tiistai 2. kesäkuuta 2015

Tämän vuoksi Blatter erosi

Sepp Blatter ilmoitti tiistaina FIFAn päämajassa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa erostaan. Viime perjantaina viidennelle kaudelle valittu 79-vuotias puheenjohtaja kertoi järjestävänsä uuden puheenjohtajavaalin, ja jatkavansa uudistuksia siihen asti.

Kaikki kansainväliset mediat, esimerkiksi BBC ja Daily Mail raportoivat tarkasti Blatterin erosta. 

Tuntui siltä, että vanha mies ei enää aivan ymmärtänyt ilmoittaneensa juuri erostaan. Mutta tämän eroilmoituksen jälkeen hän ei voi tehdä paljon muuta kuin siivota pöytänsä.

Blatter on ollut kansainvälisen jalkapallon vastuutehtävissä 40 vuotta. On surullista, että hän ei tajunnut viime viikolla vetäytyä puheenjohtajakilvasta arvokkaasti edes sen jälkeen, kun 14 FIFA:n johtajaa pidätettiin näyttävässä poliisioperaatiossa. Perjantain valinnan jälkeen hän päinvastoin isotteli, että kaikki eivät häntä äänestäneet, mutta hän on kaikkien presidentti.

Paine Blatteria kohtaan kasvoi päivä päivältä. Hänen eroilmoituksensa takana on kolme isoa asiaa:

1. Sponsorit reagoivat 

FIFA:n tuotot nelivuotiskaudella 2011–2014 olivat 5,7 miljardia dollaria. Yhteistyökumppanit ja televisiotulot perustuvat MM-lopputurnaukseen. Vuoden 2018 MM-turnaus on myönnetty Venäjälle, ja 2022 lopputurnaus Qatariin. Sponsorit ovat voineet ilmoittaa, että eivät halua olla Blatterin johtaman toistuvien korruptiosyytösten leimaaman FIFA:n kanssa enää tekemisissä ainakaan samassa mitassa kuin aikaisemmin.

2. UEFA reagoi

Eurooppa paheksui sveitsiläisen Blatterin valintaa voimakkaasti. Qatarin MM-lopputurnaus 2022 päätettiin ennen kuin tajuttiin, että siellä voisi järjestää järkevän turnauksen vain talvella. Se katkaisisi kaikki Euroopan jalkapallosarjat aiheuttaen seuroille isot taloudelliset menetykset. Oli luonnollista, että Euroopan suurseurat ovat olleet närkästyneitä. Paheksuntaa on lisännyt Qatarin jättistadionien rakentaminen, joka on jo nyt vaatinut väitteiden mukaan yli tuhannen orjatyöntekijän hengen.

3. Uusia epäselvyyksiä

Laajamittaiset poliisitutkinnat FIFA:n taloudellisista epäselvyyksistä ovat luultavasti nostaneet esiin uusia epäilyjä, todisteita, ja syytteitä. Blatterin olisi pitänyt ymmärtää heti, että 14 FIFA-johtajan poliisikuulustelut tuovat esiin uusia ikäviä asioita tai vahvistavat aiemmin huhuiksi leimattuja asioita.

Uskon, että Blatter oli vilpitön sanoessaan, että FIFA ja jalkapallo ovat hänelle tärkeitä.

Käytännössä Blatter ei enää järjestä uutta puheenjohtajavaalia, vaan järjestelyjä hoitanee FIFA:n lakiosaston johtaja Domenico Scala. Uusien puheenjohtajaehdokkaiden tausta on tässä tilanteessa tarkistettava äärimmäisen tarkasti, ja FIFA:n rahaliikenne on varmistettava niin, että skandaalit loppuvat tähän. Uusi vaali järjestetään aikaisintaan joulukuussa, mutta luultavasti järjestelyt vaativat sen verran aikaa, että uusi vaali toteutuu vasta alkuvuodesta ennen maaliskuuta 2016.

Mistä takaraja tulee? Blatterilla on tiedossa 80-vuotisjuhlat 10. maaliskuuta.

Puheenjohtajavaaliin asti Blatter on siis maailman mahtavimman urheilujärjestön puheenjohtaja käytännössä ilman valtaa tai tehtäviä. 


Ei kommentteja: