15.1.2015

Paavo Nurmen Amerikan-kiertue jatkui kolmella ennätyksellä

15.1.1925 Kilpailu nro 3, ennätykset nro:t 4–6

Paavo Nurmen shokkiavauksesta, mailista ja 5000 metristä ja niissä syntyneistä kolmesta ennätyksestä, oli kulunut reilu viikko. Taas oltiin Madison Square Gardenissa New Yorkin keskustassa. Halli oli tupaten täynnä, 10 000 katsojaa.

The Morning Heraldin mukaan Nurmi oli nyt parempi
kuin avauskisoissa.
Municipal Athletic Associationin kisojen 3000 metrillä Nurmi karkasi vastustajiltaan jo alkumatkasta. Parhaiten mukana roikkui tuttu mies, Willie Ritola, mutta muista ei ollut mitään vastusta ja Nurmi ohitti kaikki muut kierroksella.

Nurmi teki juoksussa kolme uutta ennätystä. Väliaika 1 3/4 maililla (2816 metriä) oli 7.55,6. Nurmi piti vahtia loppuun asti  ja saavutti 3000 metrin maalilinjan ajassa 8.26,8. Hän rullasi siitä vielä muutaman metrin ja teki myös kolmannen maailmanennätyksen ohittaessaan 1 7/8 mailia ajalla 8.29,0.

The Morning Heraldin toimittaja Joseph Gordon kuvaili Nurmea "ihmejuoksijaksi", "Wonder Athlete". Nurmen uutisten yhteydessä oli kuva intiaanipainijasta. Siinä oli varmaan toinen "ihmeurheilija". 

Chester Times -lehdessä käytetään samoin Wonder Athlete -kuvailua. Ja Nurmi on myös "Flying Finn".

Chester Times: 10 000 katsojaa
 oli kannustamassa Paavo Nurmea.
Jack Strumph oli Madison Square Gardenin ajanottajia, joka toimitti The Brooklyn Daily Eaglen toimittajalle Nurmen väliajat. Nurmen toinen neljännesmaili oli juoksun nopein, 65,4 sekuntia.

1/4 mailia
1.08,0
1,08,0
1/2 mailia
2.13,4
1.05,4
3/4 mailia
3.19,4
1.06,0
maili
4.27,4
1.08,0
1 1/8 mailia
5.36,6
1.09,2
1 1/2 mailia
6.46,0
1.10,0
1 3/4 mailia
7.55,6
1.09,6
1 7/8 mailia
8.29,0

Juoksun jälkeen Nurmella oli kiire, sillä hän lähti suoraan Madison Square Gardenista rautatieasemalle ja yöjunalla Chicagoon. Siellä odotti seuraava juoksu heti seuraavana iltana.

Ennätyslaskuri
Ennätys                               matka                                     aika
nro 4
1 3/4 mailia
7.55,6

nro 5
3000 m
8.26,8

nro 6
1 7/8 mailia
8.29,0



Seuraa Paavo Nurmen Amerikan-kiertuetta Aamulenkki-blogista!

Ei kommentteja: