In memoriam: Charles Sifford (1922–2015)

Tiistaina 92-vuotiaana kuollut Charles Sifford (1922–2015) oli ensimmäinen tummaihoinen golfari, joka murtautui valkoisten hallinnoimassa golfissa korkeimmalle tasolle, US PGA:n jäseneksi ja PGA-kiertueen osakilpailuvoittajaksi. 1967 Charlie voitti Greater Hartford Openin, ensimmäisen PGA-turnauksensa, ja vuonna 1969 Los Angeles Openin. Hän oli tuolloin jo 47-vuotias.

Sifford ei ollut ainoa rotusyrjinnästä kärsineistä tummaihoisista golfareista. Mutta juuri hän onnistui murtamaan PGA:n ”white-only” säännöt ja periaatteen. Caddiena aloittaneesta Charliesta tuli ”golfin Jackie Robinson”, ennakkoluulojen ja vanhojen sääntöjen murtaja. Robinson pelasi ensimmäisenä afroamerikkalaisena major-liigan baseballia vuonna 1947. Robinson kysyi 1950-luvulla National Negro Open -turnauksia hallinneelta Siffordilta: "Oletko luovuttaja?" Ei ollut.

Charlie Sifford pääsi näyttöjensä ansiosta pelaamaan yhä tasokkaampiin turnauksiin. Vuonna 1957 hän voitti Long Beach Openin, joka oli yhteisturnaus US PGA:n kanssa. Neljä vuotta myöhemmin hänen oikeustaistelunsa tuotti tulosta, PGA muutti sääntöjään, ja 39-vuotias Sifford sai ensimmäisenä tummaihoisena pelaajana PGA:n täysjäsenyyden.

Charlie Siffordin elämäntarina ja pelit kerrotaan vuonna 1992 ilmestyneessä elämäkerrassa ”Just let me play”. Myöhemmällä iällään Sifford sai runsaasti tunnustusta.

Voi olla, että hän arvosti kaikkein eniten Tiger Woodsin lausuntoa: ”Isoisä, jota minulla ei koskaan ollut.”

 Kun Sifford valittiin golfin Hall of Fameen vuonna 2004, hän pyysi Gary Playeriä pitämään esittelypuheen. Viiime vuonna presidentti Barack Obama luovutti Charles Siffordille arvokkaimman siviilille myönnettävän tunnustuksen Yhdysvalloissa, Presidential Medal of Freedom -mitalin.

Charlie Sifford and Tiger Woods at the 1998 Nissan Open (AP). Woods called Sifford "the grandpa I never had." pic.twitter.com/LpHOivnAl3
— Golf.com (@golf_com) February 4, 2015

Paavo Nurmelle sataa haasteita, Newarkissa ennätykset nro 17 ja 18

4.2.1926 Kilpailu nro 13, ennätykset nro 17 ja 18

Paavo Nurmi voitti Gunnar Nilsonia ja August Fageria vastaan käymänsä kilpailun Newarkissa ja teki kaksi maailmanennätystä. 2 ½ mailin (4023 metriä) kilpailun voittoaika oli 11.59,8. Väliaika (10.55,0) 4000 jaardin kohdalla alitti englantilaisen Al Shrubbin 20 vuotta vanhan ennätyksen, mutta kahden ja puolen mailin loppuaika oli peräti 14,4 sekuntia huonompi kuin Willie Ritolan väliaika edellispäivänä Madison Square Gardenissa!

Nurmi ohitti 4000 metriä ajassa 11.55,6. Tällä metrimatkalla amerikkalaiset eivät olleet aiemmin ennätyksiä kirjanneet. Joillakin listoilla tämä on laskettu mukaan ennätyksiin, vaikka Ritolan vauhti edellispäivänä oli varmasti kovempi. Hänelle ei vain kellotettu tuolla kohtaa virallista väliaikaa. Kaikkia uutisia ei kirjoitettu paikallisissa lehdissä kahden ennätyksen pohjalta. Mutta olkoon, lasketaan nyt tässä myös metrimatkan aika ennätykseksi.

Nurmen tilastoihin merkittiin siis kaksi ennätystä, ja 12. voitto 13. kilpailussa.

Harrisburgissa ilmestynyt The Evening News kertoi, että Shrubb juoksi tuloksensa ulkoradalla. Shrubbin tulosta pidettiin vuosikaudet suorastaan ihmeellisenä tuloksena, ”magic time”.

Tämän viikon iso kilpailu on lauantaina edessä oleva Wilco A.C.:n 3000 metriä. Siitä on kirjoiteltu alkuviikolla jo runsaasti. Keskiviikkona Joie Ray vetäytyi tältä matkalta. Hän ilmoitti juoksevansa 1500 metriä ja haastavansa Paavo Nurmen. Ray antoi lehdille tiedoksi haasteensa, jonka mukaan hän oli vuosikaudet ollut valmis kilpailemaan ketä tahansa vastaan millä tahansa matkalla, joten nyt Nurmenkin tulisi ottaa hänen haasteensa vastaan tällä lyhyemmällä matkalla.

Manageri Hugo Quist kuitenkin kertoi (Logansport Pharos-Tribune, 5.2.1925), että Nurmi ei voi tällä aikataululla mitenkään muuttaa kilpailuohjelmaansa. Hän on valmistautunut juoksemaan lauantaina pidemmän matkan.

Muitakin haasteita oli ilmassa. Olympiavoittaja Charlie Paddock oli esittänyt Paavolle haasteen 100 jaardin tasoitusjuoksuun. Paavo saisi viisi jaardia eteen. Paddockilla oli nimissään 100 ja 200 metrin ja vastaavien jaardimatkojen maailmanennätykset, joten haaste ei ollut Nurmen kannalta mitenkään mielekäs.

Nurmelle alettiin puuhata myös 800 metrin kilpailua parasta amerikkalaista puolimaileria Al Helffrichiä vastaan. Lisäksi lehdissä kirjoitettiin, että Paavo oli kutsuttu juoksemaan Pariisin oopperaan, minne rakennettaisiin häntä varten 200 metriä pitkä juoksurata.

Paavo Nurmen elämäntarinaa kerrottiin jatkokertomuksena mm. Lincoln Evening Journalissa. Charles E. Parker oli kirjoittanut tarinan, ja se esiteltiin ikään kuin Parker olisi haastatellut Nurmea. Ehkä joku haastattelutilanne oli ollutkin. Käytännössä Parker lienee saanut apua tekstin tekemiseen monilta suomalaisilta. New Yorkissa asui tuolloin 4000 suomalaista, ja siellä ilmestyi kuusi suomalaista sanomalehteä, neljä suomen ja kaksi ruotsin kielellä. Avustajia ja taustojen kertojia oli siis runsaasti.

Paavo kertoi Parkerin jutussa muun muassa, että hän söi ensimmäisen kerran lihaa vasta 18-vuotiaana. Suunnilleen samoihin aikoihin hän alkoi juoda kahvia.

Ennätyslaskuri

nro 17: 4000 jaardia 10.55,0

nro 18: 4000 metriä 11.55,6

Paavo Nurmi palasi ennätysten tielle

3.2.1925 Kilpailu nro 12, ennätys nro 16

Paavo Nurmi kilpaili jälleen tiistaina kahden välipäivän jälkeen. Edellisen viikonlopun kaksi vaatimatonta kilpailua olivat enää kaukainen muisto vain. Western Unionin kisoissa Madison Square Gardenissa New Yorkissa matkana oli 2 1/4 mailia eli 3620 metriä. Loppuaika 10.19,0 oli uusi ennätys, ja toimittajat pääsivät taas ylistämään Nurmea, vaikka Willie Ritola juoksi 5000 metrillä uuden ennätyksen 14.31,0 ja paranteli väliaikoina kahta muutakin ennätystä. Myös kävelijä Willie Plant ylsi uuteen ennätykseen.

Nurmen aika oli jo 16. ennätys hänen Amerikan-kiertueellaan.

Itse asiassa joissakin lehdissä suurinta huomiota Nurmen ohella sai Joie Ray, joka voitti mailin hienolla ajalla jääden vain kaksi kymmenystä Nurmen maailmanennätyksestä. 

Paavo Nurmi, jonka kaksi edellistä kilpailua olivat olleet vilustumisen takia pettymyksiä, ei antanut kanssakilpailijoilleen tällä kertaa tasoitusta. Ilmar Prim ja August Fager jäivät suosiolla Nurmesta yli kierroksen, mutta Amerikan oma poika Verne Booth ei halunnut tulla kierroksella ohitetuksi ja hän kiri maalilinjalle ennen Nurmea (siis noin 140 metriä Nurmelle kuitenkin hävinneenä).

Paavo Nurmen markkina-arvo ei ollut kärsinyt parista vaatimattomammasta
kilpailusta, sillä hänen mahdollinen kilpailemisensa Fitchburgissa
oli jo paikallisen lehden pääuutinen!

Tämä Verne Boothin merkillinen pinnistys sai The Brooklyn Daily Eaglen toimittajan George Trevorin tekemään johtopäätöksen, että Nurmen vahvuus on vain kestävyydessä. Jos vain joku amerikkalaisista jaksaisi roikkua Nurmen mukana viimeiselle kierrokselle, niin silloin suomalainenkin olisi lyötävissä! Niinpä!

Kahden kilpailun ajan kestänyt pienoinen lama ei näyttänyt vaikuttaneen Nurmen maineeseen. Bostonin lähistöllä ilmestyvä Fitchburg Sentinel veti etusivun pääotsikoksi kilpailupäivänä 3.2.1925, että Nurmi saattaa keväällä tulla kaupunkiin juoksemaan!

Nurmen kilpailukaruselli oli taas täydessä vauhdissa, sillä seuraava kilpailu oli ohjelmassa heti keskiviikkona.

Ennätyslaskuri

nro 16: 2 ¼ mailia 10.19,0, kilpailu nro 12, voitto nro 11.