sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

John Landy, kaikkien aikojen esimerkillisin maileri

Keväisin on tapana palata mailin juoksun historiaan. Sir Roger Bannister toteutti vuonna 1954 sen haaveen, joka oli elänyt jo Paavo Nurmen päivistä alkaen. Hän alitti ensimmäisenä neljän minuutin rajan.

Oxfordin ennätysjuoksu tapahtui 6. toukokuuta. Uutinen yllätti, vaikka neljän minuutin alittaminen oli ollut maailman parhaiden mailereiden unelmana jo useamman vuoden. Ehkä Bannister ei ollut edes se todennäköisin haamurajan rikkoja.

Paavo Nurmen ennätykseksi jäi aikanaan 4.10,4. Tukholmassa vuonna 1923 syntynyt maailmanennätys pysyi voimassa vuoteen 1931, jolloin Ranskan Jules Ladoumèque alitti sen. Seuraavana vuonna ensin Ladoumèque, ja sitten Nurmi, julistettiin ammattilaisiksi. Mutta heidän ennätyksiinsä ei puututtu.

Tuntuu muuten jotenkin historiattomalta, että Suomen kielestä on menty poistamaan tuo dramaattinen sana, sala-ammattilaisuus, vaikka se liittyy niin olennaisesti suomalaiseen urheiluun, ja sitä kautta Suomen kansakunnan historiaan ja maineeseen. Mutta 2000-luvun maailmassa ammattilaisuudesta on tullut normi, joten entinen tabu, suuri salaisuus, sala-ammattilaisuus, ei ole enää ajankohtainen tai kiinnostava termi... Hmm…

Myös Andersson ja Hägg julistettiin ammattilaisiksi


No, takaisin hien ja tuskan pariin. Ruotsin Arne Andersson pääsi vuonna 1944 jo aikaan 4.01,6. Seuraavana vuonna hänen maanmiehensä Gunder Hägg nipisti ME-ajasta kaksi kymmenystä pois. Ja sen jälkeen sekä Andersson että Hägg julistettiin ammattilaisiksi!

Olavi Salonen (vas.), John Landy ja Denis Johansson Turun
Urheilupuistossa kesällä 1954. Kuva: Jukka Suominen.
Suomessa mailin juoksu koki merkittävän tason nousun 1950-luvulla. Denis Johansson juoksi vuonna 1953 Amerikassa mailin Wesley Santeen kannoilla SE-aikaan 4.04,0. Häggin maailmanennätys oli alle kahden sekunnin päässä! Samana kesänä ”Dennis” paransi 1500 metrin Suomen ennätyksen aikaan 3.44,8.

Turkulainen Johansson oli värikäs boheemi ja lisäksi hyvin kielitaitoinen. Hän ylipuhui australialaisen John Landyn Turkuun harjoittelemaan ihanteellisissa keväisissä olosuhteissa ja tavoittelemaan ensimmäistä neljän minuutin alitusta maailmassa. Landy saapuikin Suomeen 3. toukokuuta vuonna 1954. Mutta tuskin Landy oli ehtinyt matkalaukkujaan purkaa Turussa, kun jo kolme päivää myöhemmin uutisoitiin Bannisterin alittaneen neljä minuuttia Iffley Road Trackillä Oxfordissa.

Bannisterin historiallinen ennätysaika 3.59,4 iski kuin moukari John Landyn tajuntaan. Australialainen tiesi, että hän ei pääse historiankirjoihin ensimmäisenä neljän minuutin alittajana, mutta sen sijaan hän voisi musertaa Bannisterin ajan, kunhan aika koittaisi.

Ja juhannuksen tietämissä oli se hetki, kun John Landy oli valmis. Hän kirjasi 21.6.1954 uudeksi maailmanennätykseksi 3.58,0. Näin Paavo Nurmen kotikaupunki Turku oli noussut jälleen maailman tietoisuuteen.

Suomessa seurattiin suurella mielenkiinnolla John Landyä. Piiritason pikajuoksija Jukka Suominen tapasi John Landyn, Denis Johanssonin ja nuoren lupauksen Olavi Salosen Turun Urheilupuistossa ME-kesänä ja ikuisti kamerallaan arvokkaan hetken.

Tämän kun alussa 86 vuotta täyttänyt John Landy oli tuon ajan supertähti. Hän vannoi Melbournen olympiakisojen avajaisissa 1956 olympiavalan, ja sijoittui samoissa kisoissa 1500 metrillä olympiapronssilla.

Legendaarisen maineen Landy sai Australian mestaruuskilpailuissa ennen Melbournen olympiakisoja. 1500 metrin loppukilpailua johti puolivälissä nuorten ME-mies Ron Clarke. Joku astui Clarken kantapäille, ja nuori lupaus kaatui. Landy pysähtyi ja auttoi Clarken pystyyn.

Tämä Landyn epäitsekäs ja esimerkillinen teko on paras tunnettu esimerkki fair playstä. Kaiken lisäksi Landy onnistui tavoittamaan kärjen ja voittamaan Australian mestaruuden!

Jospa palataan vielä siihen huittislaisen Jukka Suomisen ottamaan mainioon valokuvaan. Vasemmalla kuvassa oleva Olavi Salonenkin liitti nimensä ME-listoille kuuluisassa ”Kolmen Olavin juoksussa” kesällä 1957. Siitä kisasta, ja kolmesta Olavista, on oululainen Matti Hannus kirjoittanut (2009) erinomaisen urheilukirjan ”Olaveihin Suomi luotti”. Siinä Juoksija-lehden pitkäaikainen päätoimittaja Tapio Pekola, entinen turkulainen mailerilupaus, antaa vahvan lausunnon John Landyyn liittyen.

”Landy oli meille paljon suurempi hahmo kuin Bannister. Australialaisvieraan jänisjuoksut olivat aivan OK, kun taas brittien vastaavia aikakokeita pidimme epäreiluina, jopa halveksittavina”, 14-kesäisenä John Landyn juoksuja Turussa seurannut Pekola kertoo kirjassa.

Olavi Vuorisalo ensimmäinen suomalainen haamumaileri


Ensimmäinen suomalainen neljän minuutin alittaja, ”haamumaileri”, maililla oli Olavi Vuorisalo, joka juoksi 3.59,1 Naantalissa vuonna 1957. Olavi Salonen sai viisi vuotta myöhemmin saman ajan. Tulos säilyi Suomen ennätyksenä vuoteen 1972 asti.

Mailin nykyinen Suomen ennätys on Ari Paunosen 3.55,65 vuodelta 1977. Se täyttää vuoden kuluttua jo 40 vuotta. 

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Jo 130 vuotta suomenkielistä urheilujournalismia

Mikael Agricolan päivän (9.4.) merkeissä pieni katsaus urheilujournalismin historiaan. Mitä tekemistä Agricolalla oli urheilujournalismin kanssa? Ei varsinaisesti mitään, mutta ilman Mikaelin kirjoittamaa ABCkirjaa, tai hänen tekemäänsä Uuden testamentin suomennosta, saattaisimme kirjoitella täällä vallan på svenska. Suomen kieltä puhuisi ehkä muutama 100-vuotias, jotka lurittelisivat oraalisen kulttuurin helmiä, Waka Wanhaa Wäinämöistä, ja sen sellaisia, muutamien yliopistotutkijoiden riemuksi.

Ensimmäisellä suomenkielisellä urheilulehdellä oli hieno nimi, Uljas. Se ilmestyi kaksi vuotta. Vuonna 1886 ilmestyi 9 numeroa, ja seuraavana vuonna 12 numeroa. Lehden vastuunalainen toimittaja oli tohtori Onni Ruuth. Lehti ilmoitti olevansa urheuden ja reippauden edustaja. Käytännössä lehti keskittyi metsästykseen. Uljaalla ei ollut vielä suurta kysyntää, ja lehti lakkasi ilmestymästä kahden vuoden jälkeen.

Urheus ja reippaus kuvasivat sen ajan urheilua ja liikuntaa varsin hyvin. Voimistelun, yleisurheilun, painin ja pallopelien lisäksi vahvoja urheilulajeja olivat 1800-luvun lopulla myös ammunta, uinti, soutu, purjehdus, moottoriurheilu, kalastus, metsästys sekä  koira- ja hevosurheilu. Ivar Wilskmanin neliosaisessa kirjassa Idrotten i Finland (1904–1906) on oma lukunsa myös turistiurheilulle, siis matkailulle.

Uljas pääsi nauttimaan Sporten-lehden luomasta mallista. Sporten perustettiin viisi vuotta Uljasta aikaisemmin, vuonna 1881. Sporten luetteli lajeikseen idrott (liikunta), shakki, metsästys ja kalastus (fiskvård). Vuonna 1881 lehteä julkaisi F.M.Mexmontan, 1881-1893 Alex Hintze, ja 1893–1895 John Linsén.

Hintze oli erityisesti metsästysmiehiä, ja hän lähti Sporten-lehdestä vuonna 1893 perustaakseen alan erikoislehden: Tidskrift för Jägare och Fiskare.

Kun Sporten lopetti vuonna 1895, ilmestyi nopeaan tahtiin monia erikoisjulkaisuja täyttämään sen jättämän aukon.

Hjulsporten oli polkupyöräilyn erikoisjulkaisu, joka ilmestyi vuosina 1895–1899.

Finska Kennelklubbs Tidksrift alkoi ilmestyä vuonna 1896.
I Storm och Stiltje oli purjehduksen ja soudun ystävien lehti, joka julkaisi vuonna 1897 kymmenen numeroa.

Frisk Bris ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1899. Se oli purjehduksen erikoislehti, jota toimitti Axel Söderlund.

Suomen Urheilulehti alkoi ilmestyä vuonna 1898. Lehden perustajana ja vastaavana toimittajana oli Ivar Wilskman. Toimitussihteereinä ahersivat Väinö Kahilainen ja J.F.Sjögren.

Urheilun erikoislehtien julkaisu keskittyi aika lailla Helsinkiin. Kuopiossa ilmestyi vuonna 1897 Urheilija-niminen lehti. Sen vastaava toimittaja oli nimeltään Edvard Mechelin.

Vuonna 1901 ilmestyi Helsingissä Idrott-niminen lehti. Alex. Kåhlman ja Hj. Lange tekivät sitä neljän numeron verran. Tämä Kåhlman oli todellinen monipuolisuusmies. Hän teki yhden numeron verran Frisk och Bris –lehteä vuonna 1899. Se oli eri lehti kuin Söderlundin toimittama samanniminen lehti, joka oli huomattavasti pitkäikäisempi. Lisäksi Kåhlman alkoi toimittaa Suomen ensimmäistä autolehteä vuonna 1906, siis 110 vuotta sitten. Lehden nimi oli Automobilen.

Viipurissakin kokeiltiin Idrott-nimeä vuonna 1903. Idrott-niminen lehti ilmestyi kolmen koenumeron verran, tosin toisen koenumeron nimenä oli Sport. Lehden vastuullinen toimittaja oli Fjalar Gejtel.

Voimistelun harjoitusoppi 1868


Lehtien lisäksi urheilusta annettiin ohjeita kirjoissakin. Ensimmäisenä suomalaisena urheilukirjailijana mainitaan yleensä K. Göös, jonka Några ord om gymnastiken ilmestyi vuonna 1864. Suomeksi se ilmestyi neljä vuotta myöhemmin nimellä Voimistelun harjoitusoppi.

Viktor Heikel kirjoitti vuonna 1874 kirjan Praktisk handbok i skolgymnastik för gossar. Sen lisäksi hän kirjoitti toistakymmentä muuta urheilukirjaa.

G.A. Gripenberg erikoistui kehittämään armeijan liikuntakasvatusta. Heikel ja Gripenberg julkaisivat yhdessä kirjan Handledning i militärgymnastik vuonna 1881. Se ilmestyi suomeksi samana vuonna nimellä Neuvoja sotavoimistelussa.

Gripenbergin ohella Karl Björkstén kirjoitti armeijan voimistelusta useammankin kirjan, ensimmäiseksi 1888 kirjan Gymnastikundervisning vid de finska aktiva bataljonerna.

Viipurissa ilmestyi vuonna 1903 ”Voimistelu ja Urheilu-Julkaisu”. F.E. Miettisen kirjoittamassa julkaisussa oli satakuntasivua.

Varhaisia matkailukirjoja


Ivar Wilskman esittelee kirjansa  Idrotten i Finland neljännessä osassa, josta tämän artikkelin tiedot ovat peräisin, muutaman todella vanhan liikunta-aiheisen kirjan, joita nykyisin ei edes ajatella urheilukirjoiksi. Koska matkailu ymmärrettiin ainakin joissakin piireissä Wilskmanin aikana yhdenlaiseksi urheilun alaksi lienee paikallaan mainita myös tämän alan kirjoja. Joh. Georg Hornborg julkaisi Helsingissä vuonna 1821 kirjan nimeltä Vägvisare genom Storfurstedömet Finland. Enligt officiella uppgifter och eljest inhämtade underrättelser. Kirjassa oli peräti 191 sivua.

Fredrik Berndtson kirjoitti 54-sivuisen Notiser om Helsingfors för resande, i synnerhet bad- och brunnsgäster vuonna 1845.

G. Ph. Armfelt julkaisi Turussa vuonna 1858 kirjan nimeltä Handbook för resande i Finland. Siinä oli 115 sivua ja yksi kartta.

Kun puhutaan varhaisesta urheilukirjallisuudesta, on hyvä mainita myös R.F. von Willebrandin Fem sportmäns resa till kontinenten, berättad av två af dem. Sommarminnen och dagsbokblad. 187-sivuinen kirja ilmestyi vuonna 1885. 

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Masters-turnaus avaa golfkauden 2016

Golfin ystäville tammi-, helmi-, ja maaliskuu ovat merkillistä harmaata aluetta. Ei olla enää vanhan vuoden puolella, mutta uusi golfkausikaan ei ole vielä oikeastaan alkanut. Sillä huhtikuun alussa pelattava Masters-turnaus on klassinen merkki golfin kilpailukauden alkamisesta. Torstaihin asti pitää vielä odottaa.

On olemassa suuria golfkirjoja, ja sitten vähän suurempia.
Masters-turnauksessa on vain kahdesti nähty suomalaisväriä. Mikko Ilonen oli mukana vuonna 2001 ja uudelleen viime vuonna. Tänä vuonna mennään ilman suomalaisia. Mutta jännitettävää kyllä riittää.

Suurin mielenkiinto kohdistuu Rory McIlroyn peliin. Häneltä puuttuu vain Mastersin voitto, että hänet voitaisiin varauksetta lisätä golfin suurien legendojen joukkoon. Siis niiden pelaajien kastiin, jotka ovat urallaan voittaneet Grand Slamin eli kaikki neljä major-turnausta.


Bobby Jonesin unelmakenttä


Golfissa vain yksi pelaaja on onnistunut voittamaan neljä arvoturnausta saman vuoden aikana. Bobby Jonesilla oli ”täydellinen” vuosi 1930, jolloin hän voitti kaksi arvostetuinta ammattilaisten ja kaksi arvostetuinta amatöörien kisaa. Sen jälkeen hän lopetti kuin seinään, lyöttäytyi yhteen tehokkaan organisaattorin Clifford Robertsin kanssa ja pyysi unelmakenttänsä suunnittelijaksi skotti Alister MacKenzien.

Näin syntyi Augusta National, jolla voitiin pelata ensimmäinen Masters-turnaus vuonna 1934. Se nousi nopeasti yhdeksi arvostetuimmista golfturnauksista, ja nykyisin sillä on oma kiistaton asemansa yhtenä ammattilaisgolfin arvoturnauksista yhdessä US Openin, The Openin ja PGA Championshipin kanssa.


Ketkä ovat golfin suurnimiä?


Golfissa pelaajan suuruus mitataan major-voittojen lukumäärällä. Jack Nicklaus, 18 majoria, ja Tiger Woods, 14 majoria. Nämä luvut kaikki golfarit osaavat ulkoa. Tiger Woods ei pelaa tämän vuoden turnauksessa, mutta hän elättelee vielä toiveita paluusta huipulle.

Suurinta arvostusta nauttivat ne pelaajat, jotka ovat pystyneet voittamaan kaikki neljä major-turnausta uransa aikana.

Ensimmäisenä Grand Slamin sai täyteen Gene Sarazen (1935), sen jälkeen Ben Hogan (1953), Gary Player (1965) ja Jack Nicklaus (1966) liittyivät tähän eliittikerhoon. Tiger Woods (2000) on viimeinen lisäys tälle listalle.


Eurooppalaisille vaikea turnaus


Eurooppalaisille Masters on aina ollut vaikeimmin voitettava major-turnaus. Viimeksi Mastersissa puettiin eurooppalaispelaajalle voittajan vihreä takki… hetkinen, hetkinen… 2000-luvulla kukaan eurooppalainen ei ole voittanut Mastersia! Viimeksi Eurooppa pääsi röyhistelemään, kun José-Maria Olázabal voitti vuonna 1999.

Viime vuodesta muistetaan Jordan Spiethin uskomaton varmuus. Nuori amerikkalainen jätti Phil Mickelsonin ja Justin Rosen neljän lyönnin päähän ja sivusi samalla Tiger Woodsin nimissä ollutta Mastersin alhaisinta voittotulosta, -18.

Tänä vuonna voittajan takkia hamuavat etenkin australialaiset. Jason Day on maailmanlistan ykkönen, ja Adam Scott johtaa PGA Tourin rankingia.

Lassi Tilanderin humoristinen lahja


Suomalaisen golfkirjallisuuden Grand Old Man Lassi Tilander antoi minulle humoristisen lahjan tehtyäni viime vuonna kirjan golfin suurista turnauksista. Kirjassani ”Golf, suuret turnaukset, suuret voittajat" on 222 sivua, ja ainakin omasta mielestäni siinä on todella paljon tietoa ja tarinoita.

En päässyt kuitenkaan paljoa leijumaan, tai ainakin tulin nopeasti alas, sillä Lassin lahjoittamassa kirjassa, ”The Complete Encyclopedia of Golf” on 648 sivua, siis 648 suurta sivua. Urheilutoimittaja Derek Lawrensonin mammuttikirja ilmestyi vuonna 1999. Jos kirjaa lukee sivun päivässä, sen saa kahdessa vuodessa luettua!

Kaikki on niin suhteellista, etenkin golfissa.