27.11.2014

Hannes Kolehmainen kuriirina

Viron urheiluhistoriallinen seura täyttää 25 vuotta. Olen lähdössä Tarttoon pitämään juhlapuhetta liittyen sadan vuoden takaisiin urheilu-uutisiin. Hannes Kolehmainen oli luonnollisesti suuri tähti tuolloin pari vuotta Tukholman olympiakisojen jälkeen.

Elokuun lopussa Hannes esiintyi Suomen Urheilulehden piirroksessa sotilasasussa. Kuvateksti kertoi, että Hannes on kuriirina, siis lähettinä. Hänen kantapäillään ratsastaa saksalainen sotilas, ja Hanneksen sotilasasu on mitä ilmeisimmin Venäjän armeijan asu.

Kyse on pilapiirroksesta, jonka Suomen parhaisiin puolimailereihin lukeutunut Ola Fogelberg oli toimitukselle, mahdollisesti pyynnöstä, tehnyt. Myöhemmin Fogelbergin nimi tuli tutuksi Pekka Puupää -sarjakuvista.

Neljän piirroksen sarja on otsikoitu: Mihin suomalaisia urheilijoita käytettäisiin sodassa?

Muut urheilijat ovat Elmer Niklander, "Oitin Kanuuna", joka heittelee kuumia kuulia rukkaset kädessä saksalaisten niskaan, Yrjö Koivisto hyppää seipäällä "vihollislinnoitukseen" eli saksalaisten miehittämille muureille ja Johan Pettersson heittää saksalaista sotilasta kuin moukaria.

Pari viikkoa myöhemmin on pilapiirroksissa Jonni Myyrä, joka yrittää keihäällä pudottaa Zeppeliinin, ja Armas Taipale, joka heittelee räjähtäviä kiekkoja vihollisen niskaan.

No, painettuun sanaan on totuttu luottamaan. Syystä tai toisesta Armas Taipaleesta levisi huhu, että hän on lähdössä sotakouluun. Liekö niin, että syynä olivat nämä piirrokset. Syyskuussa Urheilulehti katsoi joka tapauksessa aiheelliseksi selväsanaisesti ilmoittaa, että Taipale ei ole lähdössä sotakouluun Venäjälle!

Niin ja Hanneksesta. Hän ei todellakaan ollut liittymässä Venäjän armeijaan, vaan Tukholman sankari matkusti syyskuussa takaisin Amerikkaan, mistä oli keväällä saapunut kotimaahan.

23.11.2014

Mikko Ilosen kausi tilastojen valossa: tasaista kehitystä

European Tourin Race to Dubai -rankingin voitti toistamiseen Rory McIlroy. Kauden 2014 päätöskilpailun voittanut Henrik Stenson sijoittui kokonaispisteissä pohjoisirlantilaisen jälkeen toiseksi ja Mikko Ilonen 18:nneksi. 

Ilonen sijoittui Race to Dubaissa viime vuonna ensimmäisen kerran 30 parhaan joukkoon, 23:nneksi. Silloin hyvä sijoitus tuli lähinnä yhden voiton ja kahden kakkossijan ansiosta. Kymmenen joukkoon hän pelasi yhteensä neljä kertaa.

Tänä vuonna lahtelaisen kehitys näkyy parhaiten rankingsijoituksen parantumisena viidellä pykälällä, 18:nneksi. Kauden saldona on kaksi voittoa ja yksi kakkossija, ja yhteensä seitsemän sijoitusta Top-10:iin.

Mistään suuresta harppauksesta ei ole kyse. Lyöntikeskiarvo oli viime vuonna 70,96, ja tänä vuonna aavistuksen parempi, 70,88.

Tilastot antavat jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka Ilonen on pelaajana kehittynyt. Toisaalta hän on vuosi vuodelta nostanut tasoaan ja päässyt pelaamaan kovempiin kisoihin, joissa kenttien viritykset ovat vastaavasti aina vaan haastavampia, ja vastustajat ovat samalla tasokkaampia.

Yksi parhaista mittareista, joka kertoo Mikon pelin parantumisesta, on onnistumisprosentti, joka kuvaa cut-rajan läpäisyä. Tällä kaudella hän on pelannut loppuun asti 76,92 prosenttia kisoista. Vain kuusi kertaa hän on karsiutunut cutissa. Vuosi sitten tuli myös kuusi karsiutumista, mutta silloin hän pelasi 23 turnausta eli kolme vähemmän kuin tällä kaudella. Silloinkin onnistumisprosentti oli jo hyvä, 73,91.

Mikko Ilonen tekee tietenkin valmentajansa Timo Rauhalan kanssa tarkat suunnitelmat alkavalle kaudelle. Mutta yhtenä tavoitteena voisi olla juuri huonojen turnausten kitkeminen entisestään. Toisaalta voisin kuvitella, että valmentajan näkökulmasta mielekkäämpi tavoite voisi olla huippusijoitusten määrän kasvattaminen.

Ensi kaudella Ilosen ohjelmassa on aikaisempaa enemmän turnauksia myös Yhdysvalloissa. Se voi tarkoittaa, että kilpailumäärää on lisääntyvän matkustamisen vuoksi vähennettävä. Kilpailujen ja kilpailumatkojen suunnittelu saakin tässä vaiheessa peliuraa aivan uuden painoarvon. Onkin todella mielenkiintoista seurata, millaisella ohjelmalla kaksikko Ilonen–Rauhala lähtee alkavaan kauteen 2015.