10.9.2015

Jo 90 vuotta ensimmäisestä Ruotsi-maaottelusta

Ennakkosuosikki Ruotsi aikoo ottaa kaiken ilon irti viikonlopun yleisurheilumaaottelussa Suomea vastaan. Kyseessä on juhlamaaottelu, sillä ensimmäisen kerran maat kohtasivat maaottelun merkeissä Eläintarhassa vuonna 1925.

Suomi voitti avausmaaottelun lukemin 99–85. Yksi maaottelun rivitaistelijoista oli urheilutoimittaja Harri Eljanko, jonka tapasin vuonna 2001 vain vähän ennen hänen kuolemaansa. Eljanko (silloin vielä Ekqvist) sijoittui 800 metrillä toiseksi Ruotsin Erik Bylehnin jälkeen ajalla 1.58,5. Seuraavassa maaottelussa Tukholmassa 1927 Bylehn vei jälleen voiton, Harri Larva oli toinen ja Eljanko jätettiin neljänneksi ajalla 1.58,9.

Ensimmäisessä maaottelussa syntyi yksi uusi Suomen ennätys, kun Ville Pörhölä työnsi kuulaa 14,87. Erik Åström päästeli 400 metriä ajassa 49,0 sivuten voimassa ollutta Suomen ennätystä. Ensimmäisen maaottelun paras tulos oli kuitenkin Paavo Nurmen 10 000 metrin voittoaika 30.40,2. 5000 metriä Nurmi tyytyi voittamaan ajalla 14.53,1.

Muista ensimmäisen maaottelun sankareista on mainittava myös kaksoisvoittaja Ville Tuulos, joka hallitsi niin pituutta (700) kuin kolmiloikkaa (15.00).

Ensimmäisissä maaotteluissa esiintyi urheilijana myös herra nimeltä Armas Wahlstedt, joka sijoittui korkeudessa kolmanneksi tuloksella 185. Seuraavassa maaottelussa Tukholmassa 1927 Wahlstedt paransi tulostaan viisi senttiä ja voitti maaottelun! Myöhemmin hän suomensi nimensä Valsteeksi, ja vaikutti vuosikaudet Suomen päävalmentajana. Tänä vuonna on ilmestynyt Hannu Pelttarin erinomainen kirja ”Valmentaja Valste”, johon yleisurheilusta kiinnostuneiden kannattaa tutustua!

Paavo Nurmi jäi pois 1927, Ruotsi voitti


Toinen maaottelu järjestettiin siis 1927 Tukholmassa. Paavo Nurmi jäi pois maaottelusta, ja Ruotsi otti murskavoiton. 

Kolmas maaottelu järjestettiin 1929, ja jälleen taisteltiin Eläintarhan legendaarisella kentällä. Suomi voitti niukasti kolmella pisteellä. Yksi maaottelun historiallinen piirre oli, että Yleisradio lähetti Sulo Kolkan radioselostuksen radioaalloilla: "Simeoni täällä, Eläintarhan päällä!" Ruotsin yleisradion selostajana oli toimittajalegenda Sven Jerring.

Ruotsi-otteluiden tunnekuohut riistäytyivät
jo kolmannessa, vuoden 1929 ottelussa.

Suhteisiin tuli säröjä jo 1929 


Tunteet kävivät kuumina 1929, ja maaottelun jälkeen tunnettu ruotsalaistoimittaja Torsten "Pekka" Tegnér jopa kyseenalaisti maaotteluiden jatkon. Sen jälkeen ruotsalaislehtien kirjoittelusta sydämistynyt Suomen Urheiluliiton (silloin vielä SVUL:n Urheilujaosto) puheenjohtaja Urho Kekkonen piti radioesitelmän, jossa hän totesi tulevaisuudesta, että Ruotsin kanssa on sovittu vuoden 1931 maaottelusta, mutta jatkossa Suomelle sopivampi maaotteluvastustaja voisi olla Ranska, Englanti, Unkari tai Saksa. 

Kun Kekkosen radiopuhetta referoitiin, maininta Saksasta jäi pois. Se antoi ruotsalaisille aiheen ilkkua, että suomalaiset haluaisivat käydä maaotteluita vain heikompiaan vastaan. Tämän johdosta Kekkosen oli vielä palattava samaan asiaan ja selvennettävä, että kyllä hän radiossa myös Saksan mainitsi! Valitettavasti tuon ajan tekniikka ei sallinut kaikkien ohjelmien tallentamista, joten Kekkosen radioesitelmää ei ole enää kuultavissa.

Monesti sanotaan virheellisesti, että ruotsalaisten urheilujohtajien aktiivisuus Paavo Nurmen ammattilaiseksi julistamisessa oli syynä maaottelusuhteiden katkeamiseen 1930-luvulla, mutta Nurmi ei ollut osallisena maaotteluriidoissa, jotka välirikon oikeasti aiheuttivat!

Välirikko paheni vuoden 1929 maaottelun jälkeen lokakuussa, kun Urheilujaosto ei antanut suomalaisten kestävyysjuoksutähtien Martti Marttelinin ja Väinö Sipilän matkustaa Ruotsiin kilpailemaan eväten heidän kilpailulupansa. Taustalla oli suomalaisten tyytymättömyys siihen, että suomalaistähdet kävivät Ruotsissa kilpailemassa tuottaen ruotsalaisille kisajärjestäjille suuret pääsylipputulot, mutta ruotsalaisia oli paljon vaikeampi saada Suomeen kilpailemaan. 

Ruotsin yleisurheiluliiton puheenjohtaja Bo Ekelund kirjoittikin (15.11.1929) Kekkoselle sovinnollisesti pahoitellen ruotsalaislehtien kirjoittelua ja ehdottaen, että vuosittain sovittaisiin urheilijavaihdosta: suomalaisille urheilijoille Ruotsissa ja ruotsalaisille urheilijoille Suomessa yhtä monta kisastarttia.

Keskusteluyhteys Kekkosen ja Ekelundin välillä jatkui. Kekkonen (kirje 14.11.1930) kuitenkin peruutti (tai siirsi myöhempään ajankohtaan, mikä on käytännössä sama asia) tapaamisen Ekelundin kanssa vedoten kahteen seikkaan: Suomen urheilujärjestöjen uudelleenorganisointi (erikoisliittokysymys) oli pahasti kesken, ja toiseksi Lauri Pihkala oli matkustamassa Ruotsiin puhumaan Ekelundin kanssa samoista asioista: 1) ruotsalaisten kokemuksista suomalaisten urheilijoiden vierailuista, 2) urheilijavaihdon tulevaisuudesta, 3) Pihkalan esittämästä B-maaottelusta, ja 4) seuraavan vuoden 1931 maaottelusta.

Vaikeudet jatkuivat, sillä Ruotsin esittämä päivämäärä vuoden 1931 maaotteluun ei sopinut suomalaisille. Ekelund kirjoittikin vuoden 1931 alussa Kekkoselle, että mikäli ruotsalaisten esittämä ajankohta ei suomalaisille sovi, Ruotsin täytyy löytää joku toinen vastustaja.

Kekkonen kävi kesäkuussa Ruotsissa seuraamassa Ruotsi-Norja-maaottelua ja neuvottelemassa Ekelundin kanssa Suomen ja Ruotsin välisistä urheilusuhteista. UK kirjoitti keskusteluista muistion (17.6.1931) Urheilujaoston johtokunnalle, jossa hän muun muassa toteaa: ”Siitä tulin vakuutetuksi, että maaottelu on voitettava. Uudesta sopimuksesta puhuminen ennen maaottelua on tarpeetonta, sen ratkaisee stadionyleisön ja sanomalehtien käytös.”


Lopputuloksena oli, että Suomen voittoon päättyneen tunteita kuohuttaneen vuoden 1931 maaottelun jälkeen Kekkonen ilmoitti bankettipuheessaan maaottelusuhteiden katkaisemisesta Ruotsiin:

”Urheilullinen itsetunto ja kateus johtavat siihen, että maaotteluista tulee taisteluita, joihin kiinnitetään niin paljon työtä ja huolta, että jää kyseenalaiseksi, onko tällaisten maaottelujen olemassaolon tuottama hyöty oikeassa suhteessa uhrauksiin. Maaottelut muodostuvat niin kuluttaviksi, raskaiksi ja verisiksi, jos niin saa sanoa, että ne toisinaan tuntuvat liian tosilta ollakseen urheilua.”

”On tarpeetonta kysyä, kumpi tähän on syypää. Ensi sijassa olosuhteet, kansojen erilainen luonne jne. Mutta eräässä suhteessa meillä suomalaisilla on ollut syytä tänne lahden taakse kohdistettuun tyytymättömyyteen. Niin hullun rohkeata kuin onkin kohdistaa moitteita neljättä valtiomahtia vastaan, en voi olla lausumatta julki Suomessa yleistä käsitystä siitä, että täkäläinen urheilulehdistö koko verhoamattoman vihamielisellä asenteellaan Suomen ja suomalaisten urheilua kohtaan on mitä tuntuvimmin huonontanut maittemme urheilusuhteita. Me suomalaiset emme ole paljoon hyvään tottuneet, emmekä kenties sitä kestäkään, mutta me toivomme sittenkin hiukan parempaa kuin mitä usein olemme saaneet osaksemme.”

”Minusta tuntuu, että tämän tarkastelun jälkeen voidaan todeta, että maaottelun jatkaminen nykyisessä muodossaan ei käy päinsä. ”

Siinä se tuli sanottua. Kekkonen oli puhunut!

9.9.2015

Mahdollinen tarina Paavo Nurmesta

Karo Hämäläisen romaani ”Yksin” on hieno kaunokirjallinen teos. Saksalainen Willi F. Könitzer kirjoitti vuonna 1937 ”Nurmi”-nimisen romaanin, joten nyt oli totisesti aika saada myös suomalainen romaani Paavo Nurmesta.

Ilmeisesti Nurmi on ollut niin suuri hahmo, että romaanikirjailijat eivät ole aikaisemmin rohjenneet ottaa häntä romaaninsa päähenkilöksi. Nurmesta on kyllä tehty elokuva, ooppera ja teatterinäytelmä, mutta mikään niistä ei ole noussut suurten taideteosten sarjaan. Tätä taustaa vasten Karo Hämäläinen on tarttunut pelottomasti aiheeseensa ja tehnyt  romaanin Nurmesta ja samalla suomalaisen miehen mielenmaisemasta.

Hämäläinen itse rinnastaa romaaninsa Wäinö Aaltosen varpaillaan juoksevaan juoksijapatsaaseen (1925), joka löytyy Helsingistä, Turusta, Jyväskylästä ja Lausannesta. Minä vertaan romaania mieluummin Antero Raevuoren kirjaan "Paavo Nurmi, juoksijain kuningas".

Hämäläisen kirjaa voisi luonnehtia kevytversioksi Raevuoren neljännesvuosisata sitten kirjoittamasta elämäkerrasta. Raevuori teki aikanaan niin hienon työn Nurmi-elämäkerrassa, että hän ansaitsisi jonkinlaisen urheilukulttuurin erikoistunnustuksen suurtyöstään.

Mutta hyvin on myös Karo Hämäläinen haasteestaan selvinnyt. Siinä missä Raevuori kirjoitti tietokirjan käyttäen höysteenä fantasiaa, siinä Hämäläinen on kirjoittanut fantasiakirjan käyttäen höysteenä faktoja.

Joitakin yksittäisiä kohtia romaanista tekisi mieli korjata, mutta koska kyseessä on romaani, ei korjaamiseen pitäisi olla tarvetta. Romaanikirjailijalla on esimerkiksi lupa tehdä Nurmesta viulunsoittaja, vaikka asialla ei todellisuuspohjaa olisikaan. Paavo Nurmen poika Matti Nurmi kiisti voimakkaasti koko asian, kun kysyin häneltä isänsä viulunsoittoharrastuksesta.

Romaanikirjailija voi myös leikitellä ajatuksella, että Nurmi olisi lyönyt vetoa itseään vastaan. Mutta Paavo Nurmen henkilökuvaan sellainen ei minusta istu. Paavo Nurmi ei minusta ollut uhkapeluri, vaikka saattoi menettää rahoja pörssissä, kuten Hämäläinen kuvaa. Pidän pörssisijoittamista kuitenkin vastuullisena toimintana toisin kuin eettisesti tuomittavaa vedonlyömistä itseään vastaan.

Yksi pieni asiavirhe minua kiusaa. Paavo Nurmi ei voinut seurata Helsingin olympiakisoja televisiosta, koska kisojen televisiointi jäi lopulta suunnitelmien tasolle. Amerikkalaisprofessori James Schwoch on kirjoittanut tästä ansiokkaan artikkelin ”Transmission Impossible: Finland, the 1952 Olympics, and Cold War TV”, joka julkaistiin viime vuonna toimittamassani kirjassa Journalismi ajassa.

Toisaalta, romaanihenkilölle kaikki on mahdollista!

Kun miettii Karo Hämäläisen romaanin kokonaiskuvaa, niin viimeistään tällä kirjoitussuorituksella hän nostaa itsensä elossa olevien suomalaisten kaunokirjailijoitten A-luokkaan. Kyse ei ole vain urheiluromaanista, vaan ennen kaikkea kyseessä on haalean romanttinen tarina vanhenevan miehen ajatusmaailmasta.

Pelkäsin ensin lukea tätä romaania, koska tunnen Nurmen tarinan entuudestaan luettuani muun muassa Toivo T. Kailan, Paavo Karikon ja Mauno Kosken, Antero Raevuoren, Sulo Kolkan ja Helge Nygrénin sekä Risto Taimen kirjoittamat Nurmi-teokset.

Mutta tyylitaituri Hämäläinen juoksuttaa faktaa ja fiktiota kevyesti, eikä asioita jäädä hieromaan tarpeettoman pitkään. Tarina etenee, ja vastaan tulee sopivalla tempolla historiallisesti tuttuja asioita, ja toisaalta romaanikertomukseen istuvia yllättäviä käänteitä.

Natsikirjailijan kirja Nurmesta


Saksalaisen tohtori Willi Friedrich Könitzerin (1905–1947) romaani ”Nurmi” on mitä ilmeisimmin ensimmäinen romaani Paavo Nurmesta. Suomen Urheilulehti otsikoi (10.5.1937) ”Erikoislaatuinen kirja Nurmesta”.

Könitzer oli natsikirjailija, joka oli väitellyt tohtoriksi vuonna 1932 aiheenaan Friedrich Hölderlin, antiikin Kreikkaa ihaillut saksalainen filosofi ja runoilija. Könitzer oli Saksan yleisradion palveluksessa ollut toimittaja ja kirjailija. Ennen Nurmi-romaania hän oli  julkaissut kirjan ”Olympia 1936”. Toisen maailmansodan jälkeen Könitzerin kirjatuotanto, joka tuki kolmannen valtakunnan aatetta, päätyi Itä-Saksassa kiellettyjen kirjojen listoille. Sitä en tiedä, oliko jopa Nurmi-romaani noilla pannalistoilla. Kirjailija itse menehtyi Neuvostoliiton sotilaiden valvomalla Sachenhausenin vankileirillä vuonna 1947.

Könitzerin romaanin alkuperäisissä paperikansissa on ollut juoksukuva Paavo Nurmesta. Romaanin pääosassa on kuitenkin saksalainen sotilas Fritz Eckl, joka haavoittuu vuonna 1918 Suomen vapaussodassa ja näin entisen juoksijalupauksen elämä muuttuu liikuntakyvyn menettäneen raajarikon surulliseksi arjeksi.

Päähenkilö kuulee suomalaisesta juoksijalupauksesta Paavo Nurmesta, hänen olympiavoitoistaan ja ennätyksistään. Se innostaa invalidisoitunutta entistä urheilijalupausta.

Ecklin uskonnolliseen hurmokseen verrattava Nurmen ihailu, tahdonvoima, ja vaimon tuki saavat hänen liikuntakykynsä vähitellen palautumaan. Hän alkaa kävellä kainalosauvojen ja sitten kepin avulla. Hän päättää lähteä Amsterdamiin nähdäkseen ihmeellisen auttajansa.

Suomen Urheilulehti esitteli kirjan seuraavasti:  ”Tukholman kisojen 5000 m:n juoksusta ja Hannes Kolehmaisen voitosta saavat lujan urheiluinnostuksen kaksi henkilöä, Kolehmaisen nuori maanmies Nurmi ja saksalainen juoksija, tri Fritz Eckl (kirjoittaja?). Viimeksi mainittu oli jo katsottu varmaksi edustajaksi Berliinin olympialaisiin 1916, mutta sitten tuli maailmansota, hän joutui Suomen vapaussotaan, sai jalkansa halvatuiksi ja palasi raajarikkona takaisin kotimaahansa. Hänen viettäessään surullisia päiviä kotonaan perheensä parissa ajatuksineen ja kuvitelmineen kasvaa kaukaisessa Suomessa tuleva suurjuoksija. Nurmi keksitään eräällä sotilasmarssilla muitten asevelvollisten joukosta, hän kehittyy, kulkee voitosta voittoon, olympialaisista olympialaisiin ja hänestä tulee kansansa suuri mainosjuoksija.”

Saksalaisromaani on kasvutarina, jossa päämäärätietoisuus ja tahdonlujuus palkitaan: ”Paavo Nurmen nousu ja tavaton voimallisuus alkaa vaikuttaa ihmeellisesti sairaaseen Eckliin. Hänen sieluunsa tarttuu ikään kuin voimaa Nurmesta, jonka vaiheita hän on sairaan intohimoisella mielenkiinnolla seurannut vuodesta toiseen. Hän alkaa kuvitella omaavansa saman voiman, ja kun Ecklin vaimo tukee häntä siinä uskossa, alkaa tahdonvoiman avulla terveyskin palata. Tohtorimme alkaa kävellä kainalosauvojensa avulla, yrittää turvautua paljaaseen keppiin ja lähtee Amsterdamiin nähdäkseen ihmeellisen auttajansa. Liikunta ja verenkierron uudistaminen parantaa sairaan miltei kokonaan mutta hän uskoo että sen ihmeen on Nurmi saanut aikaan, ja hänestä tulee aivan toinen ihminen.”


Könitzerille Nurmi on myyttinen hahmo, kenties henkilökohtainen esikuva, joka antaa hänen romaaninsa päähenkilölle voimia. Hämäläisen luoma Nurmi saa ravintoa myyttisestä hahmosta, kansallissankarista, mutta se on samalla päähenkilön hyvin henkilökohtaista pohdiskelua. Hämäläisen kirjan nimi, ”Yksin”, on mestarillinen oivallus ja istuu kirjan tarinaan hyvin.

6.9.2015

Naisten Euroopan-kiertue vedenjakajalla

Naisten golfin Euroopan-kiertue (LET) on tullut vedenjakajalle. Alkavalla viikolla pelataan Ranskassa kauden viides major-turnaus, Evian Championship. Seuraavalla viikolla pelataan naisten Solheim Cup Saksassa. Näissä ei suomalaispelaajia nähdä.

Ursula Wikström on ollut koko kauden suomalaisten
ykköspelaaja. Kuva: Juha Taskinen.
Seuraavan kerran suomalaiset pelaavat pääkiertueella vasta 24.–27.9. Lacoste Ladies Open de France -turnauksessa. Mutta nyt tapahtuu iso jako suomalaisten LET-pelaajien keskuudessa.

Tähän asti Euroopan kiertueen kilpailuissa on saattanut olla mukana parhaimmillaan jopa 6–7 suomalaispelaajaa, mutta syksyn turnauksiin otetaan niin pienet pelaajamäärät, että käytännössä Lacosteen, ja etenkin sen jälkeen pelattaviin kahteen Kiinan kisaan sekä Intian turnaukseen pääsevät vain meidän kolme parasta eli Ursula Wikström (17. LET:n rankingissa), Noora Tamminen (28.) ja Minea Blomqvist-Kakko (83.). Jos peli kulkee, näissä syksyn kisoissa voi kartuttaa voittotilin euroja mukavasti.

Muiden suomalaisten ammattilaisten fokus on haastajakisoissa (LETAS), mistä rankingin viisi parasta saa ensi vuodelle LET-kortin. Tällä hetkellä Oona Vartiainen on viidentenä haastajakiertueen rankingissä, Krista Bakker kahdeksantena ja Sanna Nuutinen yhdeksäntenä. Kaksi lokakuun turnausta on vielä jäljellä, joten kolmikko on hyvissä hyökkäysasemissa.

Muut suomalaispelaajat alkavat jo nyt keskittyä syksyn LET-karsintoihin.

Nicole Broch Larsen voitti HLR Golf Academy Openin
kaksi vuotta sitten, ja nyt tuli voitto LET-kiertueella
Helsingborg Openissa.

Nicole Broch Larsen voitti ensimmäisen LET-turnauksensa


Helsingborgin turnaus päättyi sunnuntaina tanskalaisjuhliin. Nicole Broch Larsen voitti ensimmäisen LET-turnauksensa pelattuaan vahvasti kaikki neljä kierrosta. Hänet muistetaan Suomessa kahden vuoden takaa HLR Golf Academy Openista, missä hän aloitti ammattilaisuransa – heti voitolla! Vihdin Jokikunnassa oli kyse haastajakisasta, mutta kahdessa vuodessa Broch Larsen kasvoi voittajaksi myös LET:llä.

Paras suomalainen Helsingborg Openissa oli Ursula Wikström (T12.) ennen Minea Blomqvist-Kakkoa (T21.) ja Noora Tammista (T31.).


Suomalaiskolmikolla on kaikki mahdollisuudet kohennella asemiaan reilustikin syksyn kisoissa. Toivottavasti paikat pysyvät kunnossa, ja putit uppoavat jatkossakin.

3.9.2015

Golfia ketun kanssa

Tein illalla nopean, noin kolmen tunnin, golfkierroksen Talman Master-kentällä. Pekan kanssa pelattiin etuysi, ja taivalsin sitten yksin takaysin.
Tai luulin pelaavani yksin. 17. väylällä avasin vasemmalle, ja pallo kopsahti parinsadan metrin päässä koivun runkoon. En kuitenkaan nähnyt mihin pallo pomppi. Löin varapallon väylän toiseen reunaan, ja lähdin etsimään ykköspalloa, kun huomasin keskellä väylää pallon. Tuohonko se pomppasikin?
Ei, se oli range-pallo. Mutta kuinka se täällä on? Laitoin ylimääräisen pallon taskuuni, koska range-pallo ei kuulu väylälle.
Kettu arvioi 18. väylän avauslyöntiä.
Sitten menin etsimään ykköspalloani, ja löysinkin sen pelattavasta paikasta. Juuri silloin minulle tuli erikoinen tunne, että minua seurataan, että joku katselee minua. Katsoin ympärilleni, mutta en nähnyt ketään. Chippasin pallon väylälle ja pelasin väylän normaalisti loppuun (no, tuplabogi).
Sen jälkeen kävelin viimeiselle lyöntipaikalle. Olin ainoa pelaaja. Kello oli jo vartin yli kahdeksan, joten ilta alkoi jo vähän hämärtää.
Sitten päätin rauhallisesti katsoa vielä ympäristöä. Ja silloin näin takatiillä yllättävän näyn: kettu tarkkaili puuhiani. Vähän se häiriintyi tajutessaan tulleensa nähdyksi. Mutta sitten se päätti istahtaa paikoilleen. 
Yritin ottaa siitä selfiekuvan (minä ja kettu), mutta ei minusta olisi luontokuvaajaksi. Kettua tuskin erottaa kuvasta, mutta siellä keskellä se on.
Ajattelin, että kettu säikähtää avauslyönnin kovaa ääntä, mutta tämä otus ei ollutkaan ensimmäistä kertaa draivia arvioimassa. Kaiken huipuksi se tuli perässäni vähän matkaa väylälle päin, mutta sitten se lähti jolkottamaan kohti rangea.
Niinpä! Olin tietenkin noukkinut siltä pudonneen pallon taskuuni. Sen täytyi nyt mennä hakemaan itselleen uusi pallo!