Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paavo Nurmi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paavo Nurmi. Näytä kaikki tekstit

25.9.2023

Paavo Nurmen suosio kestää

Maailman parhaan juoksijan kuolemasta tulee 2. lokakuuta kuluneeksi 50 vuotta. Onko se paljon vai vähän? 50 vuotta voi tuntua pitkältä ajalta, jos katsoo eteenpäin. Mutta kun katsoo taaksepäin, se onkin yllättävän lyhyt aika.

Aika moni tuttu oli seuraamassa Helsingin olympialaisia. Niistä tuli viime vuonna kuluneeksi 70 vuotta.


Maaginen hetki: Paavo Nurmi tuo soihdun Stadikalle
Helsingin olympiakisojen avajaisissa 1952.
Museovirasto: Nasretdin, Räshid.

 

 

Olen saanut tehdä kirjoitustöitä Paavo Nurmen parissa jo usean vuoden ajan. Silti tämä vuosi on aivan poikkeuksellinen. Olen voinut konkreettisesti huomata, että Paavo Nurmi muistetaan maailmalla edelleen hyvin. 

Heti vuoden alussa tammikuussa olin Paavo Nurmi Gamesin toimarin Jari Salosen kanssa amerikkalaisen Sports History This Week -podcastin lähetyksessä. Jakson nimeksi tuli ”The Flying Finn Burns Out”. Me kerroimme Jarin kanssa parhaamme mukaan Paavosta. Sports History This Week -podcastin jakso löytyy täältä

Podcastin tuottajana oli Cooper McKim ja toimittajana Kaelen Jones. Hauskaa oli, että suuri Suomen ystävä Chris Turner oli myös mukana lopullisessa podcastissa.


 

Keväällä kerroin ruotsalaiselle ystävälleni Peter Dahlénille, joka on mediahistoriaan erikoistunut professori Bergenin yliopistossa, että Paavo kilpaili vain kerran Norjassa. Siitä tuli kesäkuussa kuluneeksi sata vuotta. Peter ehdotti, että kirjoittaisimme siitä yhteisartikkelin. Näin teimme, ja laajensimme artikkelia jonkun verran myös muihin kesän 1923 kilpailuihin. Se kesä sata vuotta sitten huipentui Paavon Tukholmassa juoksemaan mailin maailmanennätykseen 4.10,4. Artikkeli julkaistiin täällä idrottsforum.org -sivustolla Paavo Nurmen syntymäpäivänä 13. kesäkuuta.

 

Eikä siinä kaikki. Aivan hiljattain Ranskan luetuimman sanomalehden Ouest-Francen toimittaja otti yhteyttä Jari Saloseen kertoen halustaan kirjoittaa Nurmesta. Pariisi oli Paavolle tärkeä kaupunki muutenkin kuin hänen Pariisin olympiakisoissa 1924 saavuttamiensa viiden olympiakultamitalin kannalta. Paavo kilpaili monena vuonna Pariisissa  ja suunnitteli hetken jopa ranskalaiseen ammattilaistalliin siirtymistä.

Ja tietysti myös monet suomalaistoimittajat ovat juuri nyt tekemässä omia juttujaan Paavo Nurmesta. Juoksijoiden kuningas teki Suomea tunnetuksi maailmalla yli kymmenen vuoden ajan. Sellaiseen Suomi-propagandaan ei kukaan muu urheilija ole pystynyt.

 

Mistä tämä Paavo Nurmen renessanssi johtuu? Voiko hänen kuolemansa 50-vuotismuistopäivä 2.10.2023 olla niin merkittävä asia, että se yksin selittäisi lisääntyneen huomion?

Itse asiassa luulen, että tässä niitetään satoa osittain myös siitä, että Jari Salonen, Harri Halme ja kumppanit ovat viime vuosina nostaneet Paavo Nurmi Gamesin yhdeksi maailman kiinnostavimmista yleisurheilukilpailuista. Olen nähnyt kaikki Paavo Nurmi Gamesit viimeisten kymmenen vuoden aikana. Jokainen kilpailu on ollut kuin suuri kunnianosoitus maailman parhaalle juoksijalle. Järjestelyt ovat olleet ensiluokkaisia.

Kun tapahtumaa on järjestetty taidolla, se on ollut siivittämässä myös kotimaisia urheilijoita uudelle tasolle. Tulee nyt esimerkkinä mieleen Kuusjoen huimapää Wilma Murto, joka on noussut seiväshypyssä yhdeksi maailman parhaista. MM-kisoissa pronssille hypännyt Wilma on tällä hetkellä ehdolla Euroopan vuoden yleisurheilijaksi!

 

Paavo Nurmen tarina on kyllä tosi kiehtova. Minun tietokirjailijan urallani Paavon elämäkerta Mies josta tehtiin patsas (Docendo 2017) oli tärkeä virstanpylväs. Se avasi monia ovia. Kirjaa kyllä kritisoitiin joissakin tieteellisissä julkaisuissa, mutta en ole pikkumainen. Ne jutut olen tietysti jo aikaa sitten unohtanut. Luulen, että kritiikoillenikin Paavo Nurmi oli niin suuri ja tunteita herättänyt aihe, että he olisivat mieluummin nähneet oman nimensä teoksen kannessa kuin lukeneet minun kirjoittamaani kirjaa. Se on ihan ymmärrettävää. 

No, seuraava Paavo Nurmi -kirjani ilmestyy ensi talvena Readmen kustantamana. Tällä kertaa tuon Paavon Turusta Helsinkiin.

Olen jo henkisesti valmistautunut seuraaviin sivalluksiin, joten täytyy yrittää katsoa, jos jostain saisi sitä ennen hankittua haarniskan. Tohtorin miekka minulla on jo omasta takaa. 


Peter Dahlénin Uggla-kirja on vuodelta 2016.


 

No tosiaan. Kyllä ihmisen muisti on lyhyt! Minun piti kirjoittaa Bertil Ugglan elämäkerrasta. Aloin nimittäin pohtia tämän blogipostauksen kirjoittamista, kun professori Peter Dahlén lähetti linkin muutama vuosi sitten kirjoittamaansa mainioon Uggla-elämäkertaan, joka on nyt vapaasti luettavissa. Uggla oli sotilas ja vahva urheiluvaikuttaja, jonka maine kasvoi radion varhaisina vuosina huippuunsa. Hän veti Ruotsin radiossa aamuisin ohjattuja voimisteluhetkiä. Suosittelen tutustumaan kirjaan, jos mediahistoria, urheiluhistoria tai elämäkerrat kiinnostavat. Varoituksen sana on kuitenkin vielä paikallaan: Peter kirjoittaa ruotsiksi, förstås.

Peterin Uggla-kirjan (pdf) voi ladata tai sitä pääsee lukemaan tästä linkistä.


·   Peter Dahlén: Nationens väl och kroppens fostran. En biografi om idrottsledaren, militären och radiomannen Bertil Uggla. Malmö Studies in Sport Sciences vol 21. Bokförlaget idrottsforum.org – Vahva suositus!

30.6.2023

Paavo Nurmi Norjassa ja Ruotsissa 1923

Paavo Nurmen maine tunnettiin Norjassa.


Kestävyysjuoksun 9-kertainen olympiavoittaja Paavo Nurmi kilpaili vain yhden kerran Norjassa. Se tapahtui Ørnulf-seuran 30-vuotiskilpailuissa vuonna 1923. Myöhemmin samana kesänä hän juoksi Tukholmassa maililla uuden maailmanennätyksen.

Paavo Nurmi voitti ensimmäiset kolme olympiakultaansa Antwerpenin olympiakisoissa vuonna 1920. Suomen yleisurheilujoukkueen kokonaissaalis oli yhdeksän kultamitalia. Myös Yhdysvallat saavutti yhtä monta olympiakultaa, joten Suomi ja USA olivat maailman johtavat yleisurheilumaat.

Ensimmäisen maailmanennätyksensä Paavo Nurmi juoksi Tukholmassa 10 000 metrillä vuonna 1921. Seuraavana vuonna otti nimiinsä maailmanennätykset myös 2 000 ja 3 000 metrillä. Vuoden kolmas virallinen maailmanennätys oli Paavolle itselleen merkityksellisin. Hän alitti Tukholman olympiastadionilla Hannes Kolehmaisen ennätysajan 5 000 metrin juoksussa.

Tukholmasta alkoi vähitellen muodostua Paavo Nurmen ennätysten suosiollisin tekopaikka.

Paavo Nurmen nimi oli maailmalla nyt niin kiinnostava, että hänelle lähetettiin myös ulkomaisia kilpailukutsuja. Yksi tuli Norjasta, missä Ørnulf-seura valmistautui 30-vuotiskilpailuihinsa, jotka järjestettiin 16.–18.6.1923.


Paavo ilmeisestikin suunnitteli, että hän menisi ensin Tukholmaan ja sieltä Norjaan. Ruotsalaiset nimittäin intoilivat keväällä, että Paavo tulisi Tukholmaan harjoittelemaan ja edustamaan sikäläistä Linneaa katuviestissä. Ruotsalaislehdet kirjoittivat tästä monia juttuja, mutta luultavasti Paavolta kiellettiin kotimaassa tällainen ulkomaisen seuran edustaminen, sillä suunnitelma raukesi.

Vuoden 1923 suurimmat yleisurheilukilpailut olivat Göteborgin Pohjoismaiset kisat. Ne muistuttivat Malmössä vuonna 1914 järjestettyjä Balttilaisia kilpailuja, missä suomalaiset olivat menestyneet erinomaisesti.

Mutta Göteborgin kilpailuihin suhtauduttiin kotimaassa ristiriitaisin tuntein. Harvardin yliopiston valmentajaksi valittu Suomen 1920 olympiajoukkueen valmentaja Jaakko Mikkola kirjoitti johtavalle urheilutoimittajalle ja valmennuksen asiantuntijalle Lauri ”Tahko” Pihkalalle, että liikemiespiirit suunnittelivat kiekonheiton olympiavoittajan Armas Taipaleen lähettämistä Amerikkaan kilpailemaan. Mikkola painotti, että Taipaleesta tehtäisiin Amerikassa heti ammattilainen ja Suomi menettäisi Pariisin olympiakisoissa 1924 yhden kultamitalin.

Yhdysvallat oli siinäkin mielessä arveluttava maa, että suomalaiset pelkäsivät, että meidän parhaita urheilijoita värvättäisiin siellä Yhdysvaltain kansalaisiksi. Pariisin tulevan olympiamenestyksen kannalta kansalaisuuden vaihto oli yhtä kohtalokas visio kuin ammattilaiseksi julistaminenkin.

Lisäksi Mikkola ehdotti Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton (SVUL) puheenjohtajalle Aksel Ekille Bostonista lähettämässään kirjeessä, että urheilijoiden tuloksia ei pitäisi julkaista sanomalehdissä, sillä hänen mukaansa amerikkalaiset käänsivät kaiken englanniksi ja vertasivat, missä lajeissa heidän olisi tehtävä eniten töitä saavuttaakseen Suomen etumatkan.

Samassa kirjeessään Jaakko Mikkola vaati, että parhaita urheilijoita ei pitäisi lähettää edes Göteborgin Pohjoismaisiin kilpailuihin: ”Tulokset on pidettävä salassa. Jo siitäkin syystä on aivan välttämätöntä, että Ruotsin joukkue on mahdollisimman pieni… sillä matkalla kuluu ainoastaan varoja, joita tarvitaan 1924”, Mikkola ehdotteli SVUL:n puheenjohtaja Ekille.

Tässä Jaakko Mikkola oli eri linjoilla kuin valmentajakollegansa Lauri Pihkala, joka oli johtanut Suomen joukkueen menestykseen Malmössä 1914. Pihkala kannatti Göteborgiin lähtemistä.

Tästä nousi suuri myrsky niin Ruotsissa kuin Suomessakin. Lopulta Suomen Tukholman suurlähetystö oli kotimaahan yhteydessä, kun Ruotsissa paheksuttiin suomalaisten laihaa kiinnostusta Göteborgin Pohjoismaisiin kisoihin.

 

Paavoa painostettiin

 

On mahdollista, että juuri Jaakko Mikkola oli vaikuttanut siihen, että Paavo Nurmen mielenkiinto Göteborgin kilpailuihin oli olematon. Ja mielenkiintoa vähensi mahdollisuus osallistua kesäkuussa Kristianiassa (Oslo) Ørnulfin juhlakilpailuihin, missä Paavolle oli tarjolla kolme starttia kolmena päivänä peräkkäin.

Tahko Pihkalan valitsema linja pääsi Suomessa voitolle, ja myös eturivin yleisurheilijoita päätettiin lähettää Göteborgiin. Nyt Nurmeakin yllättäen vaadittiin mukaan joukkueeseen, mutta hän oli jo luvannut juosta Norjassa. Ja sen jälkeen hän halusi keskittyä heinäkuussa kuntonsa hiomiseen.

Vastoin Nurmen tahtoa hänet kuitenkin ilmoitettiin varamieheksi Göteborgin kisoihin. Ilmeisesti Suomen urheilujohto laski, että Nurmi olisi tämän jälkeen ylipuhuttavissa matkalle.

Mutta Nurmi ei hyväksynyt sitä, että häntä yritettiin painostaa juoksemaan. Siitä tuli valta- ja auktoriteettikiista. Nurmi ei pitänyt siitä, että häntä määräiltiin.

Paavo Nurmi juoksi kesäkuun puolivälissä Ørnulfin juhlakilpailuissa Kristianiassa ja voitti vaivattomasti 5 000, 3 000 m ja 1 500 metrin matkat. Erikoista on, että hän ei sen jälkeen enää koskaan kilpaillut Norjassa. Hänen kilpailumatkastaan kotimaassa syntyneet riidat voivat jossain määrin selittää Norjan kilpailujen jäämistä vain tähän yhteen kertaan. 

 

Paavo Nurmi TUL:iin?

 

Kiistat jatkuivat sen jälkeen, kun Paavo Nurmi palasi Norjasta kotimaahan. Häntä yritettiin vielä ylipuhua lähtemään Göteborgiin.

Riitely meni jo niin pitkälle, että Paavo harkitsi siirtymistä SVUL:n alaisesta Turun Urheiluliitosta Työväen Urheiluliittoon (TUL), joka oli perustettu sisällissodan jälkeen vuonna 1919. Se piti omasta tahdostaan etäisyyttä SVUL:iin eikä sallinut urheilijoidensa kilpailevan samoissa kilpailuissa SVUL:n urheilijoiden kanssa. TUL:n urheilijat esiintyivät ensimmäisen kerran Suomen olympiajoukkueessa vasta vuonna 1948.

Uhkaus TUL:n riveihin siirtymisestä olisi tarkoittanut, että Nurmi ei olisi voinut edustaa Suomea Pariisin olympiakisoissa 1924.

Uhkaus tehosi ja lopulta tehtiin kompromissi. Göteborgin kilpailuihin matkusti Suomesta vahva suomalaisjoukkue, mutta ei Nurmea.


Widen ja Nurmen kohtaamista markkinoitiin
 Ruotsissa näyttävästi.



Paavo käytti sitten heinäkuun harjoitteluun ja matkusti elokuun lopulla Tukholmaan ja juoksi maililla uuden maailmanennätyksen 4.10,4. Amerikkalaisen Norman Taberin ME-aika parani yli kaksi sekuntia ja Ruotsin suurin tähti Edvin Wide jäi Paavosta lähes kolme sekuntia.

Tämä artikkeli julkaistiin Paavo Nurmi Gamesin käsiohjelmassa 13. kesäkuuta 2023. Kirjoitus pohjautuu Bergenin yliopiston mediatutkimuksen professorin Peter Dahlénin kanssa kirjoittamaani laajempaan ruotsinkieliseen artikkeliin Idrottsforum.org-sivustolle. Siihen voi tutustua tästä linkistä.

 

Jos haluat lukea lisää Paavo Nurmen kilpailuista, minulla on myynnissä muutama kappale kirjaani Mies josta tehtiin patsas. Paavo Nurmen ennätykset, maine ja perintö (Docendo 2017).


Dagens Nyheter julkaisi kuvan
 ennätysjuoksun lähdöstä.


25.7.2018

Paavo Nurmen säätiö 50 vuotta

Pidin viime viikolla neljä päivää lomaa. Oltiin Kemiönsaarella, uitiin, luettiin dekkaria ja niin, oikeastaan parhaiten niitä päiviä kuvaavat sanat ”oltiin lomalla”. Olen kirjoittanut pari-kolme vuotta putkeen ja liukunut aina uuteen projektiin vanhan valmistuessa. Nyt jätin tietsikan kotiin ja ”unohdin” kaikki projektini vähäksi aikaa. Teki muuten hyvää.
Sydäntutkimuksen kultainen syke.

Viimeksi olen saanut valmiiksi ja kansiin Paavo Nurmen Säätiön 50-vuotishistoriikin nimeltä ”Sydäntutkimuksen kultainen syke. Paavo Nurmen säätiön 50 vuotta”. Kirjan kannen suunnitteli nuori lahjakkuus Aleksi Mustonen. Hän on suorastaan visuaalinen taikuri. Kannessa on vahva viittaus Paavo Nurmeen, kun juoksuradat on taivutettu kahteen numeroon, 5 ja 0. Lisäksi se nolla on sydämen muotoinen, koska säätiö on erikoistunut sydän- ja verisuonisairauksien tutkimiseen.
Paavo Nurmi lahjoitti vuonna 1968 kaksi kivitaloa ja miljoona markkaa säätiölle. Ne olivat se alkupääoma, jota säätiö on vaalinut huolella. Säätiö on jakanut historiansa aikana jo 5 miljoonaa euroa sydän- ja verisuonitautien tutkimukseen. Norssista ylioppilaaksi kirjoittanut Vesa Manninen, mainitsen tämän koulun aina mielelläni, kuului ensimmäisiin stipendin saajiin. Nykyisin hän on säätiön hallituksen varapuheenjohtaja. Ja hänellä on kyllä niitä ansioita sen verran paljon, että tuo ylioppilaaksi kirjoittaminen tulee kenties vasta ansioluettelon kolmannella sivulla vastaan. Manninen on muun muassa johtanut Wihurin tutkimuslaitosta.
Säätiön hallituksessa vaikuttaa edelleen myös varatuomari Pekka Kare, joka oli aikanaan perustamassa Diakonissalaitoksen tiloissa säätiötä yhdessä Paavo Nurmen ja Diakonissalaitosta johtaneen Lauri Kalajan kanssa. Presidentti Urho Kekkosen henkilääkäri Pentti I. Halonen toi myös oman lääketieteellisen asiantuntemuksensa säätiöön heti alkumetreistä lähtien.
Paavo Nurmen säätiön hallituksen jäsen Pekka Kare (oik.)
kävi heinäkuun alussa säätiön asiamiehen Petri Mannisen
kanssa tarkistamassa Kalliossa olevan remontointikohteen.
Mauri Ratilainen oli mukana valokuvaajana.

Säätiön hallituksen puheenjohtajana toimii Mika Nurmi, Paavo Nurmen pojanpoika. Hän on ottanut isänsä Matti Nurmen kehittämän yritysryppään johtoonsa. Jos kuvailisin Mika Nurmen tapaa toimia yrittäjänä, sanoisin hänen rakentaneen monesta laatikosta rakentuneen tornin tai paremminkin muurin, ”Nurmen muurin”, jossa luotetut toimijat tekevät tulosta. Säätiön asioissa tärkeä toimija ja yhteistyökumppani, tietenkin hallitusjäsenten lisäksi, on säätiön asiamies Petri Manninen. Säätiö on kuitenkin vain yksi ”laatikko” monen laatikon kokonaisuudessa, tässä ”Nurmen muurissa”, ja sitä kokonaisuutta Mika Nurmi siis johtaa.
Säätiön historiikissa on Wihurin tutkimuslaitoksen Ateroskleroosilaboratoriota johtavan professori Petri Kovasen artikkeli säätiön lääketieteellisistä linjoista. Kovanen piti myös samanhenkisen kuulijoita inspiroineen puheen Turussa hotelli Marinassa järjestetyssä säätiön 50-vuotisjuhlatilaisuudessa kesäkuussa.
"Kallion katolla" - Paavo Nurmen säätiön remontoiman
talon ylimmistä kerroksista voi nähdä esimerkiksi
Kallion kirkon yllättävästä suunnasta.

7.2.2017

Pertti ”Pepsi” Paloheimo (1930-2017)

Presidentti Urho Kekkosen lähipiiriin kuulunut varatuomari Pertti "Pepsi" Paloheimo on kuollut. Arvostettu toimittajaveteraani Matti Pitko oli kirjoittanut Pepsistä kauniin muistokirjoituksen Aamulehteen.

Pertti Paloheimo 1930-2017.
Tapasin Paloheimon monta kertaa, milloin urheiluyhteyksissä, milloin kesäteatterissa. Viimeisen kerran kävin tapaamassa häntä Tampereen Viola-kodissa reilu vuosi sitten, 27. lokakuuta 2015. Halusin kuulla Pepsin kertovan presidentti Kekkosen hiihtoretkistä. Rollaattorilla liikkuneen Pepsin ajatus oli edelleen kirkas. Hän oli hiljattain lahjoittanut urheilukirjansa Tampereella perusteilla olleeseen urheilukirjastoon. Pepsi sanoi minulle, että ota yhteys Tampereen Pyrinnön Jarmo Hakaseen, hän ottaa varmasti sinunkin kirjojasi.

Näin teinkin. Ja olin siinä pienen hetken urani huipulla, sillä itse asiassa Jarmo Hakanen järjesti asian jotenkin niin, että Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä kuljetti kirjani Helsingistä Tampereelle. 

Eipä ihan joka päivä ole mahdollista käyttää tuon tason kuriiria!

Mutta takaisin Paloheimoon. Hän toimi kuutisen vuotta Yleisradion johtajana 1970-luvun alussa ja vastasi muun muassa Itse asiassa kuultuna –sarjasta. Annan Pepsin itse kertoa:

”Yritimme saada Itse asiassa kuultuna -sarjaan turhaan Paavo Nurmen haastattelua. Ja toinen oli Kalle Kaihari, hänkään ei suostunut haastatteluun. Paavo Nurmi sanoi jatkuvasti ei, ei, kun pyysimme häneltä Yleisradioon haastattelua. Kutsuin hänet sitten ravintola Lehtovaaraan syömään pehmittääkseni häntä haastatteluun. Hän vastasi kieltävästi, en ota lahjusta!”

”Pyysin hänet sitten siihen vieressä olevaan Sibelius-puistoon kävelylle. Se sopi hänelle”, Pepsi muisteli, ja lisäsi: ”Paavolla oli antipatia toimittajia kohtaan.”

Pepsi oli hyvä kaveri muun  muassa Turun Sanomien toimituspäällikön Aki Tammiston kanssa.

”Aki kertoi paljon Paavo Nurmesta, he olivat molemmat aikamoisia persoonia. Ja Aki oli aidosti kiinnostunut Nurmesta.”

”Kaiharin vein kaksi kertaa syömään ravintola Hämeensiltaan Tampereella saadakseni häneltä suostumuksen Itse asiassa kuultuna –ohjelmaan. Ei suostunut.”

Paloheimolla oli harvinaisen läheinen suhde Kekkosen kanssa. Se perustui pitkälti kaveruuteen Kalle Kaiharin kanssa.

”Kaihari oli Kekkosen kanssa ”Bästa bror”, päivittäin tekemisissä”, Paloheimo selvitti.

Sitten Paloheimo alkoi kertoa Tampereen olympiahankkeesta, jota hän seurasi lähietäisyydeltä.

”Kaihari oli Tampereen 1970-luvun olympiahankkeessa kaupunginjohtaja Pekka Paavolan adjutanttina. Paavola veti, sitten siinä oli Kaihari, Leena Lindfors, Erkki Napoleon Lindfors ja urheilutoimittaja Usko Teromaa.”

”Vuonna 1972 menin olympiakomitean varapuheenjohtajana Sapporoon ja Pekka Paavola tuli sinne jotenkin mukaan tutustumaan kisajärjestelyihin.”

”Tampereen kisajärjestelyt menivät aika pitkälle. Kisoja suunniteltiin lähinnä Lamminpään ja Ylöjärven suunnalle. KOK ei kuitenkaan innostunut Tampereesta. Tämä on nyt vain mielipiteeni, mutta kansainvälinen urheiluliike ei innostunut Tampereesta”, sanoi Pepsi.

Menimme haastattelun jälkeen syömään Viola-kodin ruokalaan. Pepsi halusi tarjota. Kuinka ollakaan, vähän myöhemmin sinne tuli sattumalta myös entinen kaupunginjohtaja Pekka Paavola, jolla oli tapana käydä jossakin kerhossa siellä. Niinpä vanha sotaratsu Pepsin sisällä heräsi ja hän viittoili Paavolan syömään meidän kanssa samaan pöytään.

Paavola kertoi, että Tampereen olympiahankkeeseen 1976 pyydettiin ensin Lahtea mukaan, koska Lahdessa oli hyppyrimäet. Lahti ajatteli kuitenkin omia kisojaan tai jotain. Ei tullut kimppaan. Sen vuoksi Tampere liittoutui Kuopion kanssa.

”Kansainväliset urheilujohtajat eivät innostuneet Tampereesta. Ja Suomessa ei ole riittävän korkeita vuoria”, Paavola kiteytti, ja kertoi myös mielenkiintoisen linkin Kekkoseen.

”Kekkonen ei ollut avoimesti Tampereen olympiahankkeessa mukana. Mutta Kaihari oli. Ja Kaihari ei koskaan tehnyt mitään kysymättä ensin Päämiehen mielipidettä”, Paavola painotti.
  

Perässähiihtäjänä

Yleisradiosta Paloheimo siirtyi vakuutusyhtiö Auran toimitusjohtajaksi ja fuusion jälkeen Tapiola-Yhtiöihin.  Paloheimo oli keväällä 1981 isäntänä Kekkosen viimeiseksi jääneellä hiihtoretkellä, josta ei olisi tullut mitään ilman moottorikelkan apua. Tasavallan presidentti alkoi olla huonossa kunnossa, vaikka sitä ei julkisuuteen kerrottukaan.

”Olin isäntänä Kekkosen viimeisellä hiihtoretkellä, joka jäi sitten olemattomaksi, kun siellä ei enää hiihdetty”, Pepsi Paloheimo vahvisti.

