut vuonna 1934. Maaotteluja käytiin vuosittain vuoteen 1939, yhteensä kuusi kertaa. Maaotteluyhteys rakennettiin uudelleen Neuvosto-Viroon sen jälkeen, kun Kekkonen oli tullut tasavallan presidentiksi. Olikohan Kekkosella sormensa pelissä siinä, että Viro kohdattiin jälleen vuonna 1957, vain vuosi Kekkosen presidentiksi tulon jälkeen? Ajattelen, että näin olisi voinut olla.

Ex Libris: Urho Kaleva Kekkonen

Kekkosen Virossa nauttimasta suosiosta kertoo mielenkiintoinen Ex Libris, jonka tunnettu virolainen kuvataiteilija ja karikatyyrien tekijä Hugo Hiibus on tehnyt. Kuvassa kaljupäinen hiihtäjä syöksyy ensimmäisenä laskuun. Karikatyyri kuvaa ensimmäisenä menevää vahva miestä, ja taustalla liehuva Suomen lippu kuvastaa tilanteen merkityksellisyyttä: lippu salkoon, Kekkonen on ladulla!
Olisi mielenkiintoista tietää tarkemmin, millainen tarina Hiibuksen tekemään kuvaan liittyy.
Ilmeisesti Ex Libris on vuodelta 1980, eli Kekkonen oli silloin vielä presidenttinä. Mutta vuonna 1929 syntynyt Hiibus on voinut olla jollain tavoin itsekin mukana kuvioissa jo vuonna 1964, jolloin Kekkonen teki myyttisen vierailunsa Tarttoon.
Tuolla epävirallisella valtiovierailulla kovakuntoinen Kekkonen pudotti Moskovan turvamiehet kannoiltaan tehdessään Käärikun maisemissa 17 kilometrin hiihtolenkin. Kuvaakohan Hiibuksen tekemä Ex Libris juuri tuota hiihtolenkkiä?
Ex Libriksen näkökulma on selvästi perässähiihtäjän näkökulma. Onko katsojana kyydistä pudonnut turvamies? Vai onko katsojana sittenkin tavallinen Neuvostoliiton ikeessä elänyt virolainen, joka aistii Kekkosen voimakkaassa hahmossa omaa tukahdutettua vapauden kaipuutaan?

UKK-arkiston johtaja Pekka Lähteenkorva kertoi, että arkistokin on kiinnostunut tähän Ex Librikseen liittyvistä tiedoista. Onkohan kukaan nähnyt tätä Ex Libristä kirjoissa? Tai onko Hugo Hiibus kertonut jossakin tähän liittyvää tarinaa?

25.8.2017

Hyvä seurahenki Pickalan vahvuutena

Hyvän seurahengen merkitys on tullut vahvasti esiin, kun olen perehtynyt Pickala Golfin toimintaan. Ystäväni Timo Eskeli on Pickala Golf ry:n puheenjohtaja, ja yhteishengen merkitys on toistunut muun muassa hänen puheissaan. Ja se toistuu lähes kaikkien pickalalaisten puheissa.
Yhdessä tekeminen on arvokas asia. Pickalan kokee yhteiseksi asiaksi 1900 Pickalan jäsentä. Se on suuri tekijä Siuntiossa alkaen vaikka niinkin maanläheisestä asiasta kuin veroeuroista. Ja Siuntion tulevaisuutta ajatellen Pickalan kehitysvisiot ovat erityisen kiinnostavia.
Pickala on Suomen suurin golfkeskus: Kolme täysimittaista kenttää ja lisäksi kuuden reiän Garden-kenttä, eli yhteensä 60 reikää.
Pickalan asukkaiden Ryder Cup pelattiin Garden-kentällä.

Kun Asuntosäätiö osti vuonna 1960 Störsvikin kartanon maat ja sen ympäriltä alueita, säätiölle tuli kerralla yli 600 hehtaaria maata.
Asuntosäätiön työnäyte oli kansainvälistäkin tunnustusta saaneen Tapiolan puistokaupungin rakentaminen. Muistan vieläkin, kun teimme 1970-luvulla Kouvolasta luokkaretken Helsinkiin. Tuolloin kävimme katsomassa myös Tapiolaa. Se oli sen ajan nähtävyys.
Pickalaa on rakennettu samoilla periaatteilla kuin Tapiolaa. Ihmisten hyvinvointi on ollut suunnittelun ja kaavoituksen lähtökohtana. Missään muualla Suomessa ei ole onnistuttu rakentamaan yhtä aikaa golfkenttää ja pysyvää asutusta yhtä suunnitelmallisesti kuin Pickalassa. Pickalan erityisluonteeseen kuuluu, että osa kenttien läheisyydessä sijaitsevista asunnoista on tarkoitettu vain kesäasunnoiksi.
Tuoreimman esimerkin Pickalan alueen rakentamisesta tarjoavat Minivillat, jotka nousivat viime vuonna entiselle jättömaalle. Tai siis minä en ainakaan osannut vielä pari vuotta sitten katsoa, että siinähän on loistava paikka golfareiden mökeille. Kysykää niistä minivilloista tarkemmin Anna Kyyhkyseltä tai Kati Lehesmaalta.
Tänä vuonna on kulunut 30 vuotta siitä, kun Pickala Golf ry perustettiin. Yhdistyksen toiminta on ollut kunnianhimoista, reipasta, ja iloista. Golfliitto on jo ties kuinka monta kertaa palkinnut Pickalan muun muassa vuoden kilpaseurana, ja naisystävällisenä seurana.
Markus Suojoki (vas.), Timo Eskeli ja Sanna Haavisto ovat
pickalalaisille tuttuja avainhenkilöitä.
Hyvän seurahengen lisäksi Pickalan toiminnassa korostuu laadukkuus. Golfakatemia oli laadukas jo Mika Piltzin valmennuskauden aikana, mutta nyt Pasi Purhosen ja Jan Forsellin tavoitteena on kehittää akatemiaa vieläkin paremmaksi.
Vaikka ylivoimaisesti suurin osa Pickalan noin 1900 jäsenestä on tavallisia klubipelaajia, on seuran riveissä myös joitakin ammattilaisia. Linda Henriksson ja Marika Voss pelaavat naisten haastajakiertueella ja pyrkivät saamaan paikan Euroopan kiertueella. Se on tavoite, vaikka naisten Euroopan kiertue LET onkin tällä hetkellä kriisissä.
Koska pelejä on vähän, suomalaiset naisammattilaiset keräsivät tarmonsa ja päättivät järjestää kotimaassa naisten oman tapahtuman. Pink Pro Am Challenge pelataan Pickalassa lauantaina 2. syyskuuta. Tapahtuman pääyhteistyökumppaniksi on tänä vuonna lupautunut Suomen Golfliitto, joka on oivaltanut Pickalan tapahtuman arvon lajin ja erityisesti naisten golfin kokonaismarkkinoinnin kannalta. Sattumalta tuona samana päivänä klubilla juhlitaan myös Pickalan 30-vuotista taivalta.
Pink Pro Am Challenge 2017 -tapahtuma käynnistyy lauantaina 2. päivä syyskuuta klo 12.

Kentänhoito Pickalassa

Golfissa ”kaikki” perustuu kenttien kuntoon. Pickalassa on kenttämestarina Markus Suojoki. Lisäksi Pickalan kentän kehittämisryhmällä on oma kenttämestarinsa, Pekka Karttunen. Heidän johdollaan tehdään erinomaista työtä.
Seaside-kentän viheriöiden uudistaminen on kansainvälisestikin tunnetun kenttäsuunnittelijan Martin Ebertin käsialaa. Hänen toimistonsa on painanut sormenjälkensä useiden suomalaiskenttien lisäksi myös sellaisiin klassikkokenttiin kuin Royal Troon, Trump Turnberry ja Royal Portrush.
Turnberry on isännöinyt The Open Championshipiä vuosina 1977, 1986, 1994 ja 2009. Royal Portrush on ollut kerran The Openin isäntänä, vuonna 1951. Kun Portrushin kenttä vuonna 1888 avattiin, siellä oli kaksi kenttää, edistyksellisesti omat kentät miehille ja naisille!
Royal Troon kasvoi 18-reikäiseksi links-kentäksi vuonna 1884. Siellä järjestettiin ensimmäisen kerran The Open vuonna 1923, jolloin nuori englantilainen Arthur Havers löi viimeisen lyöntinsä suoraan bunkkerista reikään. Tuolla taitavalla lyönnillä hän onnistui saamaan ratkaisevan yhden lyönnin edun Walter Hageniin. The Open on järjestetty Royal Troonilla myös 1950, 1962, 1973, 1982, 1989, 1997 ja 2004.

Pickala menestyy kilpailuissa

Mutta Pickalastahan nyt piti puhua. Seuran hyvä menestys kotimaisissa arvokisoissa on jatkunut nyt 30-vuotisjuhlavuonna. Tänä vuonna nuorten joukkuemestaruuden voittaneessa joukkueessa pelasivat Henni Mustonen, Liv Lemström, Ida Horttanainen, Perre Papunen, Jaapo Jämsä, Jesse Waaralinna, Samu Rytsölä, Aleksi Heikkinen ja Sakari Kuosmanen. Joukkueen valmentajana Salo Golfin piilovaikealla kentällä oli Pasi Purhonen.

Senioriladyjen EM-joukkuekilpailut järjestettiin
Pickalassa vuonna 2002.
Nuorten menestys on hyvää jatkoa Pickalan vanhempien pelaajien aloittamalle menestyksekkäälle ketjulle. Kansainvälisesti menestyneistä Pickalan pelaajista täytyy ensimmäisenä mainita henkilökohtaiset EM-mitalistit Marco Willberg ja Anna-Maria Lehtonen. Iso suunnannäyttäjä oli parhaina vuosinaan myös Annukka Taukojärvi, jonka kansainvälinen ura päättyi Pickalassa järjestetyissä senioriladyjen EM-joukkuekisoissa vuonna 2002.
 Pickalan historiasta ja visioista voi lukea tarkemmin keväällä kirjoittamastani historiikista ”Suuria tekoja ja vahvoja visioita. Pickala Golf 30 vuotta.” Juuri painosta tulleen kirjan on taittanut Aleksi Mustonen, 30-vuotias pickalalainen, jolla on hämmästyttävä visuaalinen taito. Sanoisin, että Aleksi ei ole visualistina vain singelitasoa, vaan hän tekee visuaalisen suunnittelijan työtä 0-tasoituksella. Olen itsekin suorittanut graafisesta suunnittelusta approbaturin. Se antaa juuri sellaisen pohjan, että ymmärrän kumartaa, kun tapaan todellisen mestarin.