Suomalaisten olympiavoittojen tarinat

Pitkän linjan urheilutoimittajasta erityisesti eläkepäivillään tuotteliaaksi urheilukirjailijaksi ryhtynyt Lasse Erola on tehnyt erinomaisen työn ja kirjoittanut kirjan ”Suomalaisten olympiavoittojen tarinat. 146 huippuhetkeä vuodesta 1908 alkaen.” (Paasilinna 2016) suomalaisen urheilun mieleenpainuvimmista hetkistä. Kyse ei ole olympiavoittajien henkilötarinoista, vaan näiden voittojen tarinoista.

Erolalla on perspektiiviä jo toimittajavuosiltaan Etelä-Suomen Sanomista, Turun Sanomista ja Ilta-Sanomista.

Tässä Erolan uudessa 360-sivuisessa kirjassa esitellään kaikki 146 olympiavoittoa. Ensimmäinen suomalainen olympiavoittaja Verner Weckman paini Ateenan välikisoissa kultaa keskisarjassa vuonna 1906, ja sinetiksi hän voitti kultaa myös Lontoon olympiakisoissa 1908. Tämän jälkimmäisen voiton yllä on kuitenkin vuosikymmenien ajan ollut varjo. Kerrotaan, että Weckman tarjosi Yrjö Saarelalle ”rahaa ja muutakin apua” kultamitalista.

Suomalaisille Weckman on tästä kyseenalaisesta varjosta huolimatta ollut ensimmäinen olympiavoittaja. Suomi itsenäistyi kuitenkin vasta 1917, joten Suomen ensimmäinen olympiavoitto oli saksalaissyntyisen Ludovika Jakobssonin ja Walter Jakobssonin saavuttama pariluistelun olympiakulta Antwerpenissä huhtikuussa 1920. Tämä Ludowikan tausta on syytä muistaa, kun keskustellaan turvapaikanhakijoista ja maahanmuuttajista. Siellä saattaa olla mukana potentiaalisia tulevia olympiavoittajia.

Erola kertoo kirjassaan myös Suomen urheiluhistorian erikoisimman tarinan. Kevyen sarjan (67,5 kg) painia oli kymmenisen vuotta hallinnut Emil Väre. Hän oli selättänyt kolme vastustajaa, mutta hän oli joutunut erittäin lujille isäntämaan Frits Janssensin kanssa. Siinä oli kulunut paljon voimia.

Emil Väreen lisäksi Taavi Tamminen selviytyi suomalaisista mitalivaiheeseen. Suomen joukkueen johto taktikoi, että Taavi Tammisen kannattaisi hävitä Väreelle, joka saisi sen myötä kultamitalin. Tämän jälkeen hyvävoimainen Tamminen voisi hyvissä voimissa varmistaa Suomelle hopeamitalin. Tästä tahallisesta häviöstä Tammiselle luvattiin kuitenkin hiljaisuudessa luovuttaa hyvityksenä Väreen kultamitali. Näin tapahtui. Tamminen hävisi, mutta sai palkkioksi kultamitalin. Ja Suomen joukkueen johto iloitsi ”hienosti” taktikoidusta kaksoisvoitosta!

Erikoinen tarina liittyy myös Julius Skutnabbin voittamaan 10 000 metrin pikaluistelun olympiakultaan Chamonixin talvikisoissa 1924, joille tosin annettiin olympiakisojen arvo vasta jälkikäteen. Clas Thunberg oli voittanut jo 1500 ja 5000 metrin matkat. Ennen kymppitonnin luistelua Thunbergin kanssa luistellut Skutnabb pyysi kaveriltaan, että antaisi tämän voittaa kympin. Thunberg lupasi. Vähän ennen maalia Skutnabb huusi Thunbergille: ”Classe, muista mitä lupasit!”

Näin sitten kävi, Skutnabb nousi 10 000 metrin olympiavoittajaksi. Ja kuitenkin yhteiskilpailun kulta meni vielä Thunbergille.

Ville Ritolan Pariisin olympiakisoissa 1924 voittaman 10 000 metrin kultamitalin tarinan Erola kertoo näin: joukkueen johto kielsi Paavo Nurmea osallistumasta 10 000 metrille, koska Paavolla oli ohjelmassaan muutenkin monta kilpailua.

Tästä on olemassa toinenkin tarina. Kerrotaan, että valmennusjohto oli ehdottanut sopujuoksua Nurmelle, että antaisi Ritolan suosiolla voittaa. Tämän ”nerokkaan” suunnitelman mukaan Nurmi voisi voimiaan säästellen ottaa helpon hopeamitalin. Näin hän säästäisi energiavarojaan myöhempiin kilpailuihinsa, ja Suomi saisi kaksoisvoiton. Nurmi, joka tiesi olevansa maailmanennätyskunnossa 10 000 metrilläkin, ei voinut sulattaa ajatusta tahallisesta häviöstä. Hänhän oli maailman paras! Sen vuoksi hän jäi omalla päätöksellään pois tästä kilpailusta.

Urheiluun liittyy paljon herkullisia tarinoita. Osa tarinoiden viehätyksestä perustuu jossitteluun, vaihtoehdon mahdollisuuteen: entäpä jos kyseisessä tilanteessa olisikin tehty toinen ratkaisu. Mitä siitä olisi seurannut?

Erola on aikaisemmin tehnyt kirjan ”Unohdetut olympiavoittajat”. Siinä hän kertoo olympiakisojen taidekilpailuista. Nyt hän johdonmukaisesti esittelee myös taidelajien suomalaiset olympiavoitot muiden mukana.

Suomen viimeisin kesäolympiakisojen kultamitali on Satu Mäkelä-Nummelan trap-voitto Pekingistä vuonna 2008. Olin paikalla urheilutoimittajana todistamassa tätä haulikkolajien ensimmäistä (!) suomalaista olympiavoittoa. Kun samana päivänä, 11.8.2008, tuli vielä Henri Häkkisen pronssimitali ilmakiväärillä, saatoin hetkeksi palata sellaisiin tunnelmiin, joita 1920-luvun olympiakisoissa suomalaiset saivat kokea. Silloinhan joukkueen johtoporras tosissaan mietti, miten Suomi voisi nousta mitalitilaston kärkeen ohi Yhdysvaltojen.

Ne ajat ovat totisesti menneet. Juttelin tästä Lasse Erolan kanssa. Hän oli sitä mieltä, että suomalaisten kannattaisi olla erityisen aktiivisia uusien lajien parissa, mikäli mitaleita vielä jatkossa halutaan. Tästä on hyvänä esimerkkinä Mira Potkosen pronssimitali Rio de Janeirosta.

Naisten nyrkkeily on vielä monessa maassa niin uusi ja outo laji, että sitä ei aivan varauksettomasti olla hyväksymässä varteenotettavien urheilulajien joukkoon. Tähän saumaan Mira Potkonen menestyksellisesti iski.

Osallistuin eilen illalla Urheilumuseon asiakastyöpajaan. Koolla oli hienoa porukkaa, urheilun ystäviä monenlaisilla taustoilla. Ideoimme keväällä ja kesällä 2017 toteutettavaa huikeaa ”Urheilumuseo renkailla” kiertuetta. Siitä rekkakiertueesta tulee aivan ehdoton ”must” -  pakko käydä vähintään kerran, jos yhtään urheilu kiinnostaa! Kiertueen aikataulu ja muut yksityiskohdat täsmentyvät lähiaikoina.

Siinä yhteydessä urheilusta suunnilleen kaiken olennaisen tietävä Vesa Tikander kertoi, että suomalaisia olympiavoittajia on elossa 48. Ollaan iloisia heidän saavutuksistaan!

Yleisurheilukesän 2016 yhteenveto - Oskari Mörö ykkönen

Syyskuussa on hyvä tehdä yleisurheilukesän yhteenvetoa. Kesä oli parempi kuin aikoihin, vaikka Rion olympiakisoista ei mitalia tullutkaan. Paavo Nurmi Games Turussa ja Ruotsi-maaottelu Tampereella olivat onnistuneita kotimaisia päätapahtumia. Muutenkin kesä tarjosi poikkeuksellisen hienoja tuloksia monessa eri lajissa.

Omassa rankingissani paras suomalainen yleisurheilija 2016 oli 400 metrin aitajuoksija Oskari Mörö, joka juoksi Amsterdamin EM-kisoissa neljänneksi silloisella kauden parhaalla ajallaan 49,24. Rion olympiakisojen alkuerässä hän paransi sitten Suomen ennätystä aikaan 49,04 ja selviytyi komeasti välieriin.

Oskari Mörön kunto alkoi tulla esiin Paavo Nurmi Gamesissa,
missä hän sijoittui erittäin kovassa kilpailussa toiseksi.

Antti Ruuskanen, keihäänheiton EM-pronssimitalisti, ei voinut olla kesäänsä läheskään yhtä tyytyväinen kuin Mörö. Ruuskasella oli vastuksia ja murheita enemmän kuin yhden miehen kannettavaksi kohtuudella sopisi: EM-kisojen jälkeen Ruuskaselta löydettiin pitkittäisen lähentäjälihaksen osittainen revähdys reidestä, ja lisäksi osittainen revähdys leveässä selkälihaksessa. Vaikka vammat onnistuttiin hoitamaan ilman leikkaushoitoa, tuli harjoitteluun ja kilpailuohjelmaan muutoksia. Kalevan kisat ja Joensuun eliittikisat putosivat pois. Ne olivat varmasti kipeitä, mutta pakon sanelemia päätöksiä. Ja sitten tuli vielä vatsatauti, joka pudotti painoa useita kiloja.

Tuossa olisi joku toinen voinut jo heittää pyyhkeen kehiin, mutta Ruuskanen lähti Rioon ja sijoittui parhaana suomalaisena kuudenneksi. Voit katsoa suomalaisten yleisurheilijoiden olympiatulokset täältä.

Mutta sitten tuleekin vaikeuksia paremmusjärjestyksen laatijalle. Todella monella suomalaisella kärkiurheilijalla oli onnistunut kesä ennätysten valossa. Laitan tähän oman listani kesän 2016 parhaista kotimaisista yleisurheilijoista:

1. Oskari Mörö, 400 m aidoissa EM-4:s (49,24), olympiakisojen alkuerässä SE 49,04, välierässä 49,75.
2. Antti Ruuskanen, keihäänheitossa EM-3:s, karsinnassa kauden kotimainen kärkitulos 88,23. Olympiakisoissa 6:s.
3. David Söderberg, moukarinheitossa olympiakisojen loppukilpailussa 8:s ja EM-kisoissa 7:s.
4. Kristiina Mäkelä, kolmiloikassa olympiakisojen loppukilpailussa 12:s (13.95, karsinnassa ennätys 14.24), EM-kisoissa 9:s (13,95)
5. Minna Nikkanen, seiväshypyssä olympiakisojen 13:s, EM-9:s
6. Wilma Murto, seiväshypyssä EM-7:s, nuorten MM-3:s
7. Samuli Samuelsson, Ruotsi-ottelun kolmoisvoittaja: 100 m (10,38, oma ennätys), 200 m ja 4x100 m. Viestissä syntyi uusi Suomen ennätys 39,25.
8. Nooralotta Neziri, 100 metrin aidoissa SE 12,81, olympiakisojen alkuerässä 12,88, välierissä 13,04.
9. Linda Sandblom, korkeudessa SE 193, EM-kisojen ja olympiakisojen karsinnassa 189.
10. Johanna Peiponen, 10 000 metrillä toukokuussa oma ennätys 31.42,9 (Suomen kaikkien aikojen kakkonen) ja viikkoa myöhemmin 10 km maantiejuoksun SE 31.59.

Naisten seiväshypyssä uusi keskiarvoennätys

Lajeista tämän vuoden selvä ykkönen oli naisten seiväshyppy, jossa mentiin roimasti ylöspäin. Suomen kymmenen parhaan hyppääjän keskiarvo nousi 417,6 cm:iin, kun 16-vuotias Saga Andersson paransi vielä viime viikonloppuna ennätystään yhdellä sentillä 416:een. Se on samalla ikäluokan tämän vuoden paras tulos maailmassa.

Viime vuonna kymmenen keskiarvo nousi ensimmäisen kerran yli neljän metriin (409,1).  

Tämä kesä poikkeaa edellisistä siinä, että Minna Nikkanen sai kovan kotimaisen haastajan. Kymmenen vuotta nuorempi Wilma Murto nousi vahvasti tavoittelemaan jopa ykköshyppääjän paikkaa.

Katsotaanpa, miten Minnan ja Wilman kesä eteni. Kesäkuun alussa molemmat osallistuivat Roomassa Timanttiliigan kisaan: Nikkanen 7:s tuloksella 445, Murto 8:s tuloksella 435. Nikkanen palasi kotiin, mutta Murto kilpaili myös seuraavassa Timanttiliigan kilpailussa Birminghamissa ja sijoittui viidenneksi tuloksella 450. Yksi Murron voittamista hyppääjistä oli britti Holly Bradshaw, joka hyppäsi myöhemmin Rion olympiakisoissa viidenneksi.

Rooman Timantti-kilpailun voitti Kreikan Katerina Stefanidi, 475. Kreikkalaisella oli täydellinen kesä, sillä hän oli koko Timanttiliigan kilpailusarjan paras naisten seiväshypyssä. Lisäksi hän voitti olympiakultaa ja Euroopan mestaruuden.

Seuraava tärkeä kilpailu oli Paavo Nurmi Games Turussa. Nikkanen ja Murto saivat saman tuloksen, mutta voiton otti Nikkanen, joka ylitti 452 ensimmäisellään, kun Murto pääsi sen toisellaan. Murron kanssa kakkossijaa jakoi Sveitsin Nicole Büchler, joka muuten sijoittui muutamaa viikkoa myöhemmin Riossa kuudenneksi.

Amsterdamin EM-kisoissa Murto jakoi Sveitsin Angelica Moserin kanssa 7. sijan tuloksella 445. Myös Nikkanen ylitti 445, mutta hänet jätettiin yhdeksänneksi.

Puolan Bydcoszczissa järjestetyt nuorten MM-kisat olivat Wilma Murron kauden pääkilpailu. Angelica Moser ylitti 455 ja vei mestaruuden. Venezuelan Robeilys Peinado ylitti 440 ensimmäisellään ja sai hopeaa. Murto meni 440 vasta kolmannellaan ja sijoittui MM-pronssille. Mitalin varmistuttua Murto jätti 445 väliin, kun Moser ylitti sen ensimmäisellään. Peinado putosi tässä vaiheessa pelistä. Moser ylitti ensimmäisellään myös 450. Kun Murto pudotti kerran, hän siirsi toisen yrityksensä 455:een. Mutta hurmioitunut Moser ylitti tämänkin ensimmäisellään, joten yhden pudotuksen jälkeen Murto siirsi viimeisen jäljellä olleen yrityksensä 460:een. Moser ja Murto pudottivat kerran, ja siihen päättyi Murron kisa, eikä Moserkaan enää yrittänyt enempää mestaruuden varmistuttua.

Kun Wilma Murto taisteli nuorten MM-mitalista Puolassa, hyppäsi kymmenen vuotta vanhempi Minna Nikkanen Oulun Kalevan kisoissa kymmenennen Suomen mestaruutensa tuloksella 440.

Rion olympiakisoissa kultaan (Stefanidi) ja hopeaan (Sandi Morris, USA) vaadittiin tulos 485. Olympiapronssille hyppäsi ennätyksellään 480 Uuden-Seelannin Eliza McCartney, joka hyppäsi viime vuoden lopussa 19-vuotiaiden ME:n 464. McCartneyn tulostakin korkeammalta hyppäsi kuukauden kuluttua Wilma Murto, joka taivutti Saksassa ihanteellisissa hallioloissa 19-vuotiaiden ME:n 471.

Nikkaselle kesän kotimainen kärkitulos Riossa

Minna Nikkanen hyppäsi Rion olympiakarsinnassa kesän kotimaisen kärkituloksen 455, mutta Someron Esan hyppääjä oli ensimmäinen, joka putosi loppukilpailusta. Finaaliin olisi päässyt ylittämällä saman korkeuden ensimmäisellään. Pekingin MM-kisojen karsinnassa 2015 Nikkanen selvisi samalla tuloksella loppukilpailuun. Murto ylitti Rion karsinnassa vain 430 käytettyään paukkunsa nuorten MM-kisojen mitalitaisteluun.

Ruotsi-maaottelu Tampereella oli sitten kauden viimeinen arvokisa. Amsterdamin EM-pronssimitalisti Angelica Bengtsson ylitti 447 ja nappasi voittopisteet Ruotsille. Wilma Murto sijoittui toiseksi samalla tuloksella. Minna Nikkanen oli kolmas tuloksella 437 yhdessä . Ruotsin Michaela Meijerin kanssa. Kolmas suomalainen Aino Siitonen ylitti 405.

Siitosen valinta maajoukkueeseen perustui muun muassa uuden ennätyskorkeuden 430 ylittämiseen. Mutta siihen kärkikaksikon imuun on tulossa muitakin lupaavia hyppääjiä. Yhdysvalloissa opiskeleva Erica Hjerpe joutui pitämään keväällä taukoa jalkavamman vuoksi. Hänen parhaakseen tuli tällä kaudella 423.

Ja sitten taustalla on valtavan suuri joukko tyttöjä, jotka ovat valinneet lajikseen tämän voimaa, nopeutta, tekniikkaa ja akrobatiaa vaativan lajin. Peräti kahdeksan suomalaista seiväshyppääjää ylitti tänä kesänä vähintään neljä metriä.

Viime vuosina on usein ollut vaikea valita arvokisaedustajia kovatasoiseen miesten keihäänheittoon. Miesten keihäsrintamalla vedetään nyt selvästi henkeä ja kaikki merkit viittaavat siihen, että ehkä jo ensi vuonna naisten seiväshypyn valinnat Lontoon MM-kisoihin tulevat olemaan kiharaisia neljän ja puolen metrin hyppääjien voittaessa toisiaan ristiin.