19.8.2015

Sebastian Coe on vahvempi kandidaatti kuin Sergei Bubka IAAF:n puheenjohtajaksi

Yleisurheilun MM-kisat alkavat Pekingissä keskiviikkona, vaikka urheilijat astuvat mondo-radalle vasta lauantaina. Ensimmäisenä lajina on valtapeli.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF valitsee keskiviikkona Pekingissä uuden puheenjohtajan senegalilaisen Lamine Diackin, 82, seuraajaksi.

Tehdään tämä nyt selväksi: Yleisurheiluliiton puheenjohtaja on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista urheilujohtajista. Lamine Diackin edeltäjä italialainen Primo Nebiolo istui puheenjohtajana kuolemaansa asti. Primo siirtyi taivallisille kilparadoille 76-vuotiaana, joten Diack on selvinnyt edeltäjäänsä paremmin. Hän voi seurata MM-yleisurheilua kunniavieraana, entisenä puheenjohtajana. Ja kun Lamine saapuu lehtereille, häntä tervehditään edelleenkin Mister Presidenttinä, silkasta arvostuksesta.

On siis ymmärrettävää, että herrat Sergei Bubka, 51, ja Sebastian Coe, 58, haluaisivat kovasti IAAF:n kuudenneksi puheenjohtajaksi. Se tarkoittaisi olympiakisojen keskeisimmän lajin kehittämistä seuraavien parinkymmenen vuoden ajan: olympiadeittain laskien: Rio 2016, Tokio 2020, ja sitten tasaiseen tahtiin 2024 (veikkaan Pariisia isännäksi), 2028, 2032, ehkä vielä 2036.

Olin Edmontonin MM-kisoissa 2001 toimittajana, kun Lamine Diack valittiin ensimmäisen kerran IAAF:n kongressin päätöksellä järjestön johtoon. Sitä ennen hän oli Primon kuoleman jälkeen vain hoitanut tehtävää parin vuoden ajan, väliaikaisesti. Muistan mustat autot ja viiden tähden hotellin pehmeät kokolattiamatot. En olisi uskonut Diackin voittoon, mutta Ranska oli Euroopassa hänen ”takuumiehenään”, eikä senegalilaisen asemaa ole sen kokouksen jälkeen horjuttanut oikeastaan mikään.

Kun nyt kirjoitan, että Sebastian Coe on erittäin todennäköisesti Diackin seuraaja, olen aika lailla puolueellinen. Olen jutellut Coen kanssa jo hänen urheiluvuosinaan, ja syönyt hänen kanssaan lounasta (no, oli siellä Ike Kanerva ja Mikko Vannikin). Olen opiskellut hänen harjoitusmenetelmiään ja lukenut hänen elämäkertansa.

Olen tavannut myös Sergei Bubkan muutamaan kertaan lehdistötilaisuuksissa. Siinä, missä Sebastian käyttää äidinkieltään vaivattomasti, siinä Sergei taivuttaa englantia venäläisellä aksentilla. Se ei ole tietenkään yhtä joustavaa kuin Loughboroughissa opiskelleen britin ”puhdas” englanti.

Lontoon olympiakisat 2012 olivat Sebastian Coen työnäyte. Niitä kisoja seurasin televisiosta. Tältä etäisyydeltä kisat näyttivät onnistuvan täydellisesti. Yes Sir, minä olen valintani tehnyt. 

Katsotaan nyt kuitenkin maltilla, miten keskiviikkona IAAF:n kongressissa käy.


13.8.2015

PGA Championship on kauden viimeinen major - juhliiko Rory, Jordan vai ehkä Tiger?

Kauden 2015 neljäs ja viimeinen major-turnaus PGA Championship alkaa tänään Kohlerissa Pete Dyen suunnittelemalla Whistling Straitsin kentälllä. Sen eräs tunnuspiirre on viimeinen väylä, jolle kenttäsuunnittelija on sijoittanut 96 hiekkaestettä.

Olen pelannut Israelissa maan ainoan 18-reikäisen golfkentän, Caesarean. Sen uudelleensuunnittelusta on vastannut samainen Pete Dye. Kentällä on minun makuuni tarpeettomiakin bunkkereita, ja korotettuja viheriöitä. Mutta tämä on ilmeisesti Pete Dyen suunnittelutyyli, joten mikä minä olen sitä kritisoimaan.

Kun PGA Championship pelattiin viimeksi viisi vuotta sitten Whistling Straitsin kentällä, Dustin Johnson laittoi viimeisellä kierroksella mailansa maahan hiekkaesteessä saaden siitä kahden lyönnin rangaistuksen. Sen myötä DJ jäi kahden lyönnin päähän jaetusta kärkipaikasta, josta olisi päässyt uusimaan voitosta.

Helsingin Sanomissa oli tänään juttua ”Golfin kanuunat”, jossa DJ esitellään maailman pitkälyöntisimpänä huippupelaajana. Tulos tehdään kuitenkin aina viheriöillä, kuten DJ todisti puttaillessaan kesäkuussa US Openissa kolme kertaa läheltä reikää. Ensimmäinen putti olisi tuonut voiton, toinen putti olisi vienyt uusintaan voitosta, kolmas jätti vain suuren pettymyksen.

Rory McIlroy palaa pakkolomalta


Minun kirjoissani Dustin Johnson ei ole PGA Championshipin suosikki, mutta voin olla väärässä. Minä seuraan suurimmalla mielenkiinnolla Rory McIlroyta, joka palaa jalkapallohöntsäilystä saamansa nilkkavamman aiheuttaman pakkolevon jälkeen tositoimiin nälkäisempänä kuin koskaan.

Rory on edelleen maailman ykköspelaaja, mutta amerikkalainen nuori nousukas Jordan Spieth on noussut huohottamaan niskaan Mastersin ja US Openin voittojensa turvin. Spieth oli hyvin lähellä kolmattakin peräkkäistä voittoa The Open Championshipissä,

Roryn ja Jordanin kaksinkamppailu syttyy heti tänään  ensimmäisestä kierroksesta lähtien, sillä he ovat samassa ryhmässä yhdessä tuoreimman major-voittajan, The Openissa juhlineen Zach Johnsonin kanssa. Kolmikko starttaa tänä iltana kello 21.20 Suomen aikaa. 

Viimeisten major-turnausten voittajat:

2015 2014 2013
Masters J.Spieth B.Watson A.Scott
US Open J.Spieth M.Kaymer J.Rose
The Open Z.Johnson R.McIlroy P.Mickelson
PGA Champ R.McIlroy J.Dufner


Tiger Woods on arvoitus


Tiger Woods – suuri arvoitus.
Ja sitten pitää muistaa myös suuri arvoitus Tiger Woods. Vaikka hänen viimeisestä major-voitostaan on kulunut jo yli seitsemän vuotta, Tigerilla on edelleen osaamista ja taitoa. Jos hänen henkilökohtaiset asiansa ovat kunnossa, hän voi kartuttaa major-voittojensa (14 kpl) määrää. 

Vuoden suurin urheilu-uutinen ja todellinen jättiyllätys olisi, jos Tiger Woods voittaisi PGA Championshipin. Tiger starttaa Martin Kaymerin ja Keegan Bradleyn kanssa klo 16.15 tiiltä numero 10.


Mikko Ilonen nousukunnossa


Mikko Ilonen pelaa tänään torstaina ja huomenna yhdessä Ross Fisherin ja J.B. Holmesin kanssa. He lähtevät tänään ykköstiiltä klo 16.05 Suomen aikaa. Samaan aikaan lähtee 10. tiiltä myös toinen mielenkiintoinen trio: Dustin Johnson, Rickie Fowler ja Jason Day.

Mikko Ilonen pelasi viime viikolla parhaan kilpailunsa WGC Bridgestone Invitationalissa päästen viimeisellä 68 lyönnin kierroksellaan ensimmäisen kerran alla kentän par-tuloksen Firestonen haastavilla viheriöillä.

Viime vuoden PGA Championshipin jaettu seitsemäs sija on suomalaisen golfhistorian merkittävin major-saavutus. Viime syksyn menestysten jälkeen Ilosen peliin tuli pientä taantumaa, mutta kesän aikana on saatu vahvoja merkkejä kehityksestä. 

Voit lukea Mikko Ilosen aiemmista major-turnauksista keväällä ilmestyneestä kirjastani Golf - suuret turnaukset, suuret voittajat (Auditorium).

Mikko Ilonen ei ole koskaan aikaisemmin osallistunut kolmeen major-turnaukseen samalla kaudella. Kun Masters ja The Open päättyivät niukasti karsiutumiseen, jää tuloksen tekeminen PGA Championshipin varaan. Uskon, että Ilosen peliä kannattaa seurata alusta lähtien tarkasti!

Mikko Ilonen: viime kausien majorit
2015 2014 2013
Masters  MC Ei osall. Ei osall.
US Open Ei osall. Ei osall. Ei osall.
The Open MC MC T79.
PGA Champ T7. MC