”Mutta aikaisemmin Kekkonen oli aktiivinen hiihtäjä. Joka aamu hän lähti hiihtämään ja saattoi hiihtää 30–40 kilometriä. Rajamiehet voiteli sukset ja teki ladut. Minä hiihdin Kekkosen perässä. Vakiohiihtoporukkaan kuuluivat lääkäri Rikhard Sotamaa, maaherra Asko Oinas, ja sitten oli niitä rajakenraaleja. Kekkonen piti kenraaleista, koska he olivat erähenkisiä kavereita.”

Paloheimolla on selvä käsitys siitä, miksi Kekkonen hiihti: ”Kekkonen rakasti erä-elämää!"


Varatuomari Pepsi Paloheimo oli monessa mukana. Pispalan Tarmossa hän voitti TUL:n mestaruuden koripallossa. Sittemmin hänestä tuli Koripalloliiton puheenjohtaja ja olympiakomitean varapuheenjohtaja. Hän oli olympiajoukkueen johtajana 1976 ja 1980. Paloheimo toimi myös UKK-seuran hallituksessa ja tilintarkastajana. Kaiken kaikkiaan hän oli erityisesti urheiluvaikuttaja, jonka mielipiteet pääsivät esille muun muassa Keskisuomalaisen ja Turun Sanomien kolumneissa.

22.11.2016

Paavo Nurmikin tuli vanhaksi

Suomen Tietokirjailijoiden toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen täyttää huomenna keskiviikkona 60 vuotta. Onnea vaan täältä tietokirjailijan sorvin äärestä! 
JPP on voinut tähän asti ”elvistellä” sillä, että hän edustaa keskimääräistä tietokirjailijaa ihan konkreettisesti, sillä tietokirjailija on keskimäärin 59-vuotias pääkaupunkiseudulla asuva korkeakoulutettu mies.
On tietenkin mahdollista, että muutkin tietokirjailijat vanhenevat. Siis muutkin kuin toiminnanjohtaja Pietiäinen. Silloin elvistely varmasti jatkuu.
Vanhenemisen huomaa monesta pienestä asiasta. Ensinnäkin vanhenemista käsittelevät tv-ohjelmat koskettavat eri tavalla kuin aikaisemmin. Siis muutama vuosi sitten niitä ei edes huomannut. Nykyään kyllä rekisteröin ne, ja vaihdan erittäin nopeasti kanavaa.
Pois se, että yrittäisin vaikuttaa ikäistäni nuoremmalta, vaikka iltalukemiseni onkin tällä hetkellä Tero Ikäheimosen ”Pirunkehto – suomalaisen black metallin tarina”. Kunnioitusta herättävä 500-sivuinen tiiliskivi, joka painaakin kuin synti. Sain sen pojiltani isänpäivälahjaksi. 
Viime aikoina olen osunut sellaisiin keskusteluihin, että ystävät ovat havainneet hidastumista. Luulen, että he eivät tarkoita minua vaan puhuvat itsestään. Eli niin kuin maapallo pyörisi nopeammin, ja siinä pyörivässä liikkeessä on vaikeampi pysyä. Edes paikallaan.
Yhtenä aamupäivänä jäin miettimään tätä muiden kokemaa hidastumista, ja tulin sellaiseen johtopäätökseen, että ihminen hidastuu jollakin erityisellä pii-, ksii, tai pyy-kertoimella, mutta tasaisesti. Kunnes ei enää hidastu. Sitten kutsutaan pappi. Tämän havainnon jälkeen olinkin jonkun aikaa todella reipas.

Minun piti itse asiassa kirjoittaa Paavo Nurmen vanhenemisesta. Hän kävi lenkillä loppuun saakka, vaikka kulku olikin viimeisinä vuosina verkkaista. Hoitaja ja keppi olivat mukana. Vauhti toki hidastui, mutta liike jatkui niin kauan kuin se oli Paavolle mahdollista.
Juoksijana Paavo saavutti parhaat tuloksensa 27-vuotiaana. Hän juoksi vielä kymmenen vuotta, mutta ei päässyt enää koskaan ennätystasolleen. Se on jotenkin traagista. Hänen kohdallaan hidastuminen alkoi siis jo 27-vuotiaana!
Kun Paavo täytti 70 vuotta, Turun Urheiluliiton delegaatio tuli Turusta Helsinkiin Paavoa onnittelemaan. Paavon kantapaikassa ravintola Savoyssa oli pienimuotoinen juhlatilaisuus, jonka yhteydessä Yrjö Salmela, Paavon ystävä jo Turun nuoruusvuosilta, kiinnitti sankarin ranteeseen Omega-merkkisen täysautomaattisen kultakellon. Onnitteluseurueeseen kuuluivat myös seuran puheenjohtaja Kaarlo Karvonen ja rahastonhoitaja Niilo Jokinen.
Paavo Nurmi antoi omalla esimerkillään hyvän mallin vanhenemiseen. Lenkkiä kannattaa tehdä aina, jos vaan yhtään pääsee liikkeelle.
Paavolle kävi sitten kuitenkin sillä tavalla kehnosti, että hän vilustui syksyllä 1973 jollakin näistä lenkeistään Sibeliuspuistossa. Se oli sitten menoa.
Luulin vielä keväällä, että olisin saanut Paavo Nurmen elämäkerran käsikirjoituksen valmiiksi lokakuun aikana. Mutta en ole päässyt vielä edes vanhuusvuosiin. Olen kai hidastunut.

10.4.2016

John Landy, kaikkien aikojen esimerkillisin maileri

Keväisin on tapana palata mailin juoksun historiaan. Sir Roger Bannister toteutti vuonna 1954 sen haaveen, joka oli elänyt jo Paavo Nurmen päivistä alkaen. Hän alitti ensimmäisenä neljän minuutin rajan.

Oxfordin ennätysjuoksu tapahtui 6. toukokuuta. Uutinen yllätti, vaikka neljän minuutin alittaminen oli ollut maailman parhaiden mailereiden unelmana jo useamman vuoden. Ehkä Bannister ei ollut edes se todennäköisin haamurajan rikkoja.

Paavo Nurmen ennätykseksi jäi aikanaan 4.10,4. Tukholmassa vuonna 1923 syntynyt maailmanennätys pysyi voimassa vuoteen 1931, jolloin Ranskan Jules Ladoumèque alitti sen. Seuraavana vuonna ensin Ladoumèque, ja sitten Nurmi, julistettiin ammattilaisiksi. Mutta heidän ennätyksiinsä ei puututtu.

Tuntuu muuten jotenkin historiattomalta, että Suomen kielestä on menty poistamaan tuo dramaattinen sana, sala-ammattilaisuus, vaikka se liittyy niin olennaisesti suomalaiseen urheiluun, ja sitä kautta Suomen kansakunnan historiaan ja maineeseen. Mutta 2000-luvun maailmassa ammattilaisuudesta on tullut normi, joten entinen tabu, suuri salaisuus, sala-ammattilaisuus, ei ole enää ajankohtainen tai kiinnostava termi... Hmm…

Myös Andersson ja Hägg julistettiin ammattilaisiksi


No, takaisin hien ja tuskan pariin. Ruotsin Arne Andersson pääsi vuonna 1944 jo aikaan 4.01,6. Seuraavana vuonna hänen maanmiehensä Gunder Hägg nipisti ME-ajasta kaksi kymmenystä pois. Ja sen jälkeen sekä Andersson että Hägg julistettiin ammattilaisiksi!

Olavi Salonen (vas.), John Landy ja Denis Johansson Turun
Urheilupuistossa kesällä 1954. Kuva: Jukka Suominen.
Suomessa mailin juoksu koki merkittävän tason nousun 1950-luvulla. Denis Johansson juoksi vuonna 1953 Amerikassa mailin Wesley Santeen kannoilla SE-aikaan 4.04,0. Häggin maailmanennätys oli alle kahden sekunnin päässä! Samana kesänä ”Dennis” paransi 1500 metrin Suomen ennätyksen aikaan 3.44,8.

Turkulainen Johansson oli värikäs boheemi ja lisäksi hyvin kielitaitoinen. Hän ylipuhui australialaisen John Landyn Turkuun harjoittelemaan ihanteellisissa keväisissä olosuhteissa ja tavoittelemaan ensimmäistä neljän minuutin alitusta maailmassa. Landy saapuikin Suomeen 3. toukokuuta vuonna 1954. Mutta tuskin Landy oli ehtinyt matkalaukkujaan purkaa Turussa, kun jo kolme päivää myöhemmin uutisoitiin Bannisterin alittaneen neljä minuuttia Iffley Road Trackillä Oxfordissa.

Bannisterin historiallinen ennätysaika 3.59,4 iski kuin moukari John Landyn tajuntaan. Australialainen tiesi, että hän ei pääse historiankirjoihin ensimmäisenä neljän minuutin alittajana, mutta sen sijaan hän voisi musertaa Bannisterin ajan, kunhan aika koittaisi.

Ja juhannuksen tietämissä oli se hetki, kun John Landy oli valmis. Hän kirjasi 21.6.1954 uudeksi maailmanennätykseksi 3.58,0. Näin Paavo Nurmen kotikaupunki Turku oli noussut jälleen maailman tietoisuuteen.

Suomessa seurattiin suurella mielenkiinnolla John Landyä. Piiritason pikajuoksija Jukka Suominen tapasi John Landyn, Denis Johanssonin ja nuoren lupauksen Olavi Salosen Turun Urheilupuistossa ME-kesänä ja ikuisti kamerallaan arvokkaan hetken.

Tämän kun alussa 86 vuotta täyttänyt John Landy oli tuon ajan supertähti. Hän vannoi Melbournen olympiakisojen avajaisissa 1956 olympiavalan, ja sijoittui samoissa kisoissa 1500 metrillä olympiapronssilla.

Legendaarisen maineen Landy sai Australian mestaruuskilpailuissa ennen Melbournen olympiakisoja. 1500 metrin loppukilpailua johti puolivälissä nuorten ME-mies Ron Clarke. Joku astui Clarken kantapäille, ja nuori lupaus kaatui. Landy pysähtyi ja auttoi Clarken pystyyn.

Tämä Landyn epäitsekäs ja esimerkillinen teko on paras tunnettu esimerkki fair playstä. Kaiken lisäksi Landy onnistui tavoittamaan kärjen ja voittamaan Australian mestaruuden!

Jospa palataan vielä siihen huittislaisen Jukka Suomisen ottamaan mainioon valokuvaan. Vasemmalla kuvassa oleva Olavi Salonenkin liitti nimensä ME-listoille kuuluisassa ”Kolmen Olavin juoksussa” kesällä 1957. Siitä kisasta, ja kolmesta Olavista, on oululainen Matti Hannus kirjoittanut (2009) erinomaisen urheilukirjan ”Olaveihin Suomi luotti”. Siinä Juoksija-lehden pitkäaikainen päätoimittaja Tapio Pekola, entinen turkulainen mailerilupaus, antaa vahvan lausunnon John Landyyn liittyen.

”Landy oli meille paljon suurempi hahmo kuin Bannister. Australialaisvieraan jänisjuoksut olivat aivan OK, kun taas brittien vastaavia aikakokeita pidimme epäreiluina, jopa halveksittavina”, 14-kesäisenä John Landyn juoksuja Turussa seurannut Pekola kertoo kirjassa.

Olavi Vuorisalo ensimmäinen suomalainen haamumaileri


Ensimmäinen suomalainen neljän minuutin alittaja, ”haamumaileri”, maililla oli Olavi Vuorisalo, joka juoksi 3.59,1 Naantalissa vuonna 1957. Olavi Salonen sai viisi vuotta myöhemmin saman ajan. Tulos säilyi Suomen ennätyksenä vuoteen 1972 asti.

Mailin nykyinen Suomen ennätys on Ari Paunosen 3.55,65 vuodelta 1977. Se täyttää vuoden kuluttua jo 40 vuotta. 

16.1.2016

Ville Ritolaa juhlitaan Seinäjoella

Seinäjoella muistetaan tässä viikonvaihteessa paikkakunnan menestyneintä urheilijaa. Tero Pitkämäki? Ei, vaan viisinkertainen olympiavoittaja Ville Ritola.

”Peräseinäjoen Susi” Ville Ritola voitti 1924 ja 1928 olympiakisoissa kahdeksan mitalia. Samalla, kun Peräseinäjoki kymmenisen vuotta sitten yhdistyi Seinäjokeen, siirtyivät Peräseinäjoella säilytettävät Ritolan olympiamitalit Seinäjoen alueelle. Näin Ritola on Seinäjoen menestynein urheilija.

Ville Ritolan olympiavoitot:

1924 3000 m estejuoksu
1924 10 000 m
1924 3000 m joukkuejuoksu
1924 Maastojuoksun joukkuekilpailu
1928 5000 m

Sunnuntaina juhlitaan Ritolan syntymän 120-vuotisjuhlaa komeasti. Villen oikea syntymäpäivä oli 18.1., mutta edeltävä sunnuntai sopii juhlintaan mainiosti. Paikalla on muun muassa Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä, ja Ritolasta muutamia vuosia sitten elämäkerran kirjoittanut Ossi Viita. Molemmilla on juhlapuheet tai puheenvuorot, ja lisäksi juhlassa esitetään Ossi Viidan kirjoittama näytelmä, joka kertoo valaisee ja käsittelee Pariisin olympiakisojen tapahtumia.

En tiedä Paavo Nurmen lisäksi muita urheilijoita, joista on katsottu tarpeelliseksi kirjoittaa näytelmä. Varmasti heitä on. Tapio Rautavaaran tarinaa on kuvattu jollain tavalla elokuvassakin, joten varmaan hänestä näytelmäkin on tehty. Samoin Matti Nykäsestä on tehty elokuva, mutta onkohan näytelmää?

Ville Ritola vauhdissa Pennsylvaniassa. Kuvan lähde:
Mark Will-Weber, Run for the Diamonds.
Ville Ritola muutti 17-vuotiaana poikana Yhdysvaltoihin, mutta hän tuli Amerikasta kaksi kertaa Eurooppaan edustamaan Suomea olympiakisoissa. Ritola oli todellinen työn sankari. Hän työskenteli Yhdysvalloissa ”karpenterina”, rakennusmiehenä, ja juoksi kilpaa töiden ohessa. Ville menestyi Amerikan kilpailuissa hyvin. Yksi Ritolan menestyksellisistä kilpailuista oli Pennsylvaniassa 1920-luvun alussa juostu Berwickin maraton (matkana puolimaraton), josta oheinen juoksukuva on. 

Ritola otti Yhdysvaltain kansalaisuuden vasta päätettyään juoksu-uransa 1930-luvulla.

Takaisin kotimaahan Ritola muutti 1971. Paavo Nurmi antoi lakimiehelleen Pekka Kareelle tehtäväksi järjestää asunnon Nurmen Lauttasaaren taloista. Juoksijoiden kuningas eli tämän jälkeen itse enää parin vuoden ajan, mutta viimeisinä elinvuosinaan Paavo sai Villestä arvokkaan ystävän. Ritola eli vuoteen 1982.

Nurmi ja Ritola olivat yleisurheilun verrattomin ja menestynein parivaljakko. ”Peräseinäjoen Susi” ja ”Turun Antilooppi” kiersivät Amerikan sisäratoja kevättalvella 1925 murskaten ennätyksiä mielin määrin. Molempien asioita hoiti managerina Hugo Qvist, joka järjesti kilpailuja niin, että kaksikko juoksi tavallisesti eri matkoja. Näin superkaksikon keskinäiset kohtaamiset saivat poikkeuksellista huomiota.  

Ritolaa verrataan lähes aina Nurmeen. Molemmat pitivät juoksemisesta, ja Amerikasta. Ja molemmille oli äärimmäisen tärkeää edustaa juuri Suomea olympiakisoissa.

Monessa mielessä Ritola oli Nurmen vastakohta. Nurmi oli vakavaluonteinen kaupunkilaispoika, joka teki kaksi menestyksekästä kilpailukiertuetta Yhdysvaltoihin. Nurmi kotiutui Helsinkiin, joka tarjosi tunnetulle liikemiehelle monia mahdollisuuksia. Ritola oli iloluonteinen maalaispoika, joka eli Amerikassa siirtolaisena pääosan elämästään.

Ritola saattoi olla juoksijana jopa Nurmeakin lahjakkaampi. Nurmi pysyi tahdonvoimallaan ja järjestelmällisellä harjoittelullaan kuitenkin edellä. Vain muutaman kerran Ritola onnistui voittamaan Nurmen. Ikuiseksi kahvipöytäkeskustelun aiheeksi kelpaa se, jaettiinko esimerkiksi Pariisin olympiakisoissa Ritolan ja Nurmen kesken juoksumatkoja niin, että toinen antoi toisen voittaa. Varmana pidetään, että Nurmelle tällaista ehdotettiin, mutta hän otti nokkiinsa ja jäi 10 000 metriltä kokonaan pois.

Mutta yrittikö Ritola tosissaan Nurmen ohi Pariisin 5000 metrillä, vai antoiko hän Nurmen toteuttaa unelmansa 1500 metrin ja 5000 metrin voittamisesta samana iltana? Ärsyttävä kysymys. Joka kerta, kun sen kysymyksen kuulee, tulee lähinnä ärtynyt olo. Paavo sanoi vuosia myöhemmin, että kyllä Ville tosissaan yritti. Pidetään tästä kiinni.

12.12.2015

Nämä 6 ryhmää iloitsevat eniten golfin paluusta olympiakisoihin

Enää seitsemän kuukautta ja sitten tiedämme, ketkä edustavat Suomea Rio de Janeiron olympiakisojen golfturnauksessa. Kahdeksan kuukauden kuluttua tiedämme, kuinka olympiagolf suomalaisilta sujuu. Näin aika rientää!

Golfin paluu olympiakisoihin 112 vuoden jälkeen herättää edelleen ristiriitaisia tunteita. Kirjoitan niistä kirjassani Golf, suuret turnaukset, suuret voittajat (Auditorium).

Tiger Woods oli se megatähti, jonka vuoksi KOK kiinnostui golfista.
Photo courtesy of the World Golf Hall of Fame and  Getty Images.


Old Tom, golfin suurin legenda.
Kuva: IOC

Odotukset Rion olympiagolfia kohtaan ovat valtavat, vaikka kakusta puuttuu se suurin koriste. Kun golfille tasoitettiin vuosituhannen alussa tietä olympiaperheeseen, oli tärkeänä kiihokkeena silloin maailman kiinnostavimman urheilijan Tiger Woodsin saaminen mukaan viiden renkaan kisoihin.

Nyt näyttää aika selvältä, että Tiger ei Yhdysvaltojen kisajoukkueeseen mahdu. Mutta, ei tässäkään vielä ole viimeistä sanaa välttämättä kuultu. 

Oletetaan, että Tiger pysyy terveenä. Hän voisi voittaa ensin pari tavallista PGA-kisaa ja sen jälkeen US Openin. Teoriassa Tiger voi yhä omilla teoillaan raivata tiensä Rioon. Tigerilla on 14 majoria vyöllään. Olympiavoitto olisi hieno kruunu komealle uralle. No, kaunis ajatus ainakin...

Golfin historia on major-turnausten voittajien historiaa. Old Tom Morris (1821–1908) on lähes pyhimyksen asemassa golfhistorian harrastajien keskuudessa. Eikä Old Tomilla ole mitään tekemistä olympiakisojen kanssa! Tämä on yksi syy, miksi monet vierastavat edelleen golfin olympiaturnausta. Golf on luonut suuret sankaritarunsa ilman olympiarenkaita. 

Lisäksi osa ihmisistä vastustaa aina muutosta. Ei siis ihme, että olympiagolfillakin omat sitkeät vastustajansa. 

Mutta katsotaanpa, ketkä ovat eniten innoissaan golfin paluusta olympiakisoihin.

1. Golfin markkinamiehet


Golf on saavuttanut valtavan maailmanlaajuisen suosion. Jopa 60 miljoonaa golfaria. Mutta lajin kasvu taisi saavuttaa rajansa jo muutama vuosi sitten. Tarvittiin jokin uusi juju, jolla lajin suosiota ja näkyvyyttä voisi vielä kasvattaa. Se juju on olympialajin status.

Entinen KOK:n virkailija Anthony Scanlon on tehnyt IGF:ssä töitä
olympiaturnauksen eteen. Kuva: IOC / A.Meylan


2. Kansainvälisen olympiakomitean lordit


KOK haluaa varmistaa asemansa maailman mahtavimpana urheiluliikkeenä. Kaksi lajia puuttui sitkeästi olympialordien valvontavallasta. Toinen oli moottoriurheilu, ja toinen oli golf. Kun golfväki itse aktivoitui ja halusi päästä olympiakisoihin, KOK:n herrat solmivat kätensä kiitolliseen iltarukoukseen. 

Olympiamuseossa on nyt
golfaiheinen näyttely.
Tästä KOK:n innostuksesta on hyvänä todisteena Lausannen olympiamuseossa parhaillaan avoinna oleva näyttely, jossa esitellään uutta olympialajia. Tammikuun loppuun asti auki olevan näyttelyn nimi on Swing!

Siis, g-o-l-f on Lausannen olympiamuseon uuden näyttelyn aiheena! Mitä mahtaa siinä museon edessä juokseva Paavo Nurmen patsas tästä ajatella? Paavo muistelee varmaan omaa golfiaan vuonna 1940. Vieläkin harmittaa, kun Taisto Mäki sai nopeammin tuntuman tuosta merkillisestä lajista! 

3. Hereillä olevat kansalliset olympiakomiteat


Kansainvälisessä urheilussa tapahtuu harvoin niin suuria murroksia, kuin vuonna 2016, kun golfarit liittyvät mukaan olympiakisoihin. Niissä maissa, missä urheilujohto on tilanteen tasalla, on golfin tuoma uusi ulottuvuus otettu täysimääräisesti hyötykäyttöön. Golfin avulla voi uudistaa vanhoja käytäntöjä, mielikuvia ja verkostoja. Golf tarjoaa suuren mahdollisuuden. Onkohan meillä mietitty, miten ryppyotsaista urheilua voisi golfin avulla muokata nykyistä kevyemmäksi ja rennommaksi?

4. Suomalaiset tv-katsojat


Suomalaisille television katsojille golf on jäänyt aika vieraaksi lajiksi. Siis niille, jotka eivät ole niin golfiin hurahtaneita, että haluavat nähdä maksukanavilta maailman parhaiden pelaajien svingejä. Yleisradion kanavilla parasta golfia on ollut Euroopan haastajakiertueen kotimaan kilpailut, joita on viime vuosina näytetty jälkilähetyksinä. Tavallisen urheilusta kiinnostuneen suomalaisen silmiin golf ei Ylen kanavilta tule. 

Mutta ensi kesä tekee poikkeuksen. Rion olympiakisoissa golf näkyy kahden viikon ajan. Naiset pelaavat neljän päivän kilpailun, ja miehet samoin neljän päivän kilpailun. Ja luonnollisesti pari päivää näytetään harjoituksia ja tehdään ennakkojuttuja. Uskon, että suomalaisia golfareita on jo koulutettu tätä uutta mediatilannetta varten.

5. Suomalaisten golfarien managerit


Olympiakisoissa on tarkat määräykset, joilla rajoitetaan urheilijoiden henkilökohtaisten sponsoreiden näkyvyys minimiin. Silti suomalaisten golfareiden managereiden tulisi tällä hetkellä tehdä enemmän töitä kuin koskaan, sillä elokuussa 2016 ne suomalaiset golfarit, jotka pelaavat Riossa, saavat enemmän julkisuutta, kuin kaikki suomalaiset golfarit ovat saaneet yhteensä koko 2000-luvulla!

No, lasketaan Mikko Ilonen tästä erilleen. Mikko on kyllä saanut aika paljon julkisuutta. Mutta hänen takanaan tulevien kohdalla tilanne on täysin uusi. Vaikka Riossa esiinnytään ”vain” sinivalkoisissa Suomi-väreissä, niin useiden tuntien televisionäkyvyys ja kymmenien palstametrien lehtinäkyvyys on kyllä muutettavissa dollareiksi, tai euroiksi. Mutta jos manageri aloittaa työnsä vasta Rion kisojen jälkeen, niin silloin pendolinokin on jo mennyt.

6. Golfhistorian harrastajat


Young Tom. Photo courtesy of
the University of St Andrews Library.
Rion olympiaturnauksen voittaja nousee aivan ainutlaatuiseen seuraan. Luonnollisesti yksi rinnastus tehdään edellisiin olympiavoittajiin. Vuonna 1900 Pariisissa voittajia olivat  amerikkalaiset Charles Sands ja Margaret Abbott. Neljä vuotta myöhemmin naisten kisa jätettiin pois, ja miesten henkilökohtaisen kultamitalin voitti Kanadan George Lyon. Joukkuekilpailussa oli mukana vain kolme joukkuetta Yhdysvalloista.

Mutta Rion voittajaa ei tietenkään pidä rinnastaa näihin sinänsä kunnianarvoisiin pioneereihin. Hehän olivat amatöörejä. Rion golfkisassa ei taida olla mukana yhtään amatööriä. Siellä pelaavat kunkin maan parhaat golfarit, jotka saavat osanotto-oikeuden ammattilaisten rankinglistan perusteella. (Teoriassa amatöörikin voisi mahtua mukaan.)

Niinpä Rion voittajat voidaan rinnastaa kaikkein suurimpiin nimiin golfin historiassa. Tässä yhteydessä voisi nostaa esille golfin kaikkien aikojen menestyksekkäimmän isä-poika-parin. Old Tom Morris voitti neljä kertaa British Openin 1861–1867. Hänen poikansa Young Tom Morris voitti Openin samoin neljä kertaa vuosina 1868–1872. Young Tom voitti Openin neljä kertaa peräkkäin, sillä vuonna 1871 ei turnausta pelattu lainkaan, koska kiertopalkintona ollut vyö meni kolmen peräkkäisen voiton myötä Young Tom Morrisille. Uusi kiertopalkinto saatiin hankittua vasta seuraavaksi vuodeksi.

Jos olympiagolfin ansiosta tehdään golfin historiaa tunnetuksi, niin se on kyllä kaikkien golfin harrastajien etu.