Mikko Ilosen kausi tilastojen valossa: tasaista kehitystä

European Tourin Race to Dubai -rankingin voitti toistamiseen Rory McIlroy. Kauden 2014 päätöskilpailun voittanut Henrik Stenson sijoittui kokonaispisteissä pohjoisirlantilaisen jälkeen toiseksi ja Mikko Ilonen 18:nneksi. 

Ilonen sijoittui Race to Dubaissa viime vuonna ensimmäisen kerran 30 parhaan joukkoon, 23:nneksi. Silloin hyvä sijoitus tuli lähinnä yhden voiton ja kahden kakkossijan ansiosta. Kymmenen joukkoon hän pelasi yhteensä neljä kertaa.

Tänä vuonna lahtelaisen kehitys näkyy parhaiten rankingsijoituksen parantumisena viidellä pykälällä, 18:nneksi. Kauden saldona on kaksi voittoa ja yksi kakkossija, ja yhteensä seitsemän sijoitusta Top-10:iin.

Mistään suuresta harppauksesta ei ole kyse. Lyöntikeskiarvo oli viime vuonna 70,96, ja tänä vuonna aavistuksen parempi, 70,88.

Tilastot antavat jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka Ilonen on pelaajana kehittynyt. Toisaalta hän on vuosi vuodelta nostanut tasoaan ja päässyt pelaamaan kovempiin kisoihin, joissa kenttien viritykset ovat vastaavasti aina vaan haastavampia, ja vastustajat ovat samalla tasokkaampia.

Yksi parhaista mittareista, joka kertoo Mikon pelin parantumisesta, on onnistumisprosentti, joka kuvaa cut-rajan läpäisyä. Tällä kaudella hän on pelannut loppuun asti 76,92 prosenttia kisoista. Vain kuusi kertaa hän on karsiutunut cutissa. Vuosi sitten tuli myös kuusi karsiutumista, mutta silloin hän pelasi 23 turnausta eli kolme vähemmän kuin tällä kaudella. Silloinkin onnistumisprosentti oli jo hyvä, 73,91.

Mikko Ilonen tekee tietenkin valmentajansa Timo Rauhalan kanssa tarkat suunnitelmat alkavalle kaudelle. Mutta yhtenä tavoitteena voisi olla juuri huonojen turnausten kitkeminen entisestään. Toisaalta voisin kuvitella, että valmentajan näkökulmasta mielekkäämpi tavoite voisi olla huippusijoitusten määrän kasvattaminen.

Ensi kaudella Ilosen ohjelmassa on aikaisempaa enemmän turnauksia myös Yhdysvalloissa. Se voi tarkoittaa, että kilpailumäärää on lisääntyvän matkustamisen vuoksi vähennettävä. Kilpailujen ja kilpailumatkojen suunnittelu saakin tässä vaiheessa peliuraa aivan uuden painoarvon. Onkin todella mielenkiintoista seurata, millaisella ohjelmalla kaksikko Ilonen–Rauhala lähtee alkavaan kauteen 2015.

Charles Sifford saa Presidential Medal of Freedomin

Ensi maanantaina tehdään ainutlaatuista urheiluhistoriaa, kun Yhdysvaltain presidentti Barack Obama luovuttaa 92-vuotiaalle Charles Siffordille Presidential Medal of Freedom -mitalin. Se on arvokkain siviilille myönnettävä tunnustus Yhdysvalloissa.

Aikaisemmin vastaava "respectin" osoitus on tarjottu vain kahdelle golfarille, Arnold Palmerille vuonna 2004 ja seuraavana vuonna Jack Nicklaukselle. Mutta tällä kertaa valintaan liittyy aivan toisen mittaluokan tunteet. Nyt on kyse yhteiskunnallisesti ja eettisesti merkittävästä valinnasta, sillä Charles Sifford on rotuerottelun vastaisen taistelun elävä symboli.

Sifford on yksi niistä harvoista pelaajista, joilla oli aikanaan rohkeutta uhmata valkoisten erityisasemaa golfissa. Sifford voitti 1950-luvulla kuusi kertaa National Negro Open -turnauksen. Mutta Masters-turnaukseen hänellä ei ollut mitään asiaa.  Sitä johti rautaisella kädellä Clifford Roberts. Jos jonkun "naama ei miellyttänyt", Roberts järjesti porttikiellon.

Roberts keksi muuttaa Masters-turnauksen kutsuturnaukseksi voidakseen pitää värilliset pelaajat poissa kentältään. Hänen kerrotaan lausuneen, että Augustassa caddiet ovat aina mustia ja pelaajat valkoisia.

Tätä maailmankuvaa afroamerikkalaiset urheilijat lähtivät uhmaamaan. Jackie Robinson oli ennakkoluulojen murtaja baseballissa. Hän pelasi ensimmäisenä afroamerikkalaisena major-liigan baseballia vuonna 1947. Mutta golfia pelattiin vielä rasistisemmassa ilmapiirissä kuin baseballia. Robinson kysyikin kerran Siffordilta, oletko luovuttaja.

Mailapoikana aloittanut Charlie ei tosiaankaan ollut luovuttaja. Vähitellen hän pääsi pelaamaan kovatasoisempiin turnauksiin. Vuonna 1957 hän voitti sensaatiomaisesti Long Beach Openin, joka oli yhteisturnaus Yhdysvaltain PGA:n kanssa. Neljä vuotta myöhemmin oikeustaistelu tuotti tulosta ja hän sai ensimmäisenä tummaihoisena pelaajana PGA:n täysjäsenyyden, 39-vuotiaana. Mutta Mastersin ovet pysyivät suljettuina.

Kerrotaan, että kun Charlie pelasi vuonna 1962 Canadian Openin avauskierroksen 67 lyönnillä, Royal Montreal Golf Clubille tuli puhelu Augustasta. Sen jälkeen ilmoitustaululle ilmestyi lappu, että vanhasta käytännöstä poiketen kyseisenä vuonna Canadian Openin voittaja ei saakaan automaattista kutsua Masters-turnaukseen.

Vuonna 1967 Charlie voitti ensimmäisenä värillisenä PGA-kiertueen turnauksen Greater Hartford Openin, ja vuonna 1969 Los Angeles Openin. Hän oli tuolloin jo 47-vuotias.

Masters-turnaukseen Sifford ei siis koskaan päässyt. Lee Elder oli ensimmäinen afroamerikkalainen, joka pääsi pelaamaan Augustan viheriöille vuonna 1975.  Mutta ehkä jonkinlaisena hyvityksenä Sifford valittiin ensimmäisenä mustana pelaajana golfin Hall of Fameen vuonna 2004.

Maailman parhaalle golfarille Tiger Woodsille Charles Sifford on suuri sankari. Hän on kutsunut Siffordia isoisäksi, jota hänellä ei koskaan ollut. Woods on halunnut näin antaa oman tunnustuksensa miehelle, joka taisteli parhaat pelivuotensa tuulimyllyjä vastaan päästäkseen pelaamaan samoihin kisoihin parhaiden pelaajien kanssa. 14 major-turnausta voittanut Tiger Woods on myös sanonut, että Siffordin tekemien uhrausten ansiosta hänellä on tänä päivänä mahdollisuus pelata golfia.