10.8.2015

Shane Lowryn uran suurin voitto WGC Bridgestone Invitationalissa

Irlantilainen Shane Lowry, 28, nousi monille yllätyksenä Akronissa, Ohiossa, pelatun World Golf Championships sarjaan kuuluvan lähes kymmenen miljoonan dollarin Bridgestone Invitationalin voittoon. Lowryn voittotulos oli  269 (70,66, 67, 66), 11 alle parin. Hän kuittaa voitostaan 1,570, 000 dollaria.

Jim Furyk ja Justin Rose lähtivät kärjessä viimeiseen päivään, mutta he sulivat paineessa. Shane Lowry oli kaksi lyöntiä kärkikaksikon takana kolmannen kierroksen jälkeen. Bubba Watson nousi 66 lyönnin päätöskierroksellaan Shane Lowryn voiton suurimmaksi uhkaajaksi viimeisten väylien aikana.

Lowry teki sunnuntaina kaksi huimaa lyöntiä raffista puiden yli viheriölle. Ensimmäinen takasi birdien Firestonen kentän 10. väylälle. Toisen kerran hän joutui turvautumaan puiden ylittämiseen päätösväylällä. Avaus karkasi vasemmalle raffiin 130 metrin päähän lipusta. Ihmelyönti onnistui taas, ja Lowry sinetöi voittonsa upottamalla kolmen metrin birdieputin.

Mikko Ilonen pelasi Bridgestone Invitationalin nousujohteisesti 74, 73, 70 ja 68. Tuloksella 285 (+5) Ilonen jakaa sijaa 45. Se on hänen paras sijoituksensa Akronissa. Samaan tulokseen päätyivät muun muassa Adam Scott ja Martin Kaymer. Ilosen taakse jäivät muun muassa Phil Mickelson, Dustin Johnson ja Thomas Björn.

Ensimmäinen ammattilaisvoitto Portugalissa 2012


Shane Lowry on kypsynyt Rory McIlroyn, Padraig Harringtonin ja muiden irlantilaisten supertähtien varjossa huippupelaajaksi. Hän voitti ensimmäisen Euroopan kiertueen kilpailunsa, Irish Openin, olleessaan vielä amatööri vuonna 2009. Voiton takuuna oli 62 lyönnin kierros, joka on ET:n alhaisin amatööritulos. Sen jälkeen hän päätti siirtyä ammattilaiseksi.

Seuraavana vuonna Lowry pelasi karsintojen kautta paikan The Open Championshipiin. Ja millä tavalla! Lowry sivusi karsinnoissa Nick Faldon nimissä ollutta Sunningdalen kenttäennätystä 62.

Shane Lowry Portugal Mastersissa yksi vuosi voittonsa
jälkeen vuonna 2013. Parrasta ei silloin ollut tietoa.
Ensimmäisen ammattilaisvoittonsa Shane Lowry saavutti Portugalissa vuonna 2012. Tapasin hänet seuraavana vuonna Portugal Mastersissa. Silloin hänellä ei vielä ollut muhkeaa partaa, ja hän vaikutti kaikin puolin mukavalta ja vaatimattomalta kaverilta. Sellaiselta nuorukaiselta, joka pelaa golfia, koska rakastaa lajia yli kaiken. Ja onhan hän vähän pärjännytkin. Rento kaveri!

Viime vuonna hän saavutti The Openissa hienosti yhdeksännen sijan, ja samalle sijalle hän ylsi myös tämän vuoden US Openissa. Kaksi sijoitusta majoreissa Top-10:iin kertoo siitä, että Shane Lowry alkoi kypsyä suuriin tekoihin.

Tekisi mieli ennustaa, että Bridgestone Invitational ei jää Shane Lowryn viimeiseksi suurvoitoksi.


WGC Bridgestone Invitationalin voitto avaa Shane Lowrylle heti ovet PGA-kiertueelle ja käytännössä kaikkiin Yhdysvalloissa pelattaviin suurturnauksiin alkaen PGA Championshipistä ja Mastersista, aina WGC-turnauksiin, Arnold Palmer Invitationaliin ja The Playersiin.

Ja laitetaan tähän vielä palkintojenjakokuva Shane Lowrystä, parran kanssa!


7.8.2015

Pekingin MM-kisojen ovi on hiljalleen sulkeutumassa

Kuortaneen eliittikisat tarjoavat lauantaina parasta kotimaista yleisurheilua kesäkuisten Paavo Nurmi Gamesin jälkeen. Kuortaneen momentum tulee viime hetken MM-näytöistä. Pekingin kisajoukkue on ilmoitettava 10.8. ja muutamalla urheilijalla on vielä totinen näytön paikka.

Tv2:n kisalähetys alkaa klo 16.00. MM-näyttöjen antaminen on päällimmäinen asia, mutta on siellä muutenkin kiinnostavia lajeja. Keihäänheittäjät ovat perinteisesti viihtyneet Kuortaneella. Nyt kentällä on vielä uusi Mondo-pinnoite, joka antaa huipputulosten tekemiseen parhaat mahdollisuudet. Jatkuuko Antti Ruuskasen huippukunto?

Keihäänheiton lisäksi toinen odotettu laji on 800 metriä. Kalevan kisojen kirikisassa nuori Ville Lampinen piti Nicklas Sandellsia pilkkanaan. Kuortaneella on luvassa vauhdikasta menoa alusta lähtien. Nyt Villanovan yliopiston kirjoilla oleva Lampinen saa hyvän mahdollisuuden ennätyksensä 1.48,44 parantamiseen. MM-raja 1.46,00 on vielä tällä kaudella kaukana.

MM-kisoihin on valittu 12 urheilijaa. MM-kisoihin pääsee tekemällä kisarajan, tai sijoittumalla tilastossa riittävän korkealle. Osanottajakiintiöihin pääsy on epävarmempi kriteeri kuin kisarajan tekeminen, joten esittelen nyt ne suomalaisurheilijat, jotka ovat lähimpänä kiinteän MM-rajan saavuttamista.

Nooralotta Neziri


100 metrin aitajuoksun Suomen mestari Neziri on yhden sadasosan päässä kisarajasta 13,00. Joensuun tuulitulos 12,94 ei auta tässä tilanteessa mitään, mutta antaa tietenkin urheilijalle itselleen itseluottmusta siihen, että 13 sekuntia on alitettavissa tälläkin kaudella. Viime vuonna Neziri juoksi Suomen ennätykseksi 12,98.
Todennäköisyys MM-joukkueeseen nousuun  90%.

David Söderberg


Söderberg voitti moukarinheiton Suomen mestaruuden Porissa kauden kotimaisella kärkituloksella 74,68. Söderberg on ylittänyt MM-rajan 76,00 seitsemällä kaudella. Uskon, että parhaimmillaan vuonna 2003 peräti 78,83 heittänyt Söderberg nousee Kuortaneella kisakoneeseen.
Todennäköisyys MM-joukkueeseen nousuun  80%.

Hanna-Maari Latvala


100 metrin Suomen mestari Latvala tekee paluuta huippukuntoon. Kalevan kisojen 11,70 jäi vielä kauas vaadittavasta 11,33:sta. Viime kaudella Latvala juoksi 11,30 ja kaksi vuotta sitten 11,36. Hanna-Maarin mahdollisuudet ovat täysin olosuhteista kiinni. 200 metrillä MM-raja on 23,20. Tuntuisi siltä, että satanen olisi alkukaudesta jalkavaivasta kärsineelle ”Hantalle” parempi laji MM-kisoja ajatellen.
Todennäköisyys MM-joukkueeseen nousuun  60%.

Oskari Möröltä puuttuu vielä MM-kisarajan alitus.

Oskari Mörö


Mörö voitti 400 metrin aitojen Suomen mestaruuden ajalla 50,85. Juhannuksen Eurooppa Cupissa hän juoksi kesän parhaansa 50,07. MM-raja on 49,50.  Viime vuonna Mörö juoksi EM-kisoissa Suomen ennätyksen 49,08. Potentiaalia on, mutta tämä kesä on ollut täynnä pieniä ongelmia. Möröllä on pieniä mahdollisuuksia kisakoneeseen, mutta olosuhteet vaikuttavat pitkissä aidoissa erittäin paljon.
Todennäköisyys MM-joukkueeseen nousuun  60%.





Camilla Richardsson


Richardsson juoksi 3000 m esteissä alle 22-vuotiaiden EM-kisoissa neljänneksi ennätyksellään 9.46,34. Sen jälkeen hän on juossut Joensuussa 9.54 ja Porissa 9.53. MM-raja on lähellä, mutta oletettavasti Camillan kunto oli ajoitettu nuorten EM-kisoihin.  Olisi suuri ihme, jos hän parantaisi ennätystään alle 9.44:n, joka on Pekingin MM-raja. Todennäköisyys MM-joukkueeseen nousuun  30%.

Sanni Utriainen


Utriainen on ainoa suomalainen 60 metrin ylittäjä (60,08) naisten keihäänheitossa tänä kesänä. MM-raja 61,00 ei ole oikeastaan kertaakaan ollut uhattuna. Oona Sormunen, joka oli kaksi vuotta sitten edellinen suomalainen 60 metrin ylittäjä, voitti Porissa Suomen mestaruuden. Utriaisella, ja ehkä Sormusellakin, on teoreettinen mahdollisuus heittää Kuortaneella MM-raja a 61,00.
Todennäköisyys MM-joukkueeseen nousuun  30%.


Eero Haapala


Haapala voitti pituushypyn Suomen mestaruuden ja hän on kotimaan tilaston kärjessä 795 kaksi senttiä Henri Väyrysen edellä. MM-raja on 810. Haapala ja Väyrynen hyppäävät Kuortaneella aivan varmasti MM-lippu mielessä. Haapala hyppäsi kaksi vuotta sitten Suomen halliennätykseksi 811, mutta ulkona kahdeksan metriä on vielä ylittämättä.
Todennäköisyys MM-joukkueeseen nousuun  30%.

Yleisurheilun MM-kisoihin on Suomesta valittu jo 12 urheilijaa:


Keihäänheitto
Tero Pitkämäki 89,09
Antti Ruuskanen 88,98
Ari Mannio 86,82

Maraton
Henri Manninen 2.16,43

50 km kävely
Jarkko Kinnunen 3.48,49
Veli-Matti Partanen 3.49,02
Aleksi Ojala 3.57,14

3000 m esteet
Sandra Eriksson 9.36,90

Maraton
Anne-Mari Hyryläinen 2.35,17

Seiväshyppy
Minna Nikkanen 456

Kolmiloikka
Kristiina Mäkelä 14,20

Kiekonheitto
Sanna Kämäräinen 61,07

Yleisurheilun MM-kisat Pekingissä 22.-30.8.2015.



5.8.2015

Minna Nikkanen innostaa seiväshyppääjiä uusiin korkeuksiin

Kalevan kisojen jälkeen on hyvä tehdä pientä väliarviota suomalaisesta yleisurheilusta ja erityisesti muotilajista naisten seiväshypystä. Keihäänheitto täyttää lehtien palstat, tavallaan ymmärrettävästi, mutta samalla jää varjoon monia muita mielenkiintoisia asioita.

Kirjoitin jo alkukesästä naisten seiväshyppääjien huimasta kehityksestä. Sitä kannattaa katsoa vielä vähän tarkemmin.

Minna Nikkanen, 27, paransi Porissa tasavallan presidentti Sauli Niinistön silmien alla Suomen ennätystä lukemiin 456. Se oli Nikkaselta jo toinen SE-parannus tänä kesänä.




Wilma Murto (420) ja Elina Lampela (416) ovat kumpikin vuorollaan parannelleet 17-vuotiaiden Suomen ennätystä. Minna Nikkanen hyppäsi samanikäisenä 412 vuonna 2005.

Huomionarvoista ei ole vain SE-tulosten kehittyminen, vaan koko lajin tason nousu. Esimerkiksi Kalevan kisoissa hopealle hyppäsi Aino Siitonen ennätyksellään 425.



Viiden viimeisen vuoden aikana kymmenen parhaan keskiarvo on joka vuosi noussut korkeammalle, ja tällä kaudella se on ensimmäisen kerran yli neljä metriä (407,2).

Nuorin hyppääjä kymmenen parhaan joukossa on 15-vuotias Saga Andersson, joka on ylittänyt komeasti 395. Saga syntyi maaliskuussa 2000. Minna Nikkanen oli hypännyt vähän aikaisemmin samana talvena hallissa 265. Kesällä hän hyppäsi ensimmäisen kerran yli kolme metriä ja teki 12-vuotiaiden Suomen ennätyksen 306.

Minna Nikkasesta onkin tullut vuosien varrella lähes synonyymi naisten seiväshypylle Suomessa. Hän oli ensimmäisen kerran Suomen tilastoykkönen jo vuonna 2004 tuloksella 402. Sen jälkeen joku muu on onnistunut vain kerran nappaamaan tilaston kärkipaikan Minnalta. Tämä ”työtapaturma” tapahtui vuonna 2008, kun Vanessa Vandy (431) hyppäsi sentin enemmän kuin Nikkanen.

Yksi jännittävä seuraamisen kohde liittyy siihen, kuinka moni suomalaishyppääjä on kauden päätteeksi neljän metrin kerhossa. Toistaiseksi viisi naista on hypännyt tällä kaudella yli neljä metriä. Ennätys on viime kaudelta, jolloin kuusi naista ylitti 400 tai enemmän.


2011
2012
2013
2014
2015
1
430
440
450
452
456
2
400
395
405
415
425
3
385
390
405
410
425
4
380
385
402
410
420
5
375
376
401
405
416
6
373
375
390
400
395
7
355
375
380
380
390
8
355
370
380
380
390
9
352
370
375
370
380
10
352
370
370
365
375
375,7
384,6
395,8
398,7
407,2

2.8.2015

Kristiina Mäkelän tuskainen valinta

Kropan kuuntelu. Tai sietämätön kipu. Tai molemmat. Näitä tulin miettineeksi lauantaina, kun katselin televisiosta Kalevan kisoja. Kristiina Mäkelä hyppäsi kolme kertaa, 13,37, 13,84 ja 13,57. Sen jälkeen hän jätti kolme viimeistä hyppyä käyttämättä, sillä Mäkelän kolmannelle mestaruudelle ei näkynyt uhkaajaa. Haastajista vain Essi Lindgren (13,09) pääsi yli 13 metriä. 

Kristiina Mäkelä
Tietenkin on kolmaskin vaihtoehto kropan kuuntelun ja sietämättömän kivun lisäksi. Se kolmas vaihtoehto on järki. Järki voi sanoa, että ei kannata hypätä pelkästä hyppäämisen ilosta vastatuulessa enempää, kun lähimpään uhkaajaan on eroa 75 senttiä.

22-vuotias Kristiina Mäkelä on noussut suomalaisessa yleisurheilussa yhdeksi harvoista kansainvälisistä tähdistä. Tähtiluokituksen hän sai hypättyään viime talvena hallissa Suomen ennätyksen kansainvälisille mitoille 14,20. EM-hallikisoissa hän hyppäsi karsinnassa 14,06 ja sijoittui loppukilpailussa kahdeksanneksi tuloksella 13,66. Loppukilpailussa hän sai vain kaksi mitattua tulosta.

Kesäkuussa Orimattilan Jymyä edustava Mäkelä loikki Lahdessa ulkorataennätyksensä 14,06.

Tuloskuntoa löytyy siis sinne 14 metriin, joka vastaa karkeasti miesten 17 metrin tasoa. Kansallisella kärkitasolla liikutaan silloin, kun nainen hyppää 13 metriä ja mies 16 metriä, kuten esimerkiksi Lappeenrannan Urheilumiesten 19-vuotias Simo Lipsanen. Nuorukainen loikki Tsheboksaryn Eurooppa Cupissa juhannuksena myötätuulen avittamana 16,62. Lauantaina hänen ”hop, step and jump” kantoivat karsinnassa tasan 16 metriä. Sunnuntaina Lipsanen hamuaa ensimmäistä voittoaan Kalevan kisoissa.

Miesten Suomen ennätys on Pertti Pousin 17,00 Kuortaneen juhannuskisoista vuodelta 1968. Johan Meriluoto onnistui Turun Kalevan kisoissa 2001 venyttämään loikkansa peräti 17,04:ään, mutta myötätuulta oli silloin harmittavasti liikaa. Kaikkiaan kymmenen  kertaa Kalevan kisoissa voittanut Meriluoto oli Edmontonin MM-kisoissa 2001 kymmenes.

MM-Edmontonissa Meriluoto hyppäsi karsinnassa sen kauden parhaansa 16,76, mutta loppukilpailussa tulokseksi tuli 16,54.

Tästä tullaankin kolmiloikan neljänteen ”ulottuvuuteen” kropan kuuntelun, kivun sietämisen ja järjen käyttämisen lisäksi. Se on palautuminen. Kolmiloikkaajan jänteet, rustot ja lihakset vaativat maksimisuoritusten jälkeen paljon enemmän huoltamista ja palautumisaikaa kuin 100 metriä, kuulantyönnön tai pituushypyn lajikseen valinneella urheilijalla.

Tämä kaikki liittyy Kristiina Mäkelään ja hänen lajivalintaansa. Hänen on vaikea vakuuttaa yleisöä ja mediaa jokaisessa kilpailussa omista taidoistaan, koska kolmiloikkaajan pääsy tuloskuntoon, ja etenkin tuloskunnon muuttaminen hiekkakasassa huipputulokseksi, on poikkeuksellisen herkkää ja lisäksi äärimmäisen altista olosuhteiden vaikutuksille. Olisipa 20 asteen lämpö ja 1,5 metrin myötätuuli, niin 14 metriä olisi Mäkelälle ”jokapäiväistä leipää”. Jos katsomossa istutaan talvitakeissa ja hyppyjä tehdään vastatuuleen, ei urheilijoilla ole mahdollisuuksia loikkia ennätyksiä.

Kristiina Mäkelä on itse valinnut tuskien taipaleensa, joten ei häntä säälitellä kannata. Tähdeksi tullaan vain kärsivällisyyden, ja kärsimyksen, kautta.


19.7.2015

Näillä nuoteilla The Open 2015 ratkeaa

The Open Championshipin kahdelle ratkaisukierrokselle jatkaa 80 pelaajaa, jotka ovat pelanneet pariin tai alle. Heillä kaikilla on mahdollisuus voittoon, sillä kisaa kahden kierroksen jälkeen johtava Dustin Johnson -10 ei ole millään tavalla karannut takaa-ajajiltaan. 

Tämän vuoden turnaus St Andrews´n Old Coursella on jo osoittautunut monin tavoin dramaattiseksi ja historialliseksi. Kahden ensimmäisen päivän aikana suurimman huomion keräsi viisinkertainen Open-voittaja Tom Watson, jonka ensimmäisestä mestaruudesta on kulunut 40 vuotta. Myöhään perjantai-illan hämärässä hän käveli viimeisen kerran viimeisellä väylällä sijaitsevan myyttisen sillan, Swilcan Bridgen, yli.

Suomalaisittain tämän vuoden Open Championshipin suurin mielenkiinto päättyi siinä vaiheessa, kun Mikko Ilosen pitkä eagle-putti pysähtyi lauantai-iltana vain 30–40 sentin päähän toisen kierroksen viimeisestä reiästä. Jos se olisi jatkanut matkaansa reikään, Ilonen olisi päässyt jatkoon. Birdie-lopetus oli nyt laiha lohtu. Ilonen näyttää nyt kuitenkin löytäneen uudelleen kateissa olleen jyvän, sillä toisena päivänä vain 19 pelaajaa pelasi häntä paremmin!

Toisen kierroksen peli oli sateen vuoksi keskeytyksissä 3,5 tuntia. Kierroksen loppuun pelaaminen siirtyi sen vuoksi lauantaille. Mutta lauantain peliaikataulua riepotteli myrskytuuli, jonka seurauksena kolmas kierros pelataan sunnuntaina ja ratkaiseva päätöskierros maanantaina.

The Openin puolivälissä on vielä mahdoton sanoa,
kenen nimi nousee tulostaululla ylimmäksi.
Tässä vaiheessa kukaan ei vielä osaa sanoa varmuudella, kenestä leivotaan Champion Golfer vuosimallia 2015. Sen vuoksi esittelen kymmenen erilaista voittovaihtoehtoa. Siitä voi kukin haravoida itselleen mieluisimman suosikin!

1. Dustin Johnson kestää paineet 

Dustin Johnson (-10) on tuskallisen tutussa tilanteessa. 31-vuotias DJ on kamppaillut neljä kertaa aikaisemmin viime senteille asti major-turnauksen voitosta. Painajaismaisia muistoja ovat jättäneet US Open 2010, US PGA Championship 2010, The Open 2011 ja viimeisimpänä tämän vuoden US Open, jossa hän suti viimeistä puttia kolme kertaa ja menetti voiton Jordan Spiethille. Pitkälyöntinen Johnson näyttää luoneen nahkansa uusiksi viimeisen vuoden aikana, vai onko se näköharhaa? Monet sympatisoivat tätä inhimillistä hahmoa jo sen vuoksi, että hänen appiukkonsa Wayne Gretzky pääsisi onnittelemaan vävypoikaansa major-voittajana.

2. Paul Lawrie nousee jälleen

Cutin läpäisi peräti kahdeksan pelaajaa, jotka ovat aiemminkin voittaneet The Openin. Vuoden 1999 voittaja Paul Lawrie (-8) lähtee heistä parhaista asemista jahtaamaan uutta kaiverrusta arvostettuun kiertopalkintoon Claret Jugiin. Hän nousi mestariksi vuonna 1999 viimeisenä päivänä peräti kymmenen lyönnin takaa-ajoasemasta. Lawrielle, 46, tuo voitto taisi tuoda aikamoiset paineet, sillä sen jälkeen hän ei ole kertaakaan sijoittunut 20 parhaan joukkoon Openissa.

3. Louis Oosthuizen tekee ”tigerwoodsit”

 Eteläafrikkalainen Loius Oosthuizen (-7) on vain kolmen lyönnin päässä DJ:stä. Hän on edellinen Open-voittaja St Andrews´sta vuodelta 2010, jolloin hän jätti Lee Westwoodin seitsemän lyönnin päähän. Tällä kertaa karsiutunut Tiger Woods on edellinen pelaaja, joka on voittanut kahdesti Old Coursella, vuosina 2000 ja 2005. 32-vuotias Oosthuizen jakoi tämän vuoden US Openissa kakkossijan Dustin Johnsonin kanssa.

4. Padraig Harrington tripla-voittajaksi

Irlantilainen Padraig Harrington kuuluu niiden harvalukuisten pelaajien joukkoon, jotka ovat voittaneet kaksi kertaa peräkkäin The Openin, vuosina 2007 ja 2008. Hän selvitti cutin vaivattomasti (-3), mutta kärjessä oleva DJ on jo seitsemän lyönnin päässä. Harrington vietti peräti kuusi vuotta vaihtelevaa rivipelaajan elämää kunnes hän alkuvuodesta voitti Honda Classicin ja nousi jälleen todelliseksi major-voiton tavoittelijaksi. Monet luulivat (ainakin minä), että Harrington, 43, on jo historiaa. Irlantilainen oli itse kuitenkin toista mieltä. Tässä voi olla kisan yllätysvoittaja, jos kolmannen tittelin voittajaa nyt yllättäjänä voi pitää! Myös Ernie Elsillä, 45, on kaksi Open-titteliä (2002, 2012), mutta häntä en laske tällä kertaa voittajasuosikiksi. Els pääsi cutista läpi viimeisten joukossa par-tuloksella aivan kuten vuoden 1998 mestari Mark O´Meara ja vuoden 2001 mestari David Duvalkin.

5. Jordan Spieth Ben Hoganin tahdissa 

Jordan Spieth (-5) on saanut alkukauden esityksillään amerikkalaiset vakuuttuneeksi siitä, että hän on tuleva suurpelaaja. 21-vuotiaalla nuorukaisella on tietysti jo nyt kiinnitys golfin historiaan kahdella peräkkäisellä major-voitollaan (Masters ja US Open). Vain yksi pelaaja, Ben Hogan, on voittanut niiden jatkoksi samana vuonna The Openin. Paineet näkyivät Spiethin otteissa jo US Openin viimeisellä kierroksella. Nyt hän on puolimatkassa viisi lyöntiä piikissä olevan DJ:n takana. Kumpi pelaaja, Spieth vai Johnson, ottaa tästä asetelmasta suuremmat paineet?

6. Sergei Garcian ensimmäinen

Sergei Garcia (-5) pelaa Jordan Spiethin parina kolmannen kierroksen. Se asetelma on kuin Ryder Cupista, missä espanjalainen on monesti esittänyt vahvoja otteita. Garcia voi tänään hilata itsensä Spiethin vanavedessä voittokamppailuun. Lähimpänä major-voittoa Garcia oli vuonna 2007, jolloin hän hävisi juuri Openin uusinnan Padraig Harringtonille.

7. Phil Mickelsonin paluu

Phil Mickelson sortui US Openissa paineiden alla. Häneltä puuttuu Career Grand Slamista vain US Open, mutta tälläkään kertaa sitä puuttuvaa lenkkiä ei 45-vuotiaalle Mickelsonille suotu. Hän voitti British Openin kaksi vuotta sitten Muirfieldissä, joten nyt hän saattaa paineettomassa tilassa kuroa kahdeksan lyönnin eron Dustin Johnsoniin umpeen ja nostaa pokaalin hyvityksenä US Openin pettymykselleen.

8. Australialaisten juhlat

Australialla on kaksi kovaa pelaajaa mukana tämän vuoden Openin kärkikahinoissa. Adam Scott voitti kaksi vuotta sitten Mastersin sijoituttuaan edellisvuoden Openissa toiseksi. Kolmessa viimeisessä British Openissa hänen sijoituksensa ovat vakuuttavasti 2., T3., ja T5, ja nyt tätä sarjaa voisi täydentää vaikka ykkösellä. Scott on samoissa asemissa kuin toinen australialainen Jason Day (-7), vain kolme lyöntiä kärjestä. Toistaiseksi Day, 27, on jäänyt vähän vanhemman Scottin, 35, varjoon. Mutta myös Dayllä on niin paljon hyviä sijoituksia arvoturnauksista, että jonain päivänä hänenkin uskoisi nostavan major-pokaalin suorille käsivarsille. Ehkä jo maanantaina?

9. Ruotsalaisten juhlat

Cutin läpäisi kaksi pohjoismaalaista pelaajaa, ja kuinka ollakaan molemmat ovat ruotsalaisia. David Lingmerth (-3) lähtee vähän paremmista asemista ratkaisukierroksille kuin Henrik Stenson (-1), mutta veikkaisin Stensonin rutiinin nostavan hänet lopputuloksissa hyvinkin korkealle. Tällä kertaa ruotsissa ei pidätetä henkeä ”ikuisesti” odotetun miesten major-voiton puolesta, mutta katsotaan nyt kisa loppuun. Stensonista ei koskaan tiedä.

10. Japani nousee kartalle

Hideki Matsuyama on väläytellyt taitojaan viime aikoina. Hän on vain neljän lyönnin päässä Dustin Johnsonista, mutta toisen kierroksen alku kertoi, millaista potentiaalia japanilaisessa on: hän nakutti neljälle ensimmäiselle reiälle peräkkäiset birdiet! Se oli kova suoritus, sillä hän kamppaili 72 lyönnin avauskierroksensa jälkeen jatkoon pääsystä. Toisena päivänä hänen kokonaistuloksensa 66 lyöntiä oli kierroksen parasta pelaamista, vain amerikkalainen Russell Henley pystyi samaan.