31.1.2015

Paavo Nurmi voitti Bostonissa – ei ennätystä

31.1.1925 Kilpailu nro 11, ei ennätystä

Paavo Nurmi juoksi Bostonissa lauantaina (31.1.1925) kaksi mailia ja voitti tavallisella ajalla 9.16,2. Se oli kuitenkin siinä mielessä hämmästyttävä suoritus, että edellispäivänä hän oli vilustuneena joutunut tyytymään huomattavasti vaatimattomampaan voittoaikaan.

Bostonin lyhyt rata, 12 kierrosta maililla, ei tarjonnut hyvää lähtökohtaa kovalle tulokselle, mutta ei Nurmi muutenkaan ollut parhaassa iskussaan. Hän oli matkustanut taas joko yöjunalla yli 200 mailin matkan New Yorkista Bostoniin, tai sitten käyttänyt koko päivän junassa ennen illan kilpailua.

Plattsburgh Daily Press -lehden uutinen paljastaa bostonilaisten pettymyksen Nurmen esitykseen: ”Nurmi in poor form tho he won at Boston.” Eli Nurmi huonossa kunnossa, vaikka voittikin Bostonissa. Otsikoissa todettiin myös, että tämä oli jo toinen vaatimaton esitys, ja lisäksi arveltiin, että Nurmi kärsii ylirasituksesta.

Uutistoimisto AP:n toimittajan kirjoittamassa artikkelissa kritisoitiin, että Nurmi kilpaili Bostonissa lauantaina, aivan kuten edellisiltana New Yorkissakin, samoja suomalais-amerikkalaisen seuran juoksijoita vastaan, joilla ei ole oikeasti edellytyksiä haastaa Nurmea. Lisäksi todettiin, että Nurmi oli kieltänyt näiltä niin perjantaina kuin lauantainakin kaiken tasoituksen. Lisäksi AP uutisoi, että Nurmi olisi kieltänyt perjantaina Jimmy Connollyn osallistumisen kilpailuun.

Todellinen testi Nurmen kunnosta olisi luvassa seuraavana lauantaina Brooklynissä Wilco A.C.:n kisoissa, missä matkana on 3000 metriä ja vastaan asettuu Joie Ray. Myös Eddie Kirby, Yhdysvaltojen olympiaedustajia, on tulossa kilpailuun.

Ennen Wilco A.C::n kisoja Nurmen ohjelmassa on tiistaina Western Unionin kisat Madison Square Gardenissa ja seuraavana iltana on ohjelmassa vielä Newark A.C.:n kilpailut.

The News Heraldissa (2.2.1925) oli promoottori Tex Rickardin haastattelu, jossa hän arvioi jo 50 000 amerikkalaisen nähneen Nurmen juoksevan. Kassatuloina se tarkoittaisi 50 000 dollaria. Rickard nostikin Nurmen yhdeksi Amerikan suurimmista kassamagneeteista Jack Dempseyn ja Babe Ruthin rinnalle. Näin Nurmi olisi ottanut pikajuoksija Charlie Paddockin paikan. Artikkelin kirjoittanut Henry L. Farrell muistutti, että Dempseyn tili kahdesta ottelusta vuonna 1923 oli 750 000 dollaria. Babe Ruth puolestaan tienaa vuodessa 52 000 dollaria New York Yankeesilta ja ehkä 10 000 dollaria muina tuloina. Farrell muistutti, että amatöörinä Nurmi sen sijaan saattoi kuitata vain kahdeksan dollarin päiväkorvauksen! 


Ennätyslaskuri

Kilpailu nro 11, kymmenes voitto, ei uutta ennätystä (ennätyksiä koossa 15)

Ei kommentteja: