Paavo Nurmi voitti kuudennen kilpailun Amerikassa

21.1. Kilpailu nro 6, ennätykset nro 9 ja 10

"Sensaatiomainen suomalainen tähti" Paavo Nurmi piti kolmen päivän kilpailutauon kilpailtuaan sitä ennen kolmena päivänä peräkkäin. Keskiviikkona 21.1. oli St. Joseph´s Clubin kilpailut Newarkissa, noin 30 kilometrin päässä Bronxista. 

Olean Evening Herald uutisoi Paavo Nurmen 6. kilpailusta.

Tällä kertaa matka kisapaikalle on onnistunut saman iltapäivän aikana, toisin kuin edellisviikon Chicagon kilpailussa, jonne oli matkustettava yöjunalla.

Newarkissa matkana oli 2 3/4 mailia (4425 m). Nurmen voittoaika 13.03,0 oli kolme ja puoli sekuntia parempi kuin Hannes Kolehmaisen nimissä ollut entinen ennätys vuodelta 1913.

Jo 2 1/4 mailin väliaika 10.42,0 alitti Kolehmaisen vanhan ennätyksen, 0,2 sekunnilla. Nyt Paavo Nurmi on tehnyt kymmenen ennätystä kuudessa kilpailussa!

Ennätyslaskuri

Ennätys        matka           aika

nro 9:           2 1/4 mailia 10.42,0

nro 10:         2 3/4 mailia 13.03,0.

Ola Fogelberg oli ensimmäinen suomalainen satiirikko

Pekka Puupään isä Ola Fogelberg (1894–1952) oli minun tietojeni mukaan ensimmäinen suomalainen satiirikko. Hän kritisoi ensimmäistä maailmansotaa Suomen Urheilulehdessä julkaistuissa piirroksissa vuonna 1914.

Saksalaisten Zeppeliini on vaarassa, jos se lentää Suomeen.

Fogelberg piirsi Pekka Puupää -sarjakuvaa 27 vuotta 1925–1952. Ensimmäinen Pekka Puupää ilmestyi Kuluttajain Lehdessä 30.4.1925. Meneillään on siis Pekka Puupään 90-vuotisjuhlavuosi.

Ennen Pekka Puupää -sarjakuvaa "Fogeli från Ågeli" kuvitti sosialidemokraattista Kurikka-pilalehteä. Hän piirsi myös Janne Ankkasta (1917–1918) Suomen Kuvalehteen. Se oli ensimmäisiä suomalaisia jatkosarjakuvia. Hän oli myös animaatioelokuvan pioneeri.

Fogelbeg oli Suomen paras puolimaileri. Hän voitti Suomen mestaruuden 1914 ja juoksi ensimmäisenä Suomessa, Suomen maaperällä, 800 metriä alle kaksi minuuttia (1.59,3).

Pettersson antaa saksalaisille kyytiä.

Hän oli kotoisin porvarillisesta perheestä. Äiti oli baltiansaksalaisia, isä reviisorina Posti- ja lennätinhallituksessa. Mutta Fogeli suuntautui itse osuustoimintaliikkeeseen. Hänestä tuli Työväen Urheilulehden ensimmäinen päätoimittaja ja hän piirsi muun muassa Työväen Urheiluliiton lipun.

Väinö Tanner palkkasi hänet  Osuusliike Elannon mainospiirtäjäksi ja pian hänestä tuli Elannon ensimmäinen mainospäällikkö.

Vuonna 1914 Fogelin satiiri liittyi elokuussa puhjenneeseen suursotaan. Suomen oma armeija oli lakkautettu yli kymmenen vuotta aikaisemmin. Elokuussa pohdittiin runsaasti, miten ja milloin Suomi joutuu mukaan sotaan, vai joutuuko. Yleisesti pelättiin, että Saksa hyökkää Venäjän pääkaupunkiin Pietariin muun muassa Suomen kautta. Maihinnousu Suomen rannikolle? Tai Tornion kautta? Sen vuoksi maata linnoitettiin voimakkaasti. Esimerkiksi Saarijärvellä tehtiin linnoitustöitä. Kauhavalle sijoitettiin kasakoita. Ja rannikot olivat luonnollisesti täydessä valmiudessa.

Tässä ilmastossa Fogeli piirsi ensin neljän piirroksen sarjan Urheilulehteen. Ne julkaistiin otsikolla: Mihin suomalaisia urheilijoita käytettäisiin sodassa?

Oitin Kanuunalla on mielenkiintoien ase,
kuumat kuulat!

• Elmer Niklander, "Oitin Kanuuna", heittelisi kuumia kuulia rukkaset kädessä saksalaisten niskaan.
• Yrjö Koivisto hyppäisi seipäällä "vihollislinnoitukseen" eli saksalaisten miehittämille muureille.
• Johan Pettersson heittäisi saksalaista sotilasta kuin moukaria.
• Hannes Kolehmainen toimisi kuriirina, joka juoksisi karkuun saksalaisilta ratsumiehiltä.

Syyskuussa Urheilulehdessä ilmestyi lisää Ola Fogelbergin tekemiä pilapiirroksia: 

• Jonni Myyrä yrittää kuumalla keihäällä pudottaa Zeppeliinin.
• Armas Taipale heittelee räjähtäviä kiekkoja vihollisen niskaan.

Suomalaiset sotivat piirroksissa saksalaisia vastaan. Sensuurin vuoksi muuta vaihtoehtoa ei tietenkään tsaarin suuriruhtinaskunnassa julkaistussa lehdessä ollut. Satiiri kohdistuu mielestäni sodan mielettömyyteen yleisellä tasolla. Kyseisten urheilijoiden suhtautumisesta sotaan minulla ei ole tarkempaa tietoa. Tai sen verran, että Yrjö Koivistosta tuli jääkäriluutnantti, joka kaatui Petsamossa huhtikuun alussa 1920.

Hannes Kolehmainen oli luonteeltaan vähemmän sotaisa, vaikka hän värväytyikin Yhdysvaltain kansalliskaartiin vuonna 1916. Näin hän pääsi harjoittelemaan New Yorkissa 14. rykmentin salissa. Mutta kun rykmentti määrättiin taistelutehtäviin New Mexicoon Pancho Villan tultua 1500 miehen kanssa rajan yli, Kolehmainen kieltäytyi lähtemästä mukaan aiheuttaen pienen skandaalin. Mutta se on jo toinen tarina.

Painisankarit tasoittivat tietä itsenäisyyteen

Georg Lurichin patsas löytyy muun muassa
Tarton urheilumuseosta ja Tallinnan Kumusta.
Kuva: Iina Åman

Pidin Viron Urheiluhistoriallisen seuran 25-vuotisjuhlassa Tartossa (28.11.2014) esitelmän Urheilusankarit, mytologia ja kansallinen identiteetti. Tämä itsenäisyyspäivän tunnelmissa tehty blogikirjoitus pohjautuu esitelmääni.

Tarkastelen sadan vuoden takaista Suomen Urheilulehteä, Suomen varhaisen urheilujournalismin lippulaivaa. Suomen ja Viron kohtalona oli olla vielä vuonna 1914 osana Venäjän keisarikuntaa. Tuon ajan suurimpiin urheilusankareihin lukeutui virolainen painija ja painonnostaja Georg Lurich. Hän oli siis arvostettu sankari Suomenlahden molemmin puolin. Suomen Urheilulehti kirjoitti Lurichista noin vuosina runsaasti.

Kun lähdemme jäljittämään urheilusankaruutta päädymme hyvin nopeasti antiikin tarustoihin, "aikuisten satuihin".  Paini on yksi klassisimmista urheilulajeista. Herakles, tai Herkules, kuinka vaan, tunnetaan antiikin suurena sankarina, 12 urotyön tekijänä. Hänen tarinaansa sisältyy myös sankaruuden traaginen puoli, ja runsaasti erilaisia koettelemuksia.

Prinsessa Alkestisin pelastaminen oli yksi Herakleen vähäisemmistä sankariteoista. Prinsessa Alkestis oli naimisissa Admetosin kanssa. Kun Admetosin viimeinen hetki lähestyi. Alkestis otti miehensä paikan ja suostui kuolemaan vannottaen ikuista rakkautta.

Herakles lähti kuoleman valtakuntaan noutamaan Alkestista takaisin. Tätä kuvaa englantilainen Frederic Leighton maalauksessaan, jossa Alkestis makaa kuolinvuoteella, ja Herakles painii Thanatoksen kanssa. Samalla Herakles katsoo kuolemaa silmästä silmään!

Tartossa oli runsaasti yleisöä.
Kuva: Iina Åman

Painissa kiteytyy urheilu kaikkein puhtaimmillaan. Se on kuin inhimillistä päivän ja yön, elämän ja kuoleman loputonta kamppailua. Painissa voittaja on silmin nähden vahvempi, tai ovelampi, ja monesti tappio tulee tuskallisen hitaasti hivuttamalla. Ja katsojille tulee hyvin ymmärrettäväksi häviämisen häpeä.

Painin myyttinen, vuosituhantinen perintö tulee eläväksi joka kerta, kun olympiakisoissa painitaan kreikkalais-roomalaista painia.

  

Paini kiinnosti myös ranskalaista semiootikkoa Roland Barthesia, joka kirjoitti 1950-luvulla sirkuspainista: "Kehässä, ja vapaaehtoisesti täysin häväistyinä, painijat ovat jumalia, sillä muutaman hetken ajan he ovat avain luonnon ymmärtämiseen, ele, joka erottaa hyvän pahasta ja paljastaa kuvan lopultakin ymmärrettävästä oikeudenmukaisuudesta!"

Jos sirkuspaini paljastaa kuvan oikeudenmukaisuudesta, eikö silloin oikea kilpapaini kykene paljastamaan sen todellisen oikeudenmukaisuuden? Suomessa, ja Virossa, voimailu ja paini olivat arvostettuja lajeja. Mieleen johtuu ajatus, että paini tarjosi vähintäänkin oikeudenmukaisuuden illuusiota, joka tsaarin vallan alla olleilta alusmaiden kansalaisilta puuttui!

Suomi sai kolmesti (1906, 1908, 1912) osallistua olympiakisoihin ikään kuin itsenäisenä maana itsenäisten maiden joukossa. Suomen ensimmäinen olympiavoittaja oli painija Verner Weckman. Hän opiskeli Saksassa vuori-insinööriksi. Kielitaitoisena hän toimi tavallaan matkanjohtajana neljän suomalaisurheilijan matkustaessa junalla läpi Euroopan Ateenaan. Weckman oli voittanut maailmanmestaruuden edellisvuonna. Ateenassa 1906 hän voitti Suomen ensimmäisen ja Lontoossa 1908 Suomen ainoan olympiakullan.

Tukholman olympiakisat 1912 tarjosivat urheiluun vihkiytyneille suomalaisille lähes pyhään rinnastettavia kokemuksia. Lisäksi olympiakisat tarjosivat mahdollisuuden itsenäisyyden representaatioille. Tukholmassa Suomen joukkueeseen kuului peräti 37 painijaa ja Suomi oli paras painimaa. Kisojen merkillisimpiä tapauksia oli Martin Kleinin ja Alfred "Alppo" Asikaisen painiottelu, joka kesti 11 tuntia 40 minuuttia. Taivasalla, heinäkuun helteessä! Suomen joukkueen valmentaja kysyi jossakin vaiheessa Asikaiselta, että et suinkaan aio luovuttaa.  Vastaus oli humoristinen: "Painin vaikka jouluun asti!"

Hannes Kolehmainen oli Tukholman kisojen sensaatio, joka voitti kolme olympiakultaa. Tämä vahvisti sitä kansallisuuskehitystä, jossa suomalaisen musiikin, kuvataiteen, runouden ja kirjallisuuden alueilla oli jo 1800-luvulta alkaen rakennettu kansallista erityisyyttä. Urheilu tarjosi areenan, jolla oli mahdollista kiihottaa, ylläpitää ja luoda uudelleen itsenäisyyden illuusiota tai unelmaa.

Rituaalisessa mielessä urheilusta tuli alue, jossa todennettiin maailman "todellista tilaa", jossa suomalaisilla on paikka kansakuntana kansakuntien joukossa. Tässä rituaalisessa tilassa Suomi oli yksi maailman vahvimmista ja kestävimmistä kansakunnista.

Tarton urheilumuseossa voi testata voimiaan,
leikkimielellä. Kuva: Iina Åman

Kansainvälisessä urheilussa tapahtui isoja asioita 1914. Kansainvälinen olympiakomitea päätti Pariisin kokouksessaan, että Suomi ja Böömi eivät voi osallistua vuoden 1916 olympiakisoihin itsenäisillä joukkueilla. Suomalaisten tie Berliinin olympiakisoihin 1916 kulkisi vain Venäjän joukkueessa. Tämä oli suomalaisille aivan mahdoton ajatus.

Vuosi 1914 jäi viimeiseksi rauhan vuodeksi.  Määrätietoisia venäläistämistoimenpiteitä, "venäläistämisohjelmaa", oltiin viemässä käytäntöön.  Suomen kannalta voi jopa sanoa, että onneksi maailmansota syttyi. Suomeenkin julistettiin sotatila ja venäläistämisohjelma jäi sodan vuoksi toteuttamatta.

Aivan kuten Herakleella oli taruissa vastoinkäymisiä, myös virolaiset painisankarit kokivat kovia. Georg Lurich ja Alexander Aberg olivat ammattipainijoita, jotka tunnettiin hyvin myös Suomessa. He esiintyivät samassa seurueessa 1919 Etelä-Venäjällä pyrkien välttämään sotarintamia. Vuoden 1920 alussa he olivat Mustan meren rannalla Armavirissa ja sairastuivat lavantautiin. Lurich menehtyi tammikuun lopulla. Aberg toipui, mutta kuoli keuhkokuumeeseen kolme viikkoa Lurichin jälkeen.

Georg Hackenschmidt (1877-1968) oli kolmas hyvin tunnettu virolaispainija. Hän oli ensimmäinen raskaansarjan maailmanmestari, joka aloitti uransa ammattipainijana Tallinnassa ja asettui asumaan Englantiin. Hän jätti ison jäljen voimailuhistoriaan ollen yksi niistä tärkeistä esikuvista, joita suomalaisillakin urheilijoilla on ollut.

Hannes Kolehmainen kuriirina

Viron urheiluhistoriallinen seura täyttää 25 vuotta. Olen lähdössä Tarttoon pitämään juhlapuhetta liittyen sadan vuoden takaisiin urheilu-uutisiin. Hannes Kolehmainen oli luonnollisesti suuri tähti tuolloin pari vuotta Tukholman olympiakisojen jälkeen.

Elokuun lopussa Hannes esiintyi Suomen Urheilulehden piirroksessa sotilasasussa. Kuvateksti kertoi, että Hannes on kuriirina, siis lähettinä. Hänen kantapäillään ratsastaa saksalainen sotilas, ja Hanneksen sotilasasu on mitä ilmeisimmin Venäjän armeijan asu.

Kyse on pilapiirroksesta, jonka Suomen parhaisiin puolimailereihin lukeutunut Ola Fogelberg oli toimitukselle, mahdollisesti pyynnöstä, tehnyt. Myöhemmin Fogelbergin nimi tuli tutuksi Pekka Puupää -sarjakuvista.

Neljän piirroksen sarja on otsikoitu: Mihin suomalaisia urheilijoita käytettäisiin sodassa?

Muut urheilijat ovat Elmer Niklander, "Oitin Kanuuna", joka heittelee kuumia kuulia rukkaset kädessä saksalaisten niskaan, Yrjö Koivisto hyppää seipäällä "vihollislinnoitukseen" eli saksalaisten miehittämille muureille ja Johan Pettersson heittää saksalaista sotilasta kuin moukaria.

Pari viikkoa myöhemmin on pilapiirroksissa Jonni Myyrä, joka yrittää keihäällä pudottaa Zeppeliinin, ja Armas Taipale, joka heittelee räjähtäviä kiekkoja vihollisen niskaan.

No, painettuun sanaan on totuttu luottamaan. Syystä tai toisesta Armas Taipaleesta levisi huhu, että hän on lähdössä sotakouluun. Liekö niin, että syynä olivat nämä piirrokset. Syyskuussa Urheilulehti katsoi joka tapauksessa aiheelliseksi selväsanaisesti ilmoittaa, että Taipale ei ole lähdössä sotakouluun Venäjälle!

Niin ja Hanneksesta. Hän ei todellakaan ollut liittymässä Venäjän armeijaan, vaan Tukholman sankari matkusti syyskuussa takaisin Amerikkaan, mistä oli keväällä saapunut kotimaahan.