keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Niklas Ajo valmis aloittamaan espanjalaistallissa

Minulla oli keskiviikkona hyvää onnea, kun tapasin sattumalta suomalaisen moottoriurheilun kiinnostavimpiin nouseviin tähtiin lukeutuvan 20-vuotiaan Niklas Ajon. Vaatimattoman ja asiallisen oloinen nuorukainen ajoi ensimmäisen kerran MM-sarjassa jo 16-vuotiaana. Road Racing -karismaa tihkuvasta Niklaksesta on kehittynyt kuin huomaamatta jokaisen suomalaisäidin unelmavävy.

Tapasin yllättäen RR-kuski Niklas Ajon ja toivotin menestystä.
Moottoripyöräilyn MM-sarjaa ajava Niklas Ajo valmistautuu uuteen kauteen uusin ajatuksin. Moto3-luokassa ajava RR-kuski ajaa uudessa tallissa ja lisäksi hän on perustamassa omaa yritystä.

Ajo on toistaiseksi selvittänyt muun muassa tulevan yrityksensä toimintaan kuuluvia sopimus- ja lakiasioita. Yrityksellä ei ole vielä nimeä, mutta tarkoitus on hoitaa pakolliset kuviot niin ripeästi, että yritys toimisi jo ennen maaliskuussa alkavaa MM-sarjaa.

"Minun on helpompi hoitaa asioita, matkavarauksia ja muita, yrityksen kautta. Teen lisäksi Moottoriliitolle valmennustoimintaa. Nekin on helpompi laskuttaa yrityksen kautta", Niklas Ajo suunnittelee.

"Jatkan ensi kaudella KTM:n kalustolla minulle uudessa espanjalaisessa RBA-tallissa", Valkeakoskella asuva Ajo kertoo.

BOE41 RBA -tiimi on uusi toimija Moto3-luokassa. Sen taustalla on espanjalainen MotoGP-luokan kuljettaja Aleix Espargaro, joka sijoittui tällä kaudella MotoGP-luokassa seitsemänneksi. 

"Vanhasta tiimistäni tulee mukaani mekaanikko ja insinööri, joiden kanssa tein hyvää yhteistyötä jo aikaisemmin."

Viime kesänä loukkaantuminen pilasi mahdollisuudet hyvään sarjasijoitukseen, mutta hän oli kuitenkin kokonaispisteissä 15:s. Parhaimmillaan Niklas ajoi viidenneksi.

"Niitä kärkisijoituksia, viiden joukkoon, pitäisi tulla säännöllisesti. Sen jälkeen voisi ajatella nousua seuraavalle sarjatasolle", jo viidellä kaudella Moto3-luokassa kilpaillut Ajo kaavailee.

Suomen ykköskuljettaja Mika Kallio, 32, sijoittui päättyneellä kaudella Moto2-luokassa MM-hopealle.

Ei kommentteja: