1.11.2016

Suomalaisten olympiavoittojen tarinat

Pitkän linjan urheilutoimittajasta erityisesti eläkepäivillään tuotteliaaksi urheilukirjailijaksi ryhtynyt Lasse Erola on tehnyt erinomaisen työn ja kirjoittanut kirjan ”Suomalaisten olympiavoittojen tarinat. 146 huippuhetkeä vuodesta 1908 alkaen.” (Paasilinna 2016) suomalaisen urheilun mieleenpainuvimmista hetkistä. Kyse ei ole olympiavoittajien henkilötarinoista, vaan näiden voittojen tarinoista.

Erolalla on perspektiiviä jo toimittajavuosiltaan Etelä-Suomen Sanomista, Turun Sanomista ja Ilta-Sanomista.

Tässä Erolan uudessa 360-sivuisessa kirjassa esitellään kaikki 146 olympiavoittoa. Ensimmäinen suomalainen olympiavoittaja Verner Weckman paini Ateenan välikisoissa kultaa keskisarjassa vuonna 1906, ja sinetiksi hän voitti kultaa myös Lontoon olympiakisoissa 1908. Tämän jälkimmäisen voiton yllä on kuitenkin vuosikymmenien ajan ollut varjo. Kerrotaan, että Weckman tarjosi Yrjö Saarelalle ”rahaa ja muutakin apua” kultamitalista.

Suomalaisille Weckman on tästä kyseenalaisesta varjosta huolimatta ollut ensimmäinen olympiavoittaja. Suomi itsenäistyi kuitenkin vasta 1917, joten Suomen ensimmäinen olympiavoitto oli saksalaissyntyisen Ludovika Jakobssonin ja Walter Jakobssonin saavuttama pariluistelun olympiakulta Antwerpenissä huhtikuussa 1920. Tämä Ludowikan tausta on syytä muistaa, kun keskustellaan turvapaikanhakijoista ja maahanmuuttajista. Siellä saattaa olla mukana potentiaalisia tulevia olympiavoittajia.

Erola kertoo kirjassaan myös Suomen urheiluhistorian erikoisimman tarinan. Kevyen sarjan (67,5 kg) painia oli kymmenisen vuotta hallinnut Emil Väre. Hän oli selättänyt kolme vastustajaa, mutta hän oli joutunut erittäin lujille isäntämaan Frits Janssensin kanssa. Siinä oli kulunut paljon voimia.

Emil Väreen lisäksi Taavi Tamminen selviytyi suomalaisista mitalivaiheeseen. Suomen joukkueen johto taktikoi, että Taavi Tammisen kannattaisi hävitä Väreelle, joka saisi sen myötä kultamitalin. Tämän jälkeen hyvävoimainen Tamminen voisi hyvissä voimissa varmistaa Suomelle hopeamitalin. Tästä tahallisesta häviöstä Tammiselle luvattiin kuitenkin hiljaisuudessa luovuttaa hyvityksenä Väreen kultamitali. Näin tapahtui. Tamminen hävisi, mutta sai palkkioksi kultamitalin. Ja Suomen joukkueen johto iloitsi ”hienosti” taktikoidusta kaksoisvoitosta!

Erikoinen tarina liittyy myös Julius Skutnabbin voittamaan 10 000 metrin pikaluistelun olympiakultaan Chamonixin talvikisoissa 1924, joille tosin annettiin olympiakisojen arvo vasta jälkikäteen. Clas Thunberg oli voittanut jo 1500 ja 5000 metrin matkat. Ennen kymppitonnin luistelua Thunbergin kanssa luistellut Skutnabb pyysi kaveriltaan, että antaisi tämän voittaa kympin. Thunberg lupasi. Vähän ennen maalia Skutnabb huusi Thunbergille: ”Classe, muista mitä lupasit!”

Näin sitten kävi, Skutnabb nousi 10 000 metrin olympiavoittajaksi. Ja kuitenkin yhteiskilpailun kulta meni vielä Thunbergille.

Ville Ritolan Pariisin olympiakisoissa 1924 voittaman 10 000 metrin kultamitalin tarinan Erola kertoo näin: joukkueen johto kielsi Paavo Nurmea osallistumasta 10 000 metrille, koska Paavolla oli ohjelmassaan muutenkin monta kilpailua.

Tästä on olemassa toinenkin tarina. Kerrotaan, että valmennusjohto oli ehdottanut sopujuoksua Nurmelle, että antaisi Ritolan suosiolla voittaa. Tämän ”nerokkaan” suunnitelman mukaan Nurmi voisi voimiaan säästellen ottaa helpon hopeamitalin. Näin hän säästäisi energiavarojaan myöhempiin kilpailuihinsa, ja Suomi saisi kaksoisvoiton. Nurmi, joka tiesi olevansa maailmanennätyskunnossa 10 000 metrilläkin, ei voinut sulattaa ajatusta tahallisesta häviöstä. Hänhän oli maailman paras! Sen vuoksi hän jäi omalla päätöksellään pois tästä kilpailusta.

Urheiluun liittyy paljon herkullisia tarinoita. Osa tarinoiden viehätyksestä perustuu jossitteluun, vaihtoehdon mahdollisuuteen: entäpä jos kyseisessä tilanteessa olisikin tehty toinen ratkaisu. Mitä siitä olisi seurannut?

Erola on aikaisemmin tehnyt kirjan ”Unohdetut olympiavoittajat”. Siinä hän kertoo olympiakisojen taidekilpailuista. Nyt hän johdonmukaisesti esittelee myös taidelajien suomalaiset olympiavoitot muiden mukana.

Suomen viimeisin kesäolympiakisojen kultamitali on Satu Mäkelä-Nummelan trap-voitto Pekingistä vuonna 2008. Olin paikalla urheilutoimittajana todistamassa tätä haulikkolajien ensimmäistä (!) suomalaista olympiavoittoa. Kun samana päivänä, 11.8.2008, tuli vielä Henri Häkkisen pronssimitali ilmakiväärillä, saatoin hetkeksi palata sellaisiin tunnelmiin, joita 1920-luvun olympiakisoissa suomalaiset saivat kokea. Silloinhan joukkueen johtoporras tosissaan mietti, miten Suomi voisi nousta mitalitilaston kärkeen ohi Yhdysvaltojen.

Ne ajat ovat totisesti menneet. Juttelin tästä Lasse Erolan kanssa. Hän oli sitä mieltä, että suomalaisten kannattaisi olla erityisen aktiivisia uusien lajien parissa, mikäli mitaleita vielä jatkossa halutaan. Tästä on hyvänä esimerkkinä Mira Potkosen pronssimitali Rio de Janeirosta.

Naisten nyrkkeily on vielä monessa maassa niin uusi ja outo laji, että sitä ei aivan varauksettomasti olla hyväksymässä varteenotettavien urheilulajien joukkoon. Tähän saumaan Mira Potkonen menestyksellisesti iski.

Osallistuin eilen illalla Urheilumuseon asiakastyöpajaan. Koolla oli hienoa porukkaa, urheilun ystäviä monenlaisilla taustoilla. Ideoimme keväällä ja kesällä 2017 toteutettavaa huikeaa ”Urheilumuseo renkailla” kiertuetta. Siitä rekkakiertueesta tulee aivan ehdoton ”must” -  pakko käydä vähintään kerran, jos yhtään urheilu kiinnostaa! Kiertueen aikataulu ja muut yksityiskohdat täsmentyvät lähiaikoina.


Siinä yhteydessä urheilusta suunnilleen kaiken olennaisen tietävä Vesa Tikander kertoi, että suomalaisia olympiavoittajia on elossa 48. Ollaan iloisia heidän saavutuksistaan!

14.9.2016

Yleisurheilukesän 2016 yhteenveto - Oskari Mörö ykkönen

Syyskuussa on hyvä tehdä yleisurheilukesän yhteenvetoa. Kesä oli parempi kuin aikoihin, vaikka Rion olympiakisoista ei mitalia tullutkaan. Paavo Nurmi Games Turussa ja Ruotsi-maaottelu Tampereella olivat onnistuneita kotimaisia päätapahtumia. Muutenkin kesä tarjosi poikkeuksellisen hienoja tuloksia monessa eri lajissa.

Omassa rankingissani paras suomalainen yleisurheilija 2016 oli 400 metrin aitajuoksija Oskari Mörö, joka juoksi Amsterdamin EM-kisoissa neljänneksi silloisella kauden parhaalla ajallaan 49,24. Rion olympiakisojen alkuerässä hän paransi sitten Suomen ennätystä aikaan 49,04 ja selviytyi komeasti välieriin.

Oskari Mörön kunto alkoi tulla esiin Paavo Nurmi Gamesissa,
missä hän sijoittui erittäin kovassa kilpailussa toiseksi.


Antti Ruuskanen, keihäänheiton EM-pronssimitalisti, ei voinut olla kesäänsä läheskään yhtä tyytyväinen kuin Mörö. Ruuskasella oli vastuksia ja murheita enemmän kuin yhden miehen kannettavaksi kohtuudella sopisi: EM-kisojen jälkeen Ruuskaselta löydettiin pitkittäisen lähentäjälihaksen osittainen revähdys reidestä, ja lisäksi osittainen revähdys leveässä selkälihaksessa. Vaikka vammat onnistuttiin hoitamaan ilman leikkaushoitoa, tuli harjoitteluun ja kilpailuohjelmaan muutoksia. Kalevan kisat ja Joensuun eliittikisat putosivat pois. Ne olivat varmasti kipeitä, mutta pakon sanelemia päätöksiä. Ja sitten tuli vielä vatsatauti, joka pudotti painoa useita kiloja.

Tuossa olisi joku toinen voinut jo heittää pyyhkeen kehiin, mutta Ruuskanen lähti Rioon ja sijoittui parhaana suomalaisena kuudenneksi. Voit katsoa suomalaisten yleisurheilijoiden olympiatulokset täältä.

Mutta sitten tuleekin vaikeuksia paremmusjärjestyksen laatijalle. Todella monella suomalaisella kärkiurheilijalla oli onnistunut kesä ennätysten valossa. Laitan tähän oman listani kesän 2016 parhaista kotimaisista yleisurheilijoista:

  1. Oskari Mörö, 400 m aidoissa EM-4:s (49,24), olympiakisojen alkuerässä SE 49,04, välierässä 49,75.
  2. Antti Ruuskanen, keihäänheitossa EM-3:s, karsinnassa kauden kotimainen kärkitulos 88,23. Olympiakisoissa 6:s.
  3. David Söderberg, moukarinheitossa olympiakisojen loppukilpailussa 8:s ja EM-kisoissa 7:s.
  4. Kristiina Mäkelä, kolmiloikassa olympiakisojen loppukilpailussa 12:s (13.95, karsinnassa ennätys 14.24), EM-kisoissa 9:s (13,95)
  5. Minna Nikkanen, seiväshypyssä olympiakisojen 13:s, EM-9:s
  6. Wilma Murto, seiväshypyssä EM-7:s, nuorten MM-3:s
  7. Samuli Samuelsson, Ruotsi-ottelun kolmoisvoittaja: 100 m (10,38, oma ennätys), 200 m ja 4x100 m. Viestissä syntyi uusi Suomen ennätys 39,25.
  8. Nooralotta Neziri, 100 metrin aidoissa SE 12,81, olympiakisojen alkuerässä 12,88, välierissä 13,04.
  9. Linda Sandblom, korkeudessa SE 193, EM-kisojen ja olympiakisojen karsinnassa 189.
  10. Johanna Peiponen, 10 000 metrillä toukokuussa oma ennätys 31.42,9 (Suomen kaikkien aikojen kakkonen) ja viikkoa myöhemmin 10 km maantiejuoksun SE 31.59.


Naisten seiväshypyssä uusi keskiarvoennätys


Lajeista tämän vuoden selvä ykkönen oli naisten seiväshyppy, jossa mentiin roimasti ylöspäin. Suomen kymmenen parhaan hyppääjän keskiarvo nousi 417,6 cm:iin, kun 16-vuotias Saga Andersson paransi vielä viime viikonloppuna ennätystään yhdellä sentillä 416:een. Se on samalla ikäluokan tämän vuoden paras tulos maailmassa.

Viime vuonna kymmenen keskiarvo nousi ensimmäisen kerran yli neljän metriin (409,1).  

Tämä kesä poikkeaa edellisistä siinä, että Minna Nikkanen sai kovan kotimaisen haastajan. Kymmenen vuotta nuorempi Wilma Murto nousi vahvasti tavoittelemaan jopa ykköshyppääjän paikkaa.

Katsotaanpa, miten Minnan ja Wilman kesä eteni. Kesäkuun alussa molemmat osallistuivat Roomassa Timanttiliigan kisaan: Nikkanen 7:s tuloksella 445, Murto 8:s tuloksella 435. Nikkanen palasi kotiin, mutta Murto kilpaili myös seuraavassa Timanttiliigan kilpailussa Birminghamissa ja sijoittui viidenneksi tuloksella 450. Yksi Murron voittamista hyppääjistä oli britti Holly Bradshaw, joka hyppäsi myöhemmin Rion olympiakisoissa viidenneksi.

Rooman Timantti-kilpailun voitti Kreikan Katerina Stefanidi, 475. Kreikkalaisella oli täydellinen kesä, sillä hän oli koko Timanttiliigan kilpailusarjan paras naisten seiväshypyssä. Lisäksi hän voitti olympiakultaa ja Euroopan mestaruuden.

Seuraava tärkeä kilpailu oli Paavo Nurmi Games Turussa. Nikkanen ja Murto saivat saman tuloksen, mutta voiton otti Nikkanen, joka ylitti 452 ensimmäisellään, kun Murto pääsi sen toisellaan. Murron kanssa kakkossijaa jakoi Sveitsin Nicole Büchler, joka muuten sijoittui muutamaa viikkoa myöhemmin Riossa kuudenneksi.

Amsterdamin EM-kisoissa Murto jakoi Sveitsin Angelica Moserin kanssa 7. sijan tuloksella 445. Myös Nikkanen ylitti 445, mutta hänet jätettiin yhdeksänneksi.

Puolan Bydcoszczissa järjestetyt nuorten MM-kisat olivat Wilma Murron kauden pääkilpailu. Angelica Moser ylitti 455 ja vei mestaruuden. Venezuelan Robeilys Peinado ylitti 440 ensimmäisellään ja sai hopeaa. Murto meni 440 vasta kolmannellaan ja sijoittui MM-pronssille. Mitalin varmistuttua Murto jätti 445 väliin, kun Moser ylitti sen ensimmäisellään. Peinado putosi tässä vaiheessa pelistä. Moser ylitti ensimmäisellään myös 450. Kun Murto pudotti kerran, hän siirsi toisen yrityksensä 455:een. Mutta hurmioitunut Moser ylitti tämänkin ensimmäisellään, joten yhden pudotuksen jälkeen Murto siirsi viimeisen jäljellä olleen yrityksensä 460:een. Moser ja Murto pudottivat kerran, ja siihen päättyi Murron kisa, eikä Moserkaan enää yrittänyt enempää mestaruuden varmistuttua.

Kun Wilma Murto taisteli nuorten MM-mitalista Puolassa, hyppäsi kymmenen vuotta vanhempi Minna Nikkanen Oulun Kalevan kisoissa kymmenennen Suomen mestaruutensa tuloksella 440.

Rion olympiakisoissa kultaan (Stefanidi) ja hopeaan (Sandi Morris, USA) vaadittiin tulos 485. Olympiapronssille hyppäsi ennätyksellään 480 Uuden-Seelannin Eliza McCartney, joka hyppäsi viime vuoden lopussa 19-vuotiaiden ME:n 464. McCartneyn tulostakin korkeammalta hyppäsi kuukauden kuluttua Wilma Murto, joka taivutti Saksassa ihanteellisissa hallioloissa 19-vuotiaiden ME:n 471.


Nikkaselle kesän kotimainen kärkitulos Riossa


Minna Nikkanen hyppäsi Rion olympiakarsinnassa kesän kotimaisen kärkituloksen 455, mutta Someron Esan hyppääjä oli ensimmäinen, joka putosi loppukilpailusta. Finaaliin olisi päässyt ylittämällä saman korkeuden ensimmäisellään. Pekingin MM-kisojen karsinnassa 2015 Nikkanen selvisi samalla tuloksella loppukilpailuun. Murto ylitti Rion karsinnassa vain 430 käytettyään paukkunsa nuorten MM-kisojen mitalitaisteluun.

Ruotsi-maaottelu Tampereella oli sitten kauden viimeinen arvokisa. Amsterdamin EM-pronssimitalisti Angelica Bengtsson ylitti 447 ja nappasi voittopisteet Ruotsille. Wilma Murto sijoittui toiseksi samalla tuloksella. Minna Nikkanen oli kolmas tuloksella 437 yhdessä . Ruotsin Michaela Meijerin kanssa. Kolmas suomalainen Aino Siitonen ylitti 405.

Siitosen valinta maajoukkueeseen perustui muun muassa uuden ennätyskorkeuden 430 ylittämiseen. Mutta siihen kärkikaksikon imuun on tulossa muitakin lupaavia hyppääjiä. Yhdysvalloissa opiskeleva Erica Hjerpe joutui pitämään keväällä taukoa jalkavamman vuoksi. Hänen parhaakseen tuli tällä kaudella 423.

Ja sitten taustalla on valtavan suuri joukko tyttöjä, jotka ovat valinneet lajikseen tämän voimaa, nopeutta, tekniikkaa ja akrobatiaa vaativan lajin. Peräti kahdeksan suomalaista seiväshyppääjää ylitti tänä kesänä vähintään neljä metriä.


Viime vuosina on usein ollut vaikea valita arvokisaedustajia kovatasoiseen miesten keihäänheittoon. Miesten keihäsrintamalla vedetään nyt selvästi henkeä ja kaikki merkit viittaavat siihen, että ehkä jo ensi vuonna naisten seiväshypyn valinnat Lontoon MM-kisoihin tulevat olemaan kiharaisia neljän ja puolen metrin hyppääjien voittaessa toisiaan ristiin.

14.7.2016

Claret Jug on golfin arvostetuin ja ainakin vanhin arvopalkinto

British Open alkaa Royal Troonissa torstaina. Turnauksen perinteet alkavat vuodesta 1860. Alkuun pelattiin Mestarin vyöstä, Champion´s Beltistä, joka oli valmistettu marokkolaisesta nahasta, ja siinä oli hieno hopeinen solki. Young Tom Morris voitti vyön omakseen, joten turnaus jäi pelaamatta 1871, koska silloin ei ollut kiertopalkintoa, josta pelata. Vuonna 1872 kolme seuraa, Prestwick, Honourable Company of  Edininburgh Golfers ja The Royal & Ancient Golf Club maksoivat kukin 10 puntaa, ja tällä rahalla ostettiin alkuperäinen Claret Jug, hopeinen viinikannu, jonka virallinen nimi on The Golf Champion Trophy.

Alkuperäinen Claret Jug on vitriinissä oikealla. Sen vieressä
oleva isompi pytty on British Amateurin pokaali.
Claret Jug ojennettiin ensimmäisen kerran vuoden 1873 voittajalle Tom Kiddille. Kannuun kaiverrettiin kuitenkin myös edellisvuoden ykkösen Young Tom Morrisin nimi.

Alkuperäinen Claret Jug asetettiin vuonna 1928 vitriiniin The Royal and Ancient Golf Clubille. Siitä on tehty kolme virallista kopiota, joista yksi on St. Andrews´n golfmuseolla, ja kaksi on varsinaisesti käytössä. Bunkered-lehti kertoo, että mestarit ovat lisäksi ostaneet henkilökohtaisia kopioita kannusta.

Kannattaa muistaa, että British Openissa, kuten kaikissa miesten pääkiertueen lyöntipeliturnauksissa, pelataan neljä kierrosta. Ensimmäisen päivän jälkeen pelaajat ovat ottaneet vasta alkukiihdytyksen. Pohjoisirlantilainen Fred Daly pystyi voittamaan vuoden 1947 Openin, vaikka pelasi yhden kierroksen 78 lyönnillä.

Toisaalta, tilastot kertovat, että Troonissa pelatuissa Open-turnauksissa alhaisimman kierroksen 64 lyöntiä pelasi Greg Norman vuonna 1989, ja Tiger Woods vuonna 2004. Siinä on tavoitetta jokaiselle päivälle ihan jokaiselle pelaajalle.

Tämän kauden kahdessa ensimmäisessä major-turnauksessa on nähty ensikertalainen major-voittaja: Danny Willett Mastersissa ja Dustin Johnson US Openissa. Sama tahti voi hyvinkin jatkua Royal Troonissa. Kannattaa muistaa, että Darren Clarke starttasi 19 kertaa Openissa ennen kuin voitti vuonna 2001. Eli tasaisesta joukosta voi nousta kuka hyvänsä kärkeen, siinä golfin viehätys osittain piileekin.

Tällä kertaa pelataan ilman suomalaisia, vaikka Mikko Ilosen kaksi viimeistä Euroopan kiertueen turnausta olivatkin lähellä nostaa hänet mukaan tähän vanhimpaan golfin arvoturnaukseen.

Naisten British Openissa, joka pelataan parin viikon päästä Woburnin golfklubilla, on kuitenkin mukana tasaisesti kehittynyt Noora Tamminen. Hän pääsee nyt pelaamaan ensimmäisen major-turnauksensa.

10.4.2016

John Landy, kaikkien aikojen esimerkillisin maileri

Keväisin on tapana palata mailin juoksun historiaan. Sir Roger Bannister toteutti vuonna 1954 sen haaveen, joka oli elänyt jo Paavo Nurmen päivistä alkaen. Hän alitti ensimmäisenä neljän minuutin rajan.

Oxfordin ennätysjuoksu tapahtui 6. toukokuuta. Uutinen yllätti, vaikka neljän minuutin alittaminen oli ollut maailman parhaiden mailereiden unelmana jo useamman vuoden. Ehkä Bannister ei ollut edes se todennäköisin haamurajan rikkoja.

Paavo Nurmen ennätykseksi jäi aikanaan 4.10,4. Tukholmassa vuonna 1923 syntynyt maailmanennätys pysyi voimassa vuoteen 1931, jolloin Ranskan Jules Ladoumèque alitti sen. Seuraavana vuonna ensin Ladoumèque, ja sitten Nurmi, julistettiin ammattilaisiksi. Mutta heidän ennätyksiinsä ei puututtu.

Tuntuu muuten jotenkin historiattomalta, että Suomen kielestä on menty poistamaan tuo dramaattinen sana, sala-ammattilaisuus, vaikka se liittyy niin olennaisesti suomalaiseen urheiluun, ja sitä kautta Suomen kansakunnan historiaan ja maineeseen. Mutta 2000-luvun maailmassa ammattilaisuudesta on tullut normi, joten entinen tabu, suuri salaisuus, sala-ammattilaisuus, ei ole enää ajankohtainen tai kiinnostava termi... Hmm…

Myös Andersson ja Hägg julistettiin ammattilaisiksi


No, takaisin hien ja tuskan pariin. Ruotsin Arne Andersson pääsi vuonna 1944 jo aikaan 4.01,6. Seuraavana vuonna hänen maanmiehensä Gunder Hägg nipisti ME-ajasta kaksi kymmenystä pois. Ja sen jälkeen sekä Andersson että Hägg julistettiin ammattilaisiksi!

Olavi Salonen (vas.), John Landy ja Denis Johansson Turun
Urheilupuistossa kesällä 1954. Kuva: Jukka Suominen.
Suomessa mailin juoksu koki merkittävän tason nousun 1950-luvulla. Denis Johansson juoksi vuonna 1953 Amerikassa mailin Wesley Santeen kannoilla SE-aikaan 4.04,0. Häggin maailmanennätys oli alle kahden sekunnin päässä! Samana kesänä ”Dennis” paransi 1500 metrin Suomen ennätyksen aikaan 3.44,8.

Turkulainen Johansson oli värikäs boheemi ja lisäksi hyvin kielitaitoinen. Hän ylipuhui australialaisen John Landyn Turkuun harjoittelemaan ihanteellisissa keväisissä olosuhteissa ja tavoittelemaan ensimmäistä neljän minuutin alitusta maailmassa. Landy saapuikin Suomeen 3. toukokuuta vuonna 1954. Mutta tuskin Landy oli ehtinyt matkalaukkujaan purkaa Turussa, kun jo kolme päivää myöhemmin uutisoitiin Bannisterin alittaneen neljä minuuttia Iffley Road Trackillä Oxfordissa.

Bannisterin historiallinen ennätysaika 3.59,4 iski kuin moukari John Landyn tajuntaan. Australialainen tiesi, että hän ei pääse historiankirjoihin ensimmäisenä neljän minuutin alittajana, mutta sen sijaan hän voisi musertaa Bannisterin ajan, kunhan aika koittaisi.

Ja juhannuksen tietämissä oli se hetki, kun John Landy oli valmis. Hän kirjasi 21.6.1954 uudeksi maailmanennätykseksi 3.58,0. Näin Paavo Nurmen kotikaupunki Turku oli noussut jälleen maailman tietoisuuteen.

Suomessa seurattiin suurella mielenkiinnolla John Landyä. Piiritason pikajuoksija Jukka Suominen tapasi John Landyn, Denis Johanssonin ja nuoren lupauksen Olavi Salosen Turun Urheilupuistossa ME-kesänä ja ikuisti kamerallaan arvokkaan hetken.

Tämän kun alussa 86 vuotta täyttänyt John Landy oli tuon ajan supertähti. Hän vannoi Melbournen olympiakisojen avajaisissa 1956 olympiavalan, ja sijoittui samoissa kisoissa 1500 metrillä olympiapronssilla.

Legendaarisen maineen Landy sai Australian mestaruuskilpailuissa ennen Melbournen olympiakisoja. 1500 metrin loppukilpailua johti puolivälissä nuorten ME-mies Ron Clarke. Joku astui Clarken kantapäille, ja nuori lupaus kaatui. Landy pysähtyi ja auttoi Clarken pystyyn.

Tämä Landyn epäitsekäs ja esimerkillinen teko on paras tunnettu esimerkki fair playstä. Kaiken lisäksi Landy onnistui tavoittamaan kärjen ja voittamaan Australian mestaruuden!

Jospa palataan vielä siihen huittislaisen Jukka Suomisen ottamaan mainioon valokuvaan. Vasemmalla kuvassa oleva Olavi Salonenkin liitti nimensä ME-listoille kuuluisassa ”Kolmen Olavin juoksussa” kesällä 1957. Siitä kisasta, ja kolmesta Olavista, on oululainen Matti Hannus kirjoittanut (2009) erinomaisen urheilukirjan ”Olaveihin Suomi luotti”. Siinä Juoksija-lehden pitkäaikainen päätoimittaja Tapio Pekola, entinen turkulainen mailerilupaus, antaa vahvan lausunnon John Landyyn liittyen.

”Landy oli meille paljon suurempi hahmo kuin Bannister. Australialaisvieraan jänisjuoksut olivat aivan OK, kun taas brittien vastaavia aikakokeita pidimme epäreiluina, jopa halveksittavina”, 14-kesäisenä John Landyn juoksuja Turussa seurannut Pekola kertoo kirjassa.

Olavi Vuorisalo ensimmäinen suomalainen haamumaileri


Ensimmäinen suomalainen neljän minuutin alittaja, ”haamumaileri”, maililla oli Olavi Vuorisalo, joka juoksi 3.59,1 Naantalissa vuonna 1957. Olavi Salonen sai viisi vuotta myöhemmin saman ajan. Tulos säilyi Suomen ennätyksenä vuoteen 1972 asti.

Mailin nykyinen Suomen ennätys on Ari Paunosen 3.55,65 vuodelta 1977. Se täyttää vuoden kuluttua jo 40 vuotta. 

9.4.2016

Jo 130 vuotta suomenkielistä urheilujournalismia

Mikael Agricolan päivän (9.4.) merkeissä pieni katsaus urheilujournalismin historiaan. Mitä tekemistä Agricolalla oli urheilujournalismin kanssa? Ei varsinaisesti mitään, mutta ilman Mikaelin kirjoittamaa ABCkirjaa, tai hänen tekemäänsä Uuden testamentin suomennosta, saattaisimme kirjoitella täällä vallan på svenska. Suomen kieltä puhuisi ehkä muutama 100-vuotias, jotka lurittelisivat oraalisen kulttuurin helmiä, Waka Wanhaa Wäinämöistä, ja sen sellaisia, muutamien yliopistotutkijoiden riemuksi.

Ensimmäisellä suomenkielisellä urheilulehdellä oli hieno nimi, Uljas. Se ilmestyi kaksi vuotta. Vuonna 1886 ilmestyi 9 numeroa, ja seuraavana vuonna 12 numeroa. Lehden vastuunalainen toimittaja oli tohtori Onni Ruuth. Lehti ilmoitti olevansa urheuden ja reippauden edustaja. Käytännössä lehti keskittyi metsästykseen. Uljaalla ei ollut vielä suurta kysyntää, ja lehti lakkasi ilmestymästä kahden vuoden jälkeen.

Urheus ja reippaus kuvasivat sen ajan urheilua ja liikuntaa varsin hyvin. Voimistelun, yleisurheilun, painin ja pallopelien lisäksi vahvoja urheilulajeja olivat 1800-luvun lopulla myös ammunta, uinti, soutu, purjehdus, moottoriurheilu, kalastus, metsästys sekä  koira- ja hevosurheilu. Ivar Wilskmanin neliosaisessa kirjassa Idrotten i Finland (1904–1906) on oma lukunsa myös turistiurheilulle, siis matkailulle.

Uljas pääsi nauttimaan Sporten-lehden luomasta mallista. Sporten perustettiin viisi vuotta Uljasta aikaisemmin, vuonna 1881. Sporten luetteli lajeikseen idrott (liikunta), shakki, metsästys ja kalastus (fiskvård). Vuonna 1881 lehteä julkaisi F.M.Mexmontan, 1881-1893 Alex Hintze, ja 1893–1895 John Linsén.

Hintze oli erityisesti metsästysmiehiä, ja hän lähti Sporten-lehdestä vuonna 1893 perustaakseen alan erikoislehden: Tidskrift för Jägare och Fiskare.

Kun Sporten lopetti vuonna 1895, ilmestyi nopeaan tahtiin monia erikoisjulkaisuja täyttämään sen jättämän aukon.

Hjulsporten oli polkupyöräilyn erikoisjulkaisu, joka ilmestyi vuosina 1895–1899.

Finska Kennelklubbs Tidksrift alkoi ilmestyä vuonna 1896.
I Storm och Stiltje oli purjehduksen ja soudun ystävien lehti, joka julkaisi vuonna 1897 kymmenen numeroa.

Frisk Bris ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1899. Se oli purjehduksen erikoislehti, jota toimitti Axel Söderlund.

Suomen Urheilulehti alkoi ilmestyä vuonna 1898. Lehden perustajana ja vastaavana toimittajana oli Ivar Wilskman. Toimitussihteereinä ahersivat Väinö Kahilainen ja J.F.Sjögren.

Urheilun erikoislehtien julkaisu keskittyi aika lailla Helsinkiin. Kuopiossa ilmestyi vuonna 1897 Urheilija-niminen lehti. Sen vastaava toimittaja oli nimeltään Edvard Mechelin.

Vuonna 1901 ilmestyi Helsingissä Idrott-niminen lehti. Alex. Kåhlman ja Hj. Lange tekivät sitä neljän numeron verran. Tämä Kåhlman oli todellinen monipuolisuusmies. Hän teki yhden numeron verran Frisk och Bris –lehteä vuonna 1899. Se oli eri lehti kuin Söderlundin toimittama samanniminen lehti, joka oli huomattavasti pitkäikäisempi. Lisäksi Kåhlman alkoi toimittaa Suomen ensimmäistä autolehteä vuonna 1906, siis 110 vuotta sitten. Lehden nimi oli Automobilen.

Viipurissakin kokeiltiin Idrott-nimeä vuonna 1903. Idrott-niminen lehti ilmestyi kolmen koenumeron verran, tosin toisen koenumeron nimenä oli Sport. Lehden vastuullinen toimittaja oli Fjalar Gejtel.

Voimistelun harjoitusoppi 1868


Lehtien lisäksi urheilusta annettiin ohjeita kirjoissakin. Ensimmäisenä suomalaisena urheilukirjailijana mainitaan yleensä K. Göös, jonka Några ord om gymnastiken ilmestyi vuonna 1864. Suomeksi se ilmestyi neljä vuotta myöhemmin nimellä Voimistelun harjoitusoppi.

Viktor Heikel kirjoitti vuonna 1874 kirjan Praktisk handbok i skolgymnastik för gossar. Sen lisäksi hän kirjoitti toistakymmentä muuta urheilukirjaa.

G.A. Gripenberg erikoistui kehittämään armeijan liikuntakasvatusta. Heikel ja Gripenberg julkaisivat yhdessä kirjan Handledning i militärgymnastik vuonna 1881. Se ilmestyi suomeksi samana vuonna nimellä Neuvoja sotavoimistelussa.

Gripenbergin ohella Karl Björkstén kirjoitti armeijan voimistelusta useammankin kirjan, ensimmäiseksi 1888 kirjan Gymnastikundervisning vid de finska aktiva bataljonerna.

Viipurissa ilmestyi vuonna 1903 ”Voimistelu ja Urheilu-Julkaisu”. F.E. Miettisen kirjoittamassa julkaisussa oli satakuntasivua.

Varhaisia matkailukirjoja


Ivar Wilskman esittelee kirjansa  Idrotten i Finland neljännessä osassa, josta tämän artikkelin tiedot ovat peräisin, muutaman todella vanhan liikunta-aiheisen kirjan, joita nykyisin ei edes ajatella urheilukirjoiksi. Koska matkailu ymmärrettiin ainakin joissakin piireissä Wilskmanin aikana yhdenlaiseksi urheilun alaksi lienee paikallaan mainita myös tämän alan kirjoja. Joh. Georg Hornborg julkaisi Helsingissä vuonna 1821 kirjan nimeltä Vägvisare genom Storfurstedömet Finland. Enligt officiella uppgifter och eljest inhämtade underrättelser. Kirjassa oli peräti 191 sivua.

Fredrik Berndtson kirjoitti 54-sivuisen Notiser om Helsingfors för resande, i synnerhet bad- och brunnsgäster vuonna 1845.

G. Ph. Armfelt julkaisi Turussa vuonna 1858 kirjan nimeltä Handbook för resande i Finland. Siinä oli 115 sivua ja yksi kartta.

Kun puhutaan varhaisesta urheilukirjallisuudesta, on hyvä mainita myös R.F. von Willebrandin Fem sportmäns resa till kontinenten, berättad av två af dem. Sommarminnen och dagsbokblad. 187-sivuinen kirja ilmestyi vuonna 1885. 

3.4.2016

Masters-turnaus avaa golfkauden 2016

Golfin ystäville tammi-, helmi-, ja maaliskuu ovat merkillistä harmaata aluetta. Ei olla enää vanhan vuoden puolella, mutta uusi golfkausikaan ei ole vielä oikeastaan alkanut. Sillä huhtikuun alussa pelattava Masters-turnaus on klassinen merkki golfin kilpailukauden alkamisesta. Torstaihin asti pitää vielä odottaa.

On olemassa suuria golfkirjoja, ja sitten vähän suurempia.
Masters-turnauksessa on vain kahdesti nähty suomalaisväriä. Mikko Ilonen oli mukana vuonna 2001 ja uudelleen viime vuonna. Tänä vuonna mennään ilman suomalaisia. Mutta jännitettävää kyllä riittää.

Suurin mielenkiinto kohdistuu Rory McIlroyn peliin. Häneltä puuttuu vain Mastersin voitto, että hänet voitaisiin varauksetta lisätä golfin suurien legendojen joukkoon. Siis niiden pelaajien kastiin, jotka ovat urallaan voittaneet Grand Slamin eli kaikki neljä major-turnausta.


Bobby Jonesin unelmakenttä


Golfissa vain yksi pelaaja on onnistunut voittamaan neljä arvoturnausta saman vuoden aikana. Bobby Jonesilla oli ”täydellinen” vuosi 1930, jolloin hän voitti kaksi arvostetuinta ammattilaisten ja kaksi arvostetuinta amatöörien kisaa. Sen jälkeen hän lopetti kuin seinään, lyöttäytyi yhteen tehokkaan organisaattorin Clifford Robertsin kanssa ja pyysi unelmakenttänsä suunnittelijaksi skotti Alister MacKenzien.

Näin syntyi Augusta National, jolla voitiin pelata ensimmäinen Masters-turnaus vuonna 1934. Se nousi nopeasti yhdeksi arvostetuimmista golfturnauksista, ja nykyisin sillä on oma kiistaton asemansa yhtenä ammattilaisgolfin arvoturnauksista yhdessä US Openin, The Openin ja PGA Championshipin kanssa.


Ketkä ovat golfin suurnimiä?


Golfissa pelaajan suuruus mitataan major-voittojen lukumäärällä. Jack Nicklaus, 18 majoria, ja Tiger Woods, 14 majoria. Nämä luvut kaikki golfarit osaavat ulkoa. Tiger Woods ei pelaa tämän vuoden turnauksessa, mutta hän elättelee vielä toiveita paluusta huipulle.

Suurinta arvostusta nauttivat ne pelaajat, jotka ovat pystyneet voittamaan kaikki neljä major-turnausta uransa aikana.

Ensimmäisenä Grand Slamin sai täyteen Gene Sarazen (1935), sen jälkeen Ben Hogan (1953), Gary Player (1965) ja Jack Nicklaus (1966) liittyivät tähän eliittikerhoon. Tiger Woods (2000) on viimeinen lisäys tälle listalle.


Eurooppalaisille vaikea turnaus


Eurooppalaisille Masters on aina ollut vaikeimmin voitettava major-turnaus. Viimeksi Mastersissa puettiin eurooppalaispelaajalle voittajan vihreä takki… hetkinen, hetkinen… 2000-luvulla kukaan eurooppalainen ei ole voittanut Mastersia! Viimeksi Eurooppa pääsi röyhistelemään, kun José-Maria Olázabal voitti vuonna 1999.

Viime vuodesta muistetaan Jordan Spiethin uskomaton varmuus. Nuori amerikkalainen jätti Phil Mickelsonin ja Justin Rosen neljän lyönnin päähän ja sivusi samalla Tiger Woodsin nimissä ollutta Mastersin alhaisinta voittotulosta, -18.

Tänä vuonna voittajan takkia hamuavat etenkin australialaiset. Jason Day on maailmanlistan ykkönen, ja Adam Scott johtaa PGA Tourin rankingia.

Lassi Tilanderin humoristinen lahja


Suomalaisen golfkirjallisuuden Grand Old Man Lassi Tilander antoi minulle humoristisen lahjan tehtyäni viime vuonna kirjan golfin suurista turnauksista. Kirjassani ”Golf, suuret turnaukset, suuret voittajat" on 222 sivua, ja ainakin omasta mielestäni siinä on todella paljon tietoa ja tarinoita.

En päässyt kuitenkaan paljoa leijumaan, tai ainakin tulin nopeasti alas, sillä Lassin lahjoittamassa kirjassa, ”The Complete Encyclopedia of Golf” on 648 sivua, siis 648 suurta sivua. Urheilutoimittaja Derek Lawrensonin mammuttikirja ilmestyi vuonna 1999. Jos kirjaa lukee sivun päivässä, sen saa kahdessa vuodessa luettua!

Kaikki on niin suhteellista, etenkin golfissa.

1.3.2016

UKK aloitti presidenttinä 60 vuotta sitten

Urho Kekkonen aloitti tasavallan presidentin tehtävässä 60 vuotta sitten, 1.3.1956. Siitä on pitkä aika. Monet nuoret eivät varmaankaan saa kiinni siitä, miksi Kekkonen oli niin poikkeuksellinen päämies.

Kekkonen oli kova hiihtämään. Helsingin Sanomissa oli viikonloppuna toimittaja Tommi Niemisen artikkeli, jossa kerrottiin Kekkosen tehneen pari päivää ennen virkakautensa alkua hiihtoretken Kainuuseen. UKK haki hiihtoladulta tietoisesti voimia vaativaan tehtäväänsä.

Pentti Papinahon näkemys 66-vuotiaasta
Urho Kekkosesta.
En ole vielä kuullut hiihtojoogasta. Mutta ei siihen kauaa mene, kun joku sellaisenkin tuotteistaa. Oma hiihtojoogalenkkini oli tänään 14 kilometrin pituinen. Keravan Keinukallion ladut ovat nautittavan hyvässä kunnossa. Hiihdin ja mietin Kekkosta.

Kun Kekkonen oli ollut 10 vuotta presidenttinä, teki orimattilalainen kuvanveistäjä Pentti Papinaho presidentistä reliefin. Lisäksi hän teki samana vuonna Tampereen Ratinaan Vesieste-patsaan. Sen lahjoittivat Tampereen kaupungille kaksi tuntematonta urheilumiestä. No, toinen oli Kalle Kaihari, ja toinen Urho Kekkonen.

Kymmenen vuotta myöhemmin Kekkonen oli uransa huipulla. Hän oli isännöinyt edellisvuonna ETY-kokousta Helsingissä. ETYKin ansiosta hän oli varteenotettava ehdokas jopa Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

Nyt tuntuu aivan käsittämättömältä, että vain kymmenen vuotta myöhemmin, jo vuosia sairastanut, Urho Kekkonen menehtyi muutamaa päivää vaille 86-vuotiaana. Hänet siunattiin valtiollisin menoin ja haudattiin Hietaniemen hautausmaalle.


Urho Kekkosen työpöytä ja iso pino
hänen kirjoittamiaan kirjeitä.
 Hiihtämisen tuomalla kestävyydellä Kekkonen kirjoitti käytännössä koko presidenttikautensa, siis vuoteen 1981 asti. Tutkijan kannalta vähempikin kirjoitusaktiivisuus olisi riittänyt. Juhani Suomi on tästä varmasti samaa mieltä!

Olen tutustunut Kekkosen kirjeisiin tänä talvena valmistellessani muun muassa esitelmää Kekkosesta ja Moskovan olympiakisoista. On ollut erikoinen tunne istua Orimattilan UKK-arkistossa Kekkosen työpöydän ääressä, ja lukea hänen kirjeenvaihtoaan!

Kekkosen johtaman Suomen viimeinen suuri linjaratkaisu tehtiin alkuvuodesta 1980. Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter kirjoitti Kekkoselle, että eikös laiteta Moskovan olympiakisat boikottiin. Kekkonen vastasi, että ei hänellä ole tässä mitään sanottavaa, koska Suomen olympiakomitea päättää itse osallistumisestaan.


Se oli vahva poliittinen linjavalinta. Suomalaisen urheilun kannalta on harvoin tehty yhtä merkittäviä valintoja